Ympärivuorokautinen palveluasuminen

Ympärivuorokautisella palveluasumisella tarkoitetaan asumista omassa kodissa esteettömässä ja turvallisessa asumispalveluyksikössä. Hoitoa ja huolenpitoa saa henkilöstöltä vuorokaudenajasta riippumatta myös äkilliseen tarpeeseen.

Ympärivuorokautisen palveluasuminen myöntämisen edellytyksenä on, että asiakas tarvitsee hoivaa ja huolenpitoa tai valvontaa säännöllisesti, ympäri vuorokauden. Palvelun myöntäminen edellyttää, että hän ei kykene toimintakyvyn heikentymisen vuoksi selviytymään nykyisessä asumismuodossaan kotiin vietävien monipuolisten palvelujen, teknologisten ratkaisujen ja apuvälineiden turvin.

Ympärivuorokautista palveluasumista järjestetään hyvinvointialueen omana palveluna, ostopalveluna ja palvelusetelillä.

Toimi näin

Kun tarvitset tietoa ja neuvontaa ikäihmisten palveluihin liittyen, ota ensisijaisesti yhteyttä palveluneuvontaan puhelimitse, sähköpostitse tai chat-palvelussa. Ensivaiheen neuvontaa saat myös kaikilta Pirkanmaan lähitoreilta. Jos tilanteesi tarvitsee tarkempaa palvelutarpeen arviointia, sinut ohjataan asiakasohjaukseen.

Asiakasohjaaja selvittää yhdessä sinun ja tarvittaessa läheistesi kanssa tilannettasi ja tuen tarvetta sekä neuvoo ja ohjaa sinut oikean palvelun piiriin. Sinulle kerrotaan palveluiden saannin kriteereistä ja hinnoista. Neuvonta on sinulle maksutonta.

Jos olet jo palveluiden piirissä, voit olla yhteydessä suoraan oman alueesi asiakasohjaukseen tai omaan kotihoitoyksikköösi.

Palveluneuvonta

Palveluneuvonta on kanava ikäihmisten palveluihin: puhelin 040 733 3949, ma - pe klo 8 - 16.30.

Palveluneuvonnan ammattilaiset auttavat kaikenlaisissa ikäihmisten arkielämän kysymyksissä.

Hae paikkakunnan mukaan

Soita

Kun valitset paikkakunnan, saat esiin etsimäsi puhelinnumerot.

Voit olla yhteydessä asumisyksikköön puhelimitse

Puhelinnumerot 044 786 5708 , Emman-koti
044 786 5709 , Joosun koti
044 786 5707 , Palveluvastaava

Havulinnan asumisyksikön puhelinnumerot

Puhelinnumerot 040 335 4685 , Erkkilä, hoitajat
040 335 4687 , Kerttula, hoitajat
040 335 4690 , Marttila, hoitajat
040 335 3136 , Vastaava sairaanhoitaja
040 335 4686 , Esihenkilö

Himminkodon asumisyksikön puhelinnumerot

Puhelinnumerot 040 133 7361 , Metsola, hoitajat
040 133 7362 , Tapiola, hoitajat
050 383 8729 , Sariola, hoitajat
040 133 7363 , Tähtelä, hoitajat
040 133 7360 , Esihenkilö (Metsola ja Tapiola)
050 383 0584 , Esihenkilö (Sariola ja Tähtelä)

Hopun palvelukeskuksen asumisyksiköiden puhelinnumerot

Puhelinnumerot 050 402 8681 , Anninpirtti, hoitajat
040 736 4142 , Anninpirtti, sairaanhoitaja
040 730 1500 , Jussinkoti (Pikku-Jussi ympäri vuorokauden), hoitajat
040 517 3367 , Jussinkoti (Iso-Jussi), hoitajat
040 507 0987 , Jussinkoti, sairaanhoitaja
040 513 4324 , Taimintupa, hoitajat
050 535 0916 , Taimintupa, sairaanhoitaja
050 366 2912 , Kunto-Hoppu, hoitajat
040 683 0171 , Kunto-Hoppu, sairaanhoitaja
040 541 8122 , Esihenkilö (Anninpirtti ja Taimintupa)
050 537 5674 , Esihenkilö (Jussinkoti ja Kunto-Hoppu)

Höllinkodon asumisyksikön puhelinnumerot

Puhelinnumerot 040 065 2058 , Onnela, hoitajat (1. kerros)
040 047 4859 , Rauhala, hoitajat (2. kerros)
040 664 3127 , Ilola, hoitajat (3. kerros)
050 380 3330 , Vastaava sairaanhoitaja
050 911 1445 , Esihenkilö

Voit olla yhteydessä Iltaruskoon Ruovedelle puhelimitse.

Puhelinnumerot 050 567 1795 , Hoitajat
044 715 1157 , Esihenkilö
050 472 5873 , Vastaava sairaanhoitaja

Jalmarin kodon asumisyksikön puhelinnumerot

Puhelinnumerot 044 413 4231 , Hoitajat - soitto aamulla, päivällä ja illalla klo 07-21
044 413 4288 , Hoitajat - soitto illalla ja yöllä klo 21-07
044 413 4272 , Sairaanhoitaja
040 133 6586 , Esihenkilö
044 413 4250 , Asiakasvastaava

Voit olla puhelimitse yhteydessä Juupakodin eri yksikköihin.

Puhelinnumerot 044 764 0671 , Ryhmäkoti Liljasiipi
050 364 5112 , Ryhmäkoti Sinisiipi
044 764 0670 , Ryhmäkoti Kirjosiipi
03 314 07722 , Ryhmäkoti Kultasiipi

Kanteleen asumisyksikön puhelinnumerot

Puhelinnumerot 040 335 7186 , Kullervo, hoitajat
040 335 7180 , Kyllikki, hoitajat
040 335 7184 , Otso, hoitajat
040 335 7182 , Ukko, hoitajat
040 335 7440 , Esihenkilö

Voit olla yhteydessä Keiturinhelmeen Virroille puhelimitse.

Puhelinnumerot 050 472 3040 , Aunela
050 532 8400 , Toivola
050 471 0411 , Esihenkilö
050 478 3001 , Vastaava sairaanhoitaja

Voit olla yhteydessä Keiturinpuistoon Virroille puhelimitse.

