Murupolku

Readspeaker

Kutsuntavelvollisten terveystarkastukset

Kutsuntavelvollisten terveystarkastukset

Pirha 2.0 PTV Palvelu Widget

Lakisääteinen terveystarkastus tehdään kutsuntavelvollisille, jotka täyttävät kyseisenä vuonna 18 vuotta. Terveystarkastus koskee myös henkilöitä, jotka ovat saaneet aiemmissa kutsunnoissa terveydellisistä syistä lykkäystä ja heidät on määrätty uudelleen tarkastettavaksi, sekä henkilöitä, jotka ovat saaneet Suomen kansalaisuuden varsinaisen kutsuntaiän jälkeen. Saat kutsun terveystarkastukseen kirjeitse maalis-elokuun aikana.

Jos haet naisten vapaaehtoiseen asepalvelukseen, pyrit erikoisjoukkoihin tai olet jo ollut palveluksessa ja palveluksesi on keskeytynyt terveydellisistä syistä, sinun tulee hankkia Puolustusvoimia varten tarvittavat lääkärintodistukset joko terveyskeskus- tai yksityislääkäriltä.

Lisätietoja saat Puolustusvoimien verkkosivuilta ja Pirkanmaan Aluetoimistosta.

Toimi näin

Sinut kutsutaan tarkastukseen kirjeitse, jos olet kutsuntavelvollinen. Toimi kutsussa saapuvien ohjeiden mukaan.

Kenelle palvelu on tarkoitettu?

Palvelu on tarkoitettu kutsuntavelvollisille.

Maksaako palvelu?

Palvelu on maksuton.

Pirha 2.0 PTV Kuntavalinta Widget

Hae paikkakunnan mukaan

Pirha 2.0 PTV Joustava Asiointikanava Widget

Soita

Kun valitset paikkakunnan, saat esiin etsimäsi puhelinnumerot.

Voit olla yhteydessä aikuisneuvolan terveydenhoitajaan ja varata vastaanottoajan puhelimitse.

Puhelinnumerot
0447871224 Terveydenhoitaja/diabeteshoitaja
0440321043 Terveydenhoitaja/sydänhoitaja

Puhelinaika, p. +358 447871224
Ma
klo 12–13
Ti
klo 12–13
Ke
klo 12–13
To
klo 12–13
Pe
klo 12–13
Puhelinaika, p. +358 440321043
Ma
klo 12–13
Ti
klo 12–13
Ke
klo 12–13
To
klo 12–13

Voit olla yhteydessä aikuisneuvolan terveydenhoitajaan ja varata vastaanottoajan puhelimitse.

Puhelinnumerot
0447153252 Terveydenhoitaja/diabeteshoitaja
0447153247 Terveydenhoitaja/diabeteshoitaja
0447153249 Terveydenhoitaja
0440321043 Terveydenhoitaja/sydänhoitaja/diabeteshoitaja
0447153249 Koronarokotusajanvaraus

Terveydenhoitaja/sydänhoitaja/diabeteshoitaja puhelinaika, p. 0440321043
Ma
klo 12–13
Ti
klo 12–13
Ke
klo 12–13
To
klo 12–13
Terveydenhoitaja puhelinaika, p. 0447153249
Ma
klo 8–8.45
Ti
klo 8–8.45
Ke
klo 8–8.45
To
klo 8–8.45
Pe
klo 8–8.45
Koronarokotusajanvaraus, p. 0447153249
Ma
klo 8–8.45
Ti
klo 8–8.45
Ke
klo 8–8.45
To
klo 8–8.45
Pe
klo 8–8.45
Terveydenhoitaja/diabeteshoitaja puhelinaika, p. 0447153252
Ke
klo 12–13
To
klo 12–13
Pe
klo 12–13
Terveydenhoitaja/diabeteshoitaja puhelinaika, p. 0447153247
Ma
klo 12–13
Ti
klo 12–13
Ke
klo 12–13
To
klo 12–13
Pe
klo 12–13

Aikuisneuvolan ja rokotuspalveluiden puhelin. Käytössämme on takaisinsoittopalvelu.

Puhelinnumerot
033845374 Takaisinsoittopalvelu

Ma
klo 8–14
Ti
klo 8–14
Ke
klo 8–14
To
klo 8–14

Voit varata ajan puhelimitse terveystarkastukseen. Käytössä on takaisinsoittojärjestelmä: pyrimme soittamaan sinulle saman päivän aikana. Voit myös perua tai siirtää ajan puhelinpalvelussa.

Puhelinnumerot
0406841081 Terveystarkastusten ajanvaraus

Puhelinpalvelu
Ma
klo 9–11.30
Ti
klo 9–11.30
Ke
klo 9–11.30
To
klo 9–11.30
Pe
klo 9–11.30

Voit varata ajan terveysasemalle puhelimitse. Käytössämme on takaisinsoittopalvelu. Soitamme takaisin saman päivän aikana. Huomioithan että takaisinsoitto tulee joko tuntemattomasta tai 2702-loppuisesta numerosta.

Puhelinnumerot
0403352702
0403354696 Tekstiviestipalvelu ajan perumista varten. Kirjoita viestiin nimesi ja aika, jonka perut. Älä kirjoita henkilöllisyystunnusta viestiin.

