Aiemmin osassa Pirkanmaan kuntia yläkoululaisen laaja terveystarkastus on jakautunut kahdelle eri vuodelle siten, että terveydenhoitajan osuus on toteutettu 7. luokalla ja lääkärin osuus 8. luokalla. Käytäntö muuttuu, ja jatkossa laaja terveystarkastus tehdään kokonaisuudessaan 8. luokalla kaikissa Pirkanmaan kunnissa ja kouluissa.
Terveydenhoitajan tekemät 8. luokan terveystarkastukset alkavat ennen lukuvuoden alkua tulevana kesänä ja jatkuvat koko lukuvuoden ajan. Koululääkärin tarkastukset käynnistyvät elokuussa ja nekin toteutuvat koko lukuvuoden aikana.
Lisätietoja tarkastusten sisällöstä ja aikatauluista saa omalta kouluterveydenhoitajalta.