Puhelinnumerot 044 715 1379 , Ruusupuisto
044 715 1386 , Helmipuisto
044 715 1366 , Kuparipuisto
044 715 1389 , Osastonhoitaja
044 715 1330 , Vastaava sairaanhoitaja
044 715 1382 , Kuntohoitaja
044 715 1377 , Toimistosihteeri

Voit olla yhteydessä Kotirantaan Ruovedelle puhelimitse.

Puhelinnumerot 044 715 1010 , Kuusikoti
044 715 1011 , Mäntykoti
044 787 1241 , Palveluvastaava

Koukkuniemen Impivaaran asumisyksikön puhelinnumerot

Puhelinnumerot 040 806 4239 , Venla, hoitajat (pohjakerros)
040 806 4240 , Eero, hoitajat (1. kerros)
040 806 4241 , Tuomas, hoitajat (2. kerros)
040 806 4247 , Aapo, hoitajat (3. kerros)
040 806 4242 , Timo, hoitajat (4. kerros)
041 730 2864 , Vastaava sairaanhoitaja
040 639 7928 , Esihenkilö

Koukkuniemen Jukolan asumisyksikön puhelinnumerot

Puhelinnumerot 040 129 5887 , Anna, hoitajat (pohjakerros)
040 457 0887 , Aleksis, hoitajat (1. kerros)
040 806 4354 , Lauri, hoitajat (2. kerros)
040 806 4353 , Simeoni, hoitajat (3. kerros)
040 806 4348 , Juhani, hoitajat (4. kerros)
041 730 7190 , Vastaava sairaanhoitaja
040 806 4852 , Esihenkilö

Koukkuniemen Männistön asumisyksikön puhelinnumerot

Puhelinnumerot 041 730 8828 , Honkala, hoitajat
041 730 9034 , Kantola, hoitajat
041 730 8824 , Latvala, hoitajat
041 730 9037 , Oksala, hoitajat
041 730 8856 , Vastaava sairaanhoitaja
040 806 3741 , Esihenkilö

Koukkuniemen Toukolan asumisyksikön puhelinnumerot

Puhelinnumerot 040 648 7062 , 1A, hoitajat
040 584 6329 , 1B, hoitajat
040 547 3455 , 2A, hoitajat
040 641 6816 , 2B, hoitajat
044 481 1194 , Vastaava sairaanhoitaja
040 634 2546 , Esihenkilö

Kukkiakodon asumisyksikön puhelinnumero

Puhelinnumerot 040 587 4551 , Hoitajat
050 315 2788 , Esihenkilö

Kurjenmäkikodin asumisyksikön puhelinnumerot

Puhelinnumerot 050 378 6783 , Honkaharju, hoitajat
050 378 6567 , Koivutie, hoitajat
050 378 6546 , Pihlajapolku, hoitajat
050 378 6345 , Tuomikuja, hoitajat
044 486 0521 , Vaahterarinne, hoitajat (lyhytaikainen sekä kiireellinen asuminen)
040 133 1315 , Vastaava sairaanhoitaja
050 572 8811 , Esihenkilö
050 363 4691 , Sosiaaliohjaaja

Mäntymäen asumisyksikön puhelinnumerot

Puhelinnumerot 040 335 3475 , Hoitajat
040 335 3472 , Sairaanhoitaja
040 335 4686 , Esihenkilö
040 335 3470 , Asiakasvastaava

Onninkodin asumisyksikön puhelinnumero

Puhelinnumerot 040 637 7957 , Hoitajat
050 569 7774 , Esihenkilö
040 637 7542 , Asiakasvastaava

Orvokkikodin asumisyksikön puhelinnumerot

Puhelinnumerot 040 650 1236 , Metsola, hoitajat
040 620 2178 , Repola, hoitajat
040 806 4931 , Vastaava sairaanhoitaja
050 569 7774 , Esihenkilö

Palveluneuvonnasta (entinen Kotitori) saat yleistä neuvontaa ja opastusta hyvinvointialueen palvelujen käyttöön. Palveluneuvontaan voivat olla yhteydessä kaikki pirkanmaalaiset, jotka etsivät tietoa hyvinvointialueen palveluista ja niihin hakeutumisesta.

Palveluneuvonnassa opastetaan erityisesti ikääntyneitä ja vammaisia sekä päihde- ja mielenterveysasiakkaita ja heidän läheisiään. Neuvontaa ja ohjausta tarjotaan myös lasten, nuorten, perheiden ja työikäisten palveluista. Palveluneuvonnassa ei voi hoitaa terveysasioita tai esimerkiksi ajanvarauksia terveyspalveluihin.

Saat ohjausta ja neuvontaa esimerkiksi

  • kotona asumista tukevista yksityisistä, hyvinvointialueen ja kolmannen sektorin palveluista sekä järjestöjen toiminnasta
  • asumisen vaihtoehdoista
  • Kelan etuuksista
  • apuvälineistä, digitaalisista palveluista
  • liikkumisesta
  • taloudellisista etuuksista
  • harrastus- ja virkistysmahdollisuuksista
  • neuvontaa hyvinvointiteknologiasta

Puhelinnumerot 040 733 3949 , Palveluneuvonta

Puhelinneuvonta
Ma
klo 8–16.30
Ti
klo 8–16.30
Ke
klo 8–16.30
To
klo 8–16.30
Pe
klo 8–16.30
Palveluneuvonnan chat
Ma
klo 8–16.30
Ti
klo 8–16.30
Ke
klo 8–16.30
To
klo 8–16.30
Pe
klo 8–16.30

Pappilanpuiston asumisyksikön puhelinnumerot

Puhelinnumerot 044 423 5292 , Ankkuri, hoitajat
044 423 5296 , Masto, hoitajat
044 423 5298 , Ruori, hoitajat
040 806 2891 , Esihenkilö

Pehtoorin asumisyksikön puhelinnumerot

Puhelinnumerot 050 437 1263 , Hoitajat
050 339 2579 , Esihenkilö

Pihlajamäen asumisyksikön puhelinnumerot

Puhelinnumerot 040 133 5745 , Lehmuskoti, hoitajat
040 133 5734 , Pihlajakoti, hoitajat
040 129 5437 , Saarnikoti, hoitajat
044 473 5193 , Vastaava sairaanhoitaja
040 133 5736 , Esihenkilö

Pirkankoivun asumisyksiköiden puhelinnumerot

Puhelinnumerot 050 493 7533 , Kanervakoti, hoitajat
050 567 1966 , Niittyvilla, hoitajat
044 486 1562 , Tähkä, hoitajat
050 570 4285 , Apila, hoitajat
050 437 9588 , Hoivaosasto, hoitajat
040 637 7066 , Vastaava sairaanhoitaja (Kanervakoti, Niittyvilla, Tähkä, Apila ja Hoivaosasto)
050 439 7530 , Esihenkilö (Kanervakoti, Niittyvilla ja Apila)
050 364 5289 , Esihenkilö (Tähkä ja Hoivaosasto)

