Saattohoitopäätös

Viimeisten elinvuorokausiensa aikana potilaan vointi ja hänen liikkumiskykynsä heikkenevät. Kiinnostus ruokaa ja juomaa kohtaan usein häviää, nieleminen vaikeutuu ja uneliaisuus lisääntyy. Oireiden hyvän hoidon ja perheen tukemisen merkitys kasvaa, kun taas itse perussairauden luonne tulee vähemmän tärkeäksi. Henkilökunta tarvitsee herkkyyttä potilaan tai perheen stressin ja ahdistuksen vaistoamiseen. Samalla tulee arvioida ja hoitaa potilaan oireita säännöllisesti sekä kertoa läheisille hänen voinnissaan tapahtuvista muutoksista. On tärkeää selittää, mitä on tapahtumassa, mitä on odotettavissa ja mitä lääkityksiä hoidossa käytetään.

Palliatiivinen hoitolinjaus jo määrittää hoidon kokonaistavoitteen, mutta saattohoitovaiheen sanoittaminen saattohoitopäätöksellä voi olla tarpeen, koska se keskittää hoidon kuolevan potilaan hoitamiseen.

Saattohoidon aloittaminen keskittää hoidon tavoitteen kuolevan ihmisen välittömän kärsimyksen lieventämiseen, hyvä oirehoito, ilman turhia toimenpiteitä.

Saattohoidon alkaessa on huomioitava potilaan henkisen tuen tarve ja mahdolliset uskontoon liittyvät asiat kuoleman kohdatessa.

Saattohoidossa potilaan toiveiden huomioon ottaminen on avainasemassa, mutta voinnin hiipuessa huomio kohdistuu yhä enemmän omaisiin ja heidän jaksamiseensa. Kuolevan potilaan oireiden hyvä hoito ei onnistu, ellei ole riittävästi aikaa keskusteluun myös omaisten kanssa heidän ahdistuksensa lieventämiseksi. Sekä potilaiden että omaisten tueksi voidaan tarjota sekä sairaalapastorin että psykiatrisen hoitajan keskusteluapua. Lisäksi voidaan hyödyntää vapaaehtoisia potilaan seuraksi ja omaisten hengähdystaukojen järjestämiseksi. Osastolla pyritään myös mahdollistamaan omaisten yöpyminen potilaan vierellä heidän niin halutessaan.

Saattohoitopäätös ohjaa/tukee hoitohenkilökuntaa hoitokäytänteissä, ”annetaan lupa puhua kuolemasta”.

Saattohoitopäätös tulee kirjata potilaan sairauskertomukseen, saattohoitopäätös sisältää aina elvyttämättä jättämisen (DNR-päätös).