Pispan A-talon asumisyksikön puhelinnumerot

Puhelinnumerot 040 639 7041 , A1, hoitajat
040 639 7042 , A1, hoitajat
040 639 7043 , A2, hoitajat
040 639 7044 , A2, hoitajat
040 639 7045 , A3, hoitajat
040 639 7046 , A3, hoitajat
040 129 6774 , Vastaava sairaanhoitaja
040 639 7031 , Esihenkilö

Pispan B-talon asumisyksikön puhelinnumerot

Puhelinnumerot 040 639 7047 , B1, hoitajat
040 639 7048 , B1, hoitajat
040 639 7049 , B2, hoitajat
040 639 7050 , B2, hoitajat
040 639 7051 , B3, hoitajat
040 639 7052 , B3, hoitajat
040 639 7053 , B4, hoitajat
040 639 7054 , B4, hoitajat
041 730 2508 , Vastaava sairaanhoitaja
040 639 7029 , Esihenkilö

Pohjolan asumisyksikön puhelinnumerot

Puhelinnumerot 040 621 0418 , 1A Otava, hoitajat
040 357 5503 , 1B Sirius, hoitajat
041 730 8431 , Vastaava sairaanhoitaja (1A ja 1B)
040 358 0493 , 2A Pohjantähti, hoitajat
040 621 0875 , 2B Aurinko, hoitajat
040 357 5796 , 3A Orion, hoitajat
040 358 2831 , 3B Lyyra, hoitajat
041 730 8163 , Vastaava sairaanhoitaja (2A, 2B, 3A ja 3B)
044 486 3702 , Esihenkilö (1A ja 1B)
040 358 8626 , Esihenkilö (2A, 2B, 3A ja 3B)

Voit olla puhelimitse yhteydessä Punatulkun palvelukeskuksen eri yksiköihin.

Puhelinnumerot 044 782 9784 , Ryhmäkoti Koskisieppo
044 784 4852 , Ryhmäkoti Kangaspääsky
050 325 1318 , Palveluvastaava

Päijännekodin asumisyksikön puhelinnumerot

Puhelinnumerot 040 732 9802 , Kaislikko, hoitajat
040 732 9797 , Ulpukka, hoitajat
040 139 3440 , Rentukka, hoitajat
044 473 9520 , Vastaava sairaanhoitaja
040 726 7253 , Esihenkilö

Voit olla yhteydessä asumisyksikköön puhelimitse.

Puhelinnumerot 044 786 5346 , Vastaava hoitaja
044 786 5329 , Palveluvastaava

Voit olla yhteydessä asumisyksikköön puhelimitse.

Puhelinnumerot 044 786 5332 , Ahomansikan geronomi (puhelinaika arkisin klo 12-13)
044 786 5333 , Ahomansikan ja päivätoiminnan sairaanhoitaja
044 786 5339 , Metsätähden, Suopursun ja Niittyvillan sairaanhoitaja
044 786 5344 , Rauhalakodin kuntohoitaja
044 786 5335 , Ahomansikka, hoitajat
044 786 5330 , Ahomansikka, kuntohoitaja/jalkahoitaja
044 786 5336 , Niittyvilla, hoitajat
044 786 5337 , Suopursu, hoitajat
044 786 5338 , Metsätähti, hoitajat
044 786 5487 , Päivätoiminta
044 786 5488 , Päivätoiminta

Rauhankodin asumisyksikön puhelinnumerot

Puhelinnumerot 040 138 2529 , Hoitajat
040 154 4282 , Sairaanhoitaja
040 730 1365 , Esihenkilö

Rikun ryhmäkotien asumisyksikön puhelinnumerot

Puhelinnumerot 050 550 2338 , Karpalokoti, hoitajat
050 469 9719 , Orvokintupa, hoitajat
050 547 5803 , Sammalpirtti, hoitajat
050 469 9718 , Sairaanhoitaja (Orvokintupa)
040 133 6584 , Sairaanhoitaja (Karpalokoti ja Sammalpirtti)
040 133 6586 , Esihenkilö

Voit olla puhelimitse yhteydessä Sarahelmen eri yksikköihin.

Puhelinnumerot 044 728 8335 , Ryhmäkoti Sara
044 728 8390 , Ryhmäkoti Sara
044 097 9260 , Ryhmäkoti Sofia
044 728 8237 , Ryhmäkoti Sofia
044 097 9216 , Ryhmäkoti Niittyvilla
044 097 9220 , Ryhmäkoti Niittyvilla
044 728 8734 , Ryhmäkoti Kanerva
044 728 8779 , Ryhmäkoti Kanerva

Voit olla puhelimitse yhteydessä Sarapihan palvelukeskuksen eri yksikköihin.

Puhelinnumerot 044 420 1508 , Ryhmäkoti Suopursu
044 420 1511 , Ryhmäkoti Karpalo
050 526 9243 , Ryhmäkoti Tupasvilla

Siljankodin asumisyksikön puhelinnumerot

Puhelinnumerot 050 374 7085 , Hoitajat
040 133 1340 , Vastaava sairaanhoitaja
050 572 8811 , Esihenkilö
050 363 4691 , Sosiaaliohjaaja

Voit olla yhteydessä asumisyksikköön puhelimitse.

Puhelinnumerot 044 786 5445 , Tupasvilla, sairaanhoitaja
044 754 1205 , Tupasvilla, hoitajat
044 754 1431 , Kanerva, sairaanhoitaja
044 754 1425 , Kanerva, hoitajat
044 754 1406 , Palveluvastaava

Särkänkodin asumisyksikön puhelinnumerot

Puhelinnumerot 040 183 9657 , Keto, hoitajat
040 182 9476 , Koivikko, hoitajat
040 630 9055 , Vastaava sairaanhoitaja
040 536 5448 , Esihenkilö

Tallikadun asumisyksikön puhelinnumerot.

Puhelinnumerot 040 335 7290 , Hertta
040 335 7291 , Arvo (1. kerros)
040 335 7403 , Arvo (2. kerros)
040 335 7286 , Lyhytaikaisen asumisen ryhmäkoti Sisu
040 335 7275 , Esihenkilö

Tammenlehvän asumisyksikön puhelinnumerot

Puhelinnumerot 050 436 2218 , Louhi, hoitajat
050 436 2223 , Vellamo, hoitajat
050 436 2224 , Ilmatar, hoitajat
044 309 4011 , Vastaava sairaanhoitaja
040 457 0864 , Esihenkilö

Tarpiakodin asumisyksikön puhelinnumerot

Puhelinnumerot 040 335 4650 , Kurkela, hoitajat
040 335 4652 , Metsola, hoitajat
040 335 4661 , Esihenkilö

Tiuravuoren palvelukeskuksen asumisyksiköiden puhelinnumerot

Puhelinnumerot 040 133 1520 , Tarupirtti, hoitajat
040 133 1527 , Tiurala, hoitajat
050 536 4119 , Perttelintupa, hoitajat
040 133 1523 , Lyhytaikainen asuminen, hoitajat
050 390 4794 , Esihenkilö (Tarupirtti, Tiurala ja Perttelintupa)
050 339 2579 , Esihenkilö (lyhytaikainen asuminen)
040 806 2328 , Asiakasvastaava

Toivolansaarikodin asumisyksikön puhelinnumerot.

Puhelinnumerot 044 730 1393 , Kaislakoti, hoitajat
044 730 1395 , Kanervakoti, hoitajat
044 730 1394 , Katajakoti, hoitajat
044 730 1574 , Lehmuskoti, hoitajat
044 730 1392 , Vaahterakoti, hoitajat
044 730 6250 , Esihenkilö
044 730 1388 , Palveluvastaava

Torkonkartanon asumisyksikön puhelinnumerot

Puhelinnumerot 040 335 3431 , Kurjenkello, hoitajat
040 335 3032 , Rantaorvokki, hoitajat
040 335 3430 , Visakoivu, hoitajat
040 511 5739 , Vastaava sairaanhoitaja
040 335 3432 , Esihenkilö

Vesilahden asumisyksiköiden puhelinnumerot

Puhelinnumerot 050 389 5266 , Anttilanhovi, hoitajat
040 133 5230 , Kurjenpolvi, hoitajat
040 133 5232 , Hoivaosasto, hoitajat
044 486 1119 , Vastaava sairaanhoitaja
050 401 7117 , Esihenkilö

Vihnuskodin asumisyksikön puhelinnumerot.

Puhelinnumerot 050 395 8920 , Annin Aitta, hoitajat
050 395 8914 , Järvikoto, hoitajat
044 486 1318 , Kaakkurin Koti, hoitajat
040 133 4150 , Marian Pirtti, hoitajat
050 395 8921 , Oskarin Tupa, hoitajat
050 395 8915 , Tapion Torppa, hoitajat
040 133 4424 , Elsan Soppi (lyhytaikainen asuminen), hoitajat
044 486 1302 , Leenan Kamari (lyhytaikainen asuminen), hoitajat
050 395 6290 , Esihenkilö (Annin Aitta, Tapion Torppa, Elsan Soppi ja Leenan Kamari)
050 395 6289 , Esihenkilö (Järvikoto ja Oskarin Tupa)
040 637 5676 , Esihenkilö (Kaakkurin Koti ja Marian Pirtti)

Voit olla yhteydessä Vihriäläkotiin Virroille puhelimitse.

Puhelinnumerot 044 715 1336 , Taunontupa 1
044 715 1338 , Ansantupa 1
044 715 1337 , Ansantupa 2
044 715 1381 , Esihenkilö
050 572 4809 , Vastaava sairaanhoitaja

Wäinämöisen asumisyksikön puhelinnumerot

Puhelinnumerot 040 335 7293 , Ilmarinen, hoitajat
040 335 7481 , Louhi, hoitajat
040 335 7485 , Sampsa, hoitajat
040 335 7483 , Tapio, hoitajat
040 335 7487 , Vellamo, hoitajat
040 335 7437 , Esihenkilö

Katso toimipisteet

Kun valitset paikkakunnan, saat tietää palvelupaikat.

Havulinnan asumisyksikkö, Akaa

Käyntiosoite

Ajulantie 29, 37800 AKAA

Himminkodon asumisyksikkö, Lempäälä

Käyntiosoite

Himminpolku 6, 37500 LEMPÄÄLÄ

Hopun palvelukeskuksen asumisyksiköt, Sastamala

Käyntiosoite

Lemmenpolku 8, 38200 SASTAMALA

Höllinkodon asumisyksikkö, Kangasala

Käyntiosoite

Kurvis-Höllin tie 8, 36420 SAHALAHTI

Asumisyksikkö sijaitsee 3. kerroksessa.

Iltarusko, Ruovesi

Käyntiosoite

Honkalantie 10, 34600 RUOVESI

Iltarusko, Ruovesi

Puhelinnumerot

044 715 1157 , Esihenkilö

050 472 5873 , Vastaava sairaanhoitaja

050 567 1795 , Hoitajat

Jalmarin kodon asumisyksikkö, Kangasala

Käyntiosoite

Finnentie 11, 36200 KANGASALA

Juupakoti, Juupajoki

Käyntiosoite

Rivikaarre 3, 35500 KORKEAKOSKI

Puhelinnumerot

050 364 5112 , Ympärivuorokautisen palveluasumisen yksikkö, hoitajat

Kanteleen asumisyksikkö, Valkeakoski

Käyntiosoite

Kirkkotie 6 B, 37600 VALKEAKOSKI

Keiturinhelmi, Virrat

Käyntiosoite

Sairaalantie 16, 34800 VIRRAT

Puhelinnumerot

050 472 3040 , Aunela

050 532 8400 , Toivola

050 471 0411 , Esihenkilö

Keiturinpuisto, Virrat

Käyntiosoite

Heikkilänkuja 1, 34800 VIRRAT

Keiturinpuisto, Virrat

Puhelinnumerot

044 715 1379 , Ruusupuisto

044 715 1386 , Helmipuisto

044 715 1366 , Kuparipuisto

044 715 1389 , Osastonhoitaja

044 715 1377 , Toimistosihteeri

044 715 1382 , Kuntohoitaja

044 715 1330 , Vastaava sairaanhoitaja

Kotiranta, Ruovesi

Käyntiosoite

Pöytäniementie 175, 34600 RUOVESI

Puhelinnumerot

044 715 1010 , Kuusikoti

044 715 1011 , Mäntykoti

044 787 1241 , Palveluvastaava

Koukkuniemen Impivaaran asumisyksikkö, Tampere

Käyntiosoite

Romsinkuja 7, 33180 TAMPERE

Koukkuniemen Jukolan asumisyksikkö, Tampere

Käyntiosoite

Romsinkuja 7, 33180 TAMPERE

Koukkuniemen Männistön asumisyksikkö, Tampere

Käyntiosoite

Romsinkuja 5, 33180 TAMPERE

Koukkuniemen Toukolan asumisyksikkö, Tampere

Käyntiosoite

Ahlgrenin puistokuja 2, 33180 TAMPERE

Kukkiakodon asumisyksikkö, Pälkäne

Käyntiosoite

Vohlisaarentie 1, 36760 LUOPIOINEN

Kurjenmäkikodin asumisyksikkö, Hämeenkyrö

Käyntiosoite

Härkikuja 12 A, 39100 HÄMEENKYRÖ

Mäntymäen asumisyksikkö, Akaa

Käyntiosoite

Pihlajapolku 2, 37800 AKAA

Attendo Peltolan kiinteistö, B-siipi.

Onninkodin asumisyksikkö, Orivesi

Käyntiosoite

Kissankellonkuja 3, 35300 ORIVESI

Orvokkikodin asumisyksikkö, Orivesi

Käyntiosoite

Orvokkikuja 3, 35300 ORIVESI

Palveluneuvonta

Käyntiosoite

Hatanpäänkatu 3 J, 33900 TAMPERE

J-rappu, 1. kerros.

Palveluneuvonnan verkkosivut

palveluneuvonta@pirha.fi

Neuvontapiste palvelee
Ma
klo 9–16
Ti
klo 9–16
Ke
klo 9–16
To
klo 9–16
Pe
klo 9–16
Palveluneuvonnan chat
Ma
klo 8–16.30
Ti
klo 8–16.30
Ke
klo 8–16.30
To
klo 8–16.30
Pe
klo 8–16.30
Poikkeusaukioloajat
Suljettu Thu Dec 31 00:00:00 UTC 2026: uudenvuoden aatto
Suljettu Fri Jan 01 00:00:00 UTC 2027: uudenvuodenpäivä
Suljettu Wed Jan 06 00:00:00 UTC 2027: loppiainen
Suljettu Thu Apr 02 00:00:00 UTC 2026: kiirastorstai
Suljettu Fri Apr 03 00:00:00 UTC 2026: pitkäperjantai
Suljettu Sun Apr 05 00:00:00 UTC 2026: 1.pääsiäispäivä
Suljettu Mon Apr 06 00:00:00 UTC 2026: 2. pääsiäispäivä
Suljettu Thu Apr 30 00:00:00 UTC 2026: vappuaatto
Suljettu Fri May 01 00:00:00 UTC 2026: vappu
Suljettu Thu May 14 00:00:00 UTC 2026: helatorstai
Suljettu Sun May 24 00:00:00 UTC 2026: helluntai
Suljettu Fri Jun 19 00:00:00 UTC 2026: juhannusaatto
Suljettu Sat Jun 20 00:00:00 UTC 2026: juhannuspäivä
Suljettu Sat Oct 31 00:00:00 UTC 2026: pyhäinpäivä
Suljettu Sun Dec 06 00:00:00 UTC 2026: itsenäisyyspäivä
Suljettu Thu Dec 24 00:00:00 UTC 2026: jouluaatto
Suljettu Fri Dec 25 00:00:00 UTC 2026: joulupäivä
Suljettu Sat Dec 26 00:00:00 UTC 2026: tapaninpäivä

Pappilanpuiston asumisyksikkö, Tampere

Käyntiosoite

Kourutaltankatu 2, 33560 TAMPERE

Pehtoorin asumisyksikkö, Ylöjärvi

Käyntiosoite

Keihäsniementie 10 D, 33470 YLÖJÄRVI

Pihlajamäen asumisyksikkö, Pirkkala

Käyntiosoite

Perkiöntie 55, 33960 PIRKKALA

Pirkankoivun asumisyksiköt, Pirkkala

Käyntiosoite

Lehtimäentie 2 C, 33960 PIRKKALA

Pispan A-talon asumisyksikkö, Tampere

Käyntiosoite

Simolankatu 4 D, 33270 TAMPERE

Pispan B-talon asumisyksikkö, Tampere

Käyntiosoite

Mattilankatu 7 E, 33270 TAMPERE

Pohjolan asumisyksikkö, Tampere

Käyntiosoite

Pohjolankatu 25 D, 33500 TAMPERE

Ryhmäkoteihin kulku on sisäpihan kautta.

Punatulkun palvelukeskus, Mänttä-Vilppula

Käyntiosoite

Vilpunkatu 6 B, 35700 VILPPULA

Puhelinnumerot

044 782 9784 , Ryhmäkoti Koskisieppo

044 784 4852 , Ryhmäkoti Kangaspääsky

050 325 1318 , Palveluvastaava

Päijännekodin asumisyksikkö, Kuhmoinen

Käyntiosoite

Kokonniementie 9, 17800 KUHMOINEN

Rantakodon palvelukeskus, Parkano

Käyntiosoite

Niementie 2, 39700 PARKANO

Rantakodon palvelukeskus, Parkano

Puhelinnumerot

044 786 5348 , Päätalo

044 786 5349 , Nummikoti

044 786 5329 , Palveluvastaava

Rauhalan palvelukeskus, Parkano

Käyntiosoite

Pentintie 8, 39700 PARKANO

Rauhalan palvelukeskus, Parkano

Puhelinnumerot

044 786 5336 , Niittyvilla

044 786 5337 , Suopursu

044 786 5338 , Metsätähti

044 786 5335 , Yhteisöllinen asuminen Mustikka

044 786 5331 , Palveluvastaava

Rauhankodin asumisyksikkö, Sastamala

Käyntiosoite

Lampistentie 21, 38420 SASTAMALA

Rikun ryhmäkotien asumisyksikkö, Kangasala

Käyntiosoite

Rekolantie 11, 36200 KANGASALA

Sarahelmi, Mänttä

Käyntiosoite

Pakkaajankatu 16 B, 35800 MÄNTTÄ

Sarapihan palvelukeskus, Mänttä

Käyntiosoite

Pakkaajankatu 18 A, 35800 MÄNTTÄ

Siljankodin asumisyksikkö, Hämeenkyrö

Käyntiosoite

Tunnelikuja 1, 39100 HÄMEENKYRÖ

Suutarin Pihlaja, Kihniö

Käyntiosoite

Suutarinkatu 2, 39820 KIHNIÖ

Suutarin Pihlaja, Kihniö

Puhelinnumerot

044 754 1205 , Tupasvilla

044 754 1425 , Kanerva

044 754 1406 , Palveluvastaava

Särkänkodin asumisyksikkö, Orivesi

Käyntiosoite

Särkäntie 20, 35300 ORIVESI

Tallikadun asumisyksikkö, Valkeakoski

Käyntiosoite

Tallikatu 2, 37600 VALKEAKOSKI

Tammenlehvän asumisyksikkö, Tampere

Käyntiosoite

Kenttäkatu 17, 33500 TAMPERE

Tarpiakodin asumisyksikkö, Akaa

Käyntiosoite

Puistotie 1, 37910 AKAA

Tiuravuoren palvelukeskuksen asumisyksiköt, Ylöjärvi

Käyntiosoite

Kuusistontie 3, 33480 YLÖJÄRVI

Toivolansaarikodin asumisyksikkö, Ikaalinen

Käyntiosoite

Toivolansaarentie 1 A, 39500 IKAALINEN

Torkonkartanon asumisyksikkö, Akaa

Käyntiosoite

Hakanperäntie 2 D, 37800 AKAA

Vesilahden asumisyksiköt

Käyntiosoite

Anttilantie 2, 37470 VESILAHTI

Vesilahden terveysaseman kiinteistö

Vihnuskodin asumisyksikkö, Nokia

Käyntiosoite

Vihnuskatu 5, 37150 NOKIA

Vihnuskatu 5A :

Marian Pirtti ja Oskarin tupa.

Vihnuskatu 5B :

Elsan Soppi, Leenan kamari, Annin Aitta, Tapion Torppa, Järvikoto ja Kaakkurin koto.

Vihriäläkoti, Virrat

Käyntiosoite

Rinnetie 4, 34800 VIRRAT

Vihriäläkoti, Virrat

Puhelinnumerot

044 715 1336 , Taunontupa 1

044 715 1338 , Ansantupa 1

044 715 1337 , Ansantupa 2

044 715 1381 , Esihenkilö

050 572 4809 , Vastaava sairaanhoitaja

Väistön ryhmäkodit, Parkano

Käyntiosoite

Kanankatu 3, 39700 PARKANO

Väistön ryhmäkodit, Parkano

Puhelinnumerot

044 786 5708 , Emman-koti

044 786 5709 , Joosun-koti

044 786 5707 , Palveluvastaava

Wäinämöisen asumisyksikkö, Valkeakoski

Käyntiosoite

Kirkkotie 6, 37600 VALKEAKOSKI

Löydä lisätietoa verkosta

Kun valitset paikkakunnan, näet mistä löydät lisätietoa.

2.0 Osakeyhtiö - Kontu Satama, Tampere

Lisätietoa yksikön toiminnasta löydät oheisilta verkkosivuilta.

2.0 Osakeyhtiö - Kontu Toukola, Tampere

Lisätietoa yksikön toiminnasta löydät oheisilta verkkosivuilta.

Ainala, Virrat

Lisätietoa yksikön toiminnasta löydät oheisilta verkkosivuilta.

Attendo Airanne, Urjala

Lisätietoa yksikön toiminnasta löydät oheisilta verkkosivuilta.

Attendo Amanda, Sastamala

Lisätietoa yksikön toiminnasta löydät oheisilta verkkosivuilta.

Attendo Fredrik, Nokia

Lisätietoa yksikön toiminnasta löydät oheisilta verkkosivuilta.

Attendo Graniitti, Ylöjärvi

Lisätietoa yksikön toiminnasta löydät oheisilta verkkosivuilta.

Attendo Hildantupa, Kangasala

Lisätietoa yksikön toiminnasta löydät oheisilta verkkosivuilta.

Attendo Mi-Hoiva Oy - Attendo Toivionrinne, Pirkkala

Lisätietoa yksikön toiminnasta löydät oheisilta verkkosivuilta.

Attendo Oy - Attendo Hoivakoti Ruusukuja, Orivesi

Lisätietoa yksikön toiminnasta löydät oheisilta verkkosivuilta.

Attendo Oy - Attendo Johannes, Tampere

Lisätietoa yksikön toiminnasta löydät oheisilta verkkosivuilta.

Attendo Oy - Attendo Kyröskoski, Hämeenkyrö

Lisätietoa yksikön toiminnasta löydät oheisilta verkkosivuilta.

Attendo Oy - Attendo Ruusuvuori, Tampere

Lisätietoa yksikön toiminnasta löydät oheisilta verkkosivuilta.

Attendo Oy - Attendo Villa Aalto, Tampere

Lisätietoa yksikön toiminnasta löydät oheisilta verkkosivuilta.

Attendo Peltola, Akaa

Lisätietoa yksikön toiminnasta löydät oheisilta verkkosivuilta.

Attendo Satumetsä, Pälkäne

Lisätietoa yksikön toiminnasta löydät oheisilta verkkosivuilta.

Attendo Soppeenpuisto, Ylöjärvi

Lisätietoa yksikön toiminnasta löydät oheisilta verkkosivuilta.

Esperi Care Oy - Esperi Hoivakoti Daalia, Tampere

Lisätietoa yksikön toiminnasta löydät oheisilta verkkosivuilta.

Esperi Care Oy - Esperi Hoivakoti Omenapiha, Tampere

Lisätietoa yksikön toiminnasta löydät oheisilta verkkosivuilta.

Esperi Care Oy - Esperi Hoivakoti Ratina, Tampere

Lisätietoa yksikön toiminnasta löydät oheisilta verkkosivuilta.

Esperi Care Oy - Hoivakoti Kanavanranta, Lempäälä

Lisää tietoa yksikön toiminnasta saat oheiselta verkkosivulta.

Esperi Care Oy - Hoivakoti Pikonlinna, Kangasala

Lisätietoa yksikön toiminnasta löydät oheisilta verkkosivuilta.

Esperi Care Oy - Palvelukeskus Kielo, Tampere

Lisätietoa yksikön toiminnasta löydät oheisilta verkkosivuilta.

Esperi Care Oy – Villa Niitty, Nokia

Lisätietoa yksikön toiminnasta löydät oheisilta verkkosivuilta.

Esperi Care Oy, Hoitokoti Hyrkin Puisto, Sastamala

Lisätietoa yksikön toiminnasta löydät oheisilta verkkosivuilta.

Esperi Care Oy, Hoivakoti Elokaari, Ylöjärvi

Lisätietoa yksikön toiminnasta löydät oheisilta verkkosivuilta.

Esperi Care Oy, Hoivakoti Honkalinna, Kangasala

Lisätietoa yksikön toiminnasta löydät oheisilta verkkosivuilta.

Esperi Care Oy, Hoivakoti Iiris, Nokia

Lisätietoa yksikön toiminnasta löydät oheisilta verkkosivuilta.

Esperi Care Oy, Hoivakoti Iltala, Sastamala

Lisätietoa yksikön toiminnasta löydät oheisilta verkkosivuilta.

Esperi Care Oy, Hoivakoti Katriina, Ylöjärvi

Lisätietoa yksikön toiminnasta löydät oheisilta verkkosivuilta.

Esperi Care Oy, Hoivakoti Pakari, Punkalaidun

Lisätietoa yksikön toiminnasta löydät oheisilta verkkosivuilta.

Esperi Care Oy, Hoivakoti Reikonlinna, Urjala

Lisätietoa yksikön toiminnasta löydät oheisilta verkkosivuilta.

Esperi Care Oy, Hoivakoti Sylvianna, Kangasala

Lisätietoa yksikön toiminnasta löydät oheisilta verkkosivuilta.

Esperi Care Oy, Hoivakoti Tapio, Nokia

Lisätietoa yksikön toiminnasta löydät oheisilta verkkosivuilta.

Esperi Care Oy, Hoivakoti Vihtori, Ylöjärvi

Lisätietoa yksikön toiminnasta löydät oheisilta verkkosivuilta.

Esperi Care Oy, Hoivakoti Vivian, Ylöjärvi

Lisätietoa yksikön toiminnasta löydät oheisilta verkkosivuilta.

Hoiva Mehiläinen Oy - Mainiokoti Ilonkaari, Tampere

Lisätietoa yksikön toiminnasta löydät oheisilta verkkosivuilta.

Hoiva Mehiläinen Oy - Mainiokoti Pellava, Tampere

Lisätietoa yksikön toiminnasta löydät oheisilta verkkosivuilta.

Hyvänolon Elämänpuu Oy - Elämänpuu, Tampere

Lisätietoa yksikön toiminnasta löydät oheisilta verkkosivuilta.

Ikifit Oy - Hyvinvointikeskus Härmälänranta, Tampere

Lisätietoa yksikön toiminnasta löydät oheisilta verkkosivuilta.

Ikifit Oy - Hyvinvointikeskus Niemenranta, Tampere

Lisätietoa yksikön toiminnasta löydät oheisilta verkkosivuilta.

Ikifit Oy - Hyvinvointikeskus Tampellanranta, Tampere

Lisätietoa yksikön toiminnasta löydät oheisilta verkkosivuilta.

Ikifit Oy - Hyvinvointikoti Apila, Kangasala

Lisätietoa yksikön toiminnasta löydät oheisilta verkkosivuilta.

Ikifit Oy - Hyvinvointikoti Taimi, Tampere

Lisätietoa yksikön toiminnasta löydät oheisilta verkkosivuilta.

Ikifit Oy - Hyvinvointikoti Villa Sten, Kangasala

Lisätietoa yksikön toiminnasta löydät oheisilta verkkosivuilta.

Jyllin Kodit Oy - Jyllin Kodit, Ikaalinen

Lisätietoa yksikön toiminnasta löydät oheisilta verkkosivuilta.

Kaksi.nolla Oy - Kontu Pyynikki, Tampere

Lisätietoa yksikön toiminnasta löydät oheisilta verkkosivuilta.

Koivupirtin Säätiö - Koivupirtin palvelukoti, Tampere

Lisätietoa yksikön toiminnasta löydät oheisilta verkkosivuilta.

Kostiakoti, Pälkäne

Kostiakoti on palvelutalo, joka tarjoaa ksilöllistä palveluasumista ikäihmisille.

Kotipirtti Ry - Kotipirtin palvelutalo, Tampere

Lisätietoa yksikön toiminnasta löydät oheisilta verkkosivuilta.

Lempäälän kotokampus - Ehtookoto, Lempäälä

Asuminen Kotokampuksella on turvallista, mutta halutessasi varsin reipasta. Panostamme kulttuuriin, kutsumme kylätaloon vieraita esiintymään ja teemme yhdessä retkiä asukkaiden toivomiin kohteisiin.

Rivitaloalueellamme voit asua kotihoidon, palveluasumisen tai mielenterveyskuntoutuksen palveluista nauttien. Henkilökunta on paikalla joka päivä klo 7-22.

Marjatta-Säätiö - Hoivakoti Wäinämöinen, Valkeakoski

Lisätietoa yksikön toiminnasta löydät oheisilta verkkosivuilta.

Mehiläinen Hoivapalvelut Oy - Mainiokoti Marttilanharju, Sastamala

Lisätietoa yksikön toiminnasta löydät oheisilta verkkosivuilta.

Mehiläinen Hoivapalvelut Oy, Mainiokoti Arwola, Akaa

Lisätietoa yksikön toiminnasta löydät oheisilta verkkosivuilta.

Mehiläinen Hoivapalvelut Oy, Mainiokoti Arwolan Aatos, Nokia

Lisätietoa yksikön toiminnasta löydät oheisilta verkkosivuilta.

Mehiläinen Hoivapalvelut Oy, Mainiokoti Lähdeniitty, Nokia

Lisätietoa yksikön toiminnasta löydät oheisilta verkkosivuilta.

Mehiläinen Hoivapalvelut Oy, Mainiokoti Marttilanharju, Sastamala

Lisätietoa yksikön toiminnasta löydät oheisilta verkkosivuilta.

Nurmikodin verkkosivut

Lisätietoa Nurmikodin toiminnasta löydät oheisilta verkkosivuilta.

Palveluneuvonnan verkkosivut

Lisätietoa palveluneuvonnasta löydät oheisilta verkkosivuilta.

Saat yhteyden palveluneuvontaan chat-palvelun kautta. Chat-palveluun pääset sivun oikean alalaidan punaisesta puhekuplasta, josta Pirbotti ohjaa sinua eteenpäin.

Pihlajalinna - Ikipihlaja Anne, Sastamala

Lisätietoa yksikön toiminnasta löydät oheisilta verkkosivuilta.

Pihlajalinnan tuottamien Pohjois-Pirkanmaan sote-palveluiden verkkosivut

Pihlajalinna tuottaa sosiaali- ja terveyspalvelut Pohjois-Pirkanmaalla Kihniössä, Parkanossa, Ruovedellä ja Virroilla. Verkkosivustolta pohjoispirkanmaa.pihlajalinna.fi löydät tietoa Pihlajalinnan tuottamista Pohjois-Pirkanmaan sote-palveluista sekä ajanvarauksesta.

Sastamalakoti

Lisätietoa yksikön toiminnasta löydät oheisilta verkkosivuilta.

Sointu Senioripalvelut - Kaukaharjukeskus, Tampere

Lisätietoa yksikön toiminnasta löydät oheisilta verkkosivuilta.

Sointu Senioripalvelut - Keinupuistokeskus, Tampere

Lisätietoa yksikön toiminnasta löydät oheisilta verkkosivuilta.

Sointu Senioripalvelut - Kuuselakeskus, Tampere

Lisätietoa yksikön toiminnasta löydät oheisilta verkkosivuilta.

Sointu Senioripalvelut - Taatalakeskus, Tampere

Lisätietoa yksikön toiminnasta löydät oheisilta verkkosivuilta.

Suomen Kuurosokeat ry - Kuurosokeiden toimintakeskus, Tampere

Lisätietoa yksikön toiminnasta löydät oheisilta verkkosivuilta.

Suvantoranta Oy - Hoivakoti Lehmuspuisto, Tampere

Lisätietoa yksikön toiminnasta löydät oheisilta verkkosivuilta.

Tampereen ensi- ja turvakoti Ry - Petsamokoti, Tampere

Lisätietoa yksikön toiminnasta löydät oheisilta verkkosivuilta.

TampereMissio Palvelut Oy - Koskikoti, Tampere

Lisätietoa yksikön toiminnasta löydät oheisilta verkkosivuilta.

TampereMissio Palvelut Oy - Petäjäkoti, Tampere

Lisätietoa yksikön toiminnasta löydät oheisilta verkkosivuilta.

Treili Oy - Lamminranta, Tampere

Lisätietoa yksikön toiminnasta löydät oheisilta verkkosivuilta.

Treili Oy - OttoFanny, Tampere

Lisätietoa yksikön toiminnasta löydät oheisilta verkkosivuilta.

Treili Oy - Vaakonharju, Tampere

Lisätietoa yksikön toiminnasta löydät oheisilta verkkosivuilta.

Tupahoiva, Sastamala

Lisätietoa yksikön toiminnasta löydät oheisilta verkkosivuilta.

Viola-koti Yhdistys - Pellavakoti, Tampere

Lisätietoa yksikön toiminnasta löydät oheisilta verkkosivuilta.

Viola-koti Yhdistys - Willa Viola, Tampere

Lisätietoa yksikön toiminnasta löydät oheisilta verkkosivuilta.

Ylöjärven Palvelutalosäätiö Kaksikko - Palvelutalo Keihäsniemen koti, Ylöjärvi

Lisätietoa yksikön toiminnasta löydät oheisilta verkkosivuilta.

Tuloksia ei löytynyt.


Ympärivuorokautisen palveluasumisen palveluseteli

Ikäihmisten ympärivuorokautisessa palveluasumisessa on käytössä palveluseteli. Se on vaihtoehto hyvinvointialueen omana toimintana tai ostopalveluna järjestetylle asumispalvelulle. Ensisijaisesti palvelut järjestetään hyvinvointialueen omana palveluna.

Palveluseteli myönnetään aina palvelutarpeen arvioinnin perusteella. Arvioinnin tekee Pirkanmaan hyvinvointialueen sosiaali- tai terveysalan ammattilainen.

Palvelusetelin saanut asiakas sopii palveluntuottajan kanssa palvelun hankkimisesta. Palvelujen tuottamiseen palvelusetelillä sovelletaan kuluttajansuojalakia.

Asiakas voi ostaa palvelusetelillä palveluja määrätyiltä yksityisiltä palveluntuottajilta. Pirkanmaan hyvinvointialueen hyväksymät ympärivuorokautisen palveluasumisen palveluntuottajat ja heidän hintansa löytyvät parastapalvelua.fi-verkkosivustolta.

Palveluseteli kattaa osan asumispalvelun hinnasta. Asiakkaan maksettavaksi jää omavastuuosuus, joka maksetaan suoraan palveluntuottajalle.

Palvelusetelin enimmäisarvoksi on määritelty 178 euroa vuorokaudessa. Jos palveluasumisen vuorokausihinta on yli 178 euroa, asiakas maksaa itse ylimenevän osan.

Sekä palvelusetelin arvo että omavastuun määrä riippuvat asiakkaan kuukausituloista. Palveluntuottajalle maksettava omavastuuosuus on enintään 85 prosenttia asiakkaan nettokuukausituloista, joista on tehty tietyt vähennykset.

Esimerkki omavastuun laskemisesta

Asiakkaan huomioitavat nettotulot ovat 1 900 euroa kuukaudessa. Hänen maksamansa summa on 85 prosenttia nettotuloista eli 1 615 euroa kuukaudessa.

Palveluntuottajan hinta on 185 euroa per päivä, mutta palvelusetelin enimmäisarvo on 178 euroa, joten asiakas maksaa lisäksi 7 euroa per päivä. Kuukaudessa (30,5 päivää) tämä tarkoittaa 213,50 euroa.

Asiakkaan palveluntuottajalle maksama omavastuu on siis kokonaisuudessaan 1 828,50 euroa kuukaudessa.

Arvioi palvelusetelin suuruus

Laskurin avulla saat arvion ympärivuorokautisen asumispalvelun palvelusetelin suuruudesta:

Palvelusetelillä katetaan

  • palvelumaksua eli hoitoa ja hoivaa sekä tukipalveluita
  • ateriamaksua.

Asiakas maksaa itse

  • vuokran
  • lääkkeet
  • muut kulut (esim. henkilökohtaiset hygieniatuotteet, parturi, kampaaja, jalkahoidon maksut, lehtien tilausmaksut ja vaatteet)
  • omavastuuosuuden.

Sääntökirjassa kuvataan yksityiskohtaisesti palvelun sisältöä sekä asiakkaan ja palveluntuottajan välisisiä oikeuksia ja velvollisuuksia:

Ikäihmisten ympärivuorokautisen palveluasumisen palvelusetelin sääntökirja

Laskurin avulla saat arvion ympärivuorokautisen asumispalvelun palvelusetelin suuruudesta:


Päivitetty 22.5.2026