Ma
klo 8–16
Ti
klo 8–16
Ke
klo 8–16
To
klo 8–16
Pe
klo 8–15

Voit soittaa Hatanpään terveysaseman ajanvaraus-, hoidon tarpeen arviointi- ja neuvontanumeroon terveysaseman aukioloaikoina. Käytämme takaisinsoittopalvelua.

Puhe- ja kuulovammaiset voivat lähettää tekstiviestin erilliseen tekstiviestinumeroon.

Jos sosiaali- ja terveysasema on suljettu, soita Pirkanmaan terveysneuvontaan.

Puhelinnumerot
0408063649 Ajanvaraus ja neuvonta
0408063798 Tekstiviestipalvelu puhe- ja kuulovammaisille (ei puheluita)

Ma
klo 8–16
Ti
klo 8–16
Ke
klo 8–16
To
klo 8–16
Pe
klo 8–15

Voit soittaa Hervannan terveysaseman ajanvaraus-, hoidon tarpeen arviointi- ja neuvontanumeroon terveysaseman aukioloaikoina. Käytämme takaisinsoittopalvelua.

Puhe- ja kuulovammaiset voivat lähettää tekstiviestin erilliseen tekstiviestinumeroon.

Jos sosiaali- ja terveysasema on suljettu, soita Pirkanmaan terveysneuvontaan.

Puhelinnumerot
033845128 Ajanvaraus ja neuvonta
0417307689 Tekstiviestipalvelu puhe- ja kuulovammaisille (ei puheluita)

Ma
klo 8–16
Ti
klo 8–16
Ke
klo 8–16
To
klo 8–16
Pe
klo 8–15

Kiireettömästä ajanvarauksesta voit varata ajan hoitajalle tai lääkärille, elintapaneuvontaan, omahoidon neuvontaan, tehdä reseptin uusimispyynnön, varata ajan terveystodistusta varten tai varata ajan työttömän, työikäisen tai kutsuntavelvollisen terveystarkastukseen.

Puhelinnumerot
033845010 Kiireetön ajanvaraus, ma–to klo 8–16 ja pe klo 8–15
033845011 Kiirevastaanoton ajanvaraus, ma–pe klo 8–16
0331159500 Kiirevastaanoton ajanvaraus, arki-iltaisin klo 16–18 sekä viikonloppu- ja arkipyhisin
033845012 Terveyskeskus, potilastoimisto ma–to klo 8–15, pe klo 8–14

Kiireetön ajanvaraus, neuvonta ja ohjaus
Ma
klo 8–16
Ti
klo 8–16
Ke
klo 8–16
To
klo 8–16
Pe
klo 8–15
Kiireellinen päivystys
Ma
klo 8–16
Ti
klo 8–16
Ke
klo 8–16
To
klo 8–16
Pe
klo 8–16
Potilastoimisto
Ma
klo 8–15
Ti
klo 8–15
Ke
klo 8–15
To
klo 8–15
Pe
klo 8–14

Voit soittaa terveysaseman hoidon tarpeen arviointiin saadaksesi neuvontaa ja tehdäksesi ajanvarauksen.

Numero toimii ajanvarauksen perumiseksi ympärivuorokauden.

Meillä on takaisinsoittojärjestelmä. Kuuntele viesti loppuun asti, jotta puhelusi rekisteröityy järjestelmään. Soitamme sinulle takaisin saman päivän aikana. Jos takaisinsoittopalvelu on ruuhkautunut, etkä pysty jättämään takaisinsoittopyyntöä, odota noin puolituntia ennen kuin yrität uudelleen.

Puhelinnumerot
0331159510

Hoidon tarpeen arviointi, neuvonta ja ajanvaraus
Ma
klo 8–16
Ti
klo 8–16
Ke
klo 8–16
To
klo 8–16
Pe
klo 8–15
Kiirevastaanotto
Ma
klo 8–16
Ti
klo 8–16
Ke
klo 8–16
To
klo 8–16
Pe
klo 8–16

Voit olla puhelimitse yhteydessä terveysasemalle sen aukioloaikoina. Jos haluat, voit jättää takaisinsoittopyynnön, jolloin sinulle soitetaan takaisin saman päivän aikana.

Puhelinnumerot
032543320

Ma
klo 8–16
Ti
klo 8–16
Ke
klo 8–16
To
klo 8–16
Pe
klo 8–15
Poikkeusaukioloajat
itsenäisyyspäivä 06.12.2023 Suljettu
tapaninpäivä 26.12.2023 Suljettu
juhannuspäivä 22.06.2024 Suljettu
pyhäinpäivä 02.11.2024 Suljettu
helluntai 19.05.2024 Suljettu
helatorstai 09.05.2024 Suljettu
jouluaatto 24.12.2023 Suljettu
loppiainen 06.01.2024 Suljettu
vappu 01.05.2024 Suljettu
uudenvuoden aatto 31.12.2023
klo klo 8–15
joulupäivä 25.12.2023 Suljettu
2. pääsiäispäivä 01.04.2024 Suljettu
1.pääsiäispäivä 31.03.2024 Suljettu
pitkäperjantai 29.03.2024 Suljettu
kiirastorstai 28.03.2024
klo klo 8–15
vappuaatto 30.04.2024
klo klo 8–15
juhannusaatto 21.06.2024 Suljettu
uudenvuodenpäivä 01.01.2024 Suljettu

Kangasalan sosiaali- ja terveysasemien (Omaasemien) hoidon tarpeen arviointi- ja neuvontanumerot.

Puhelinnumerot
033845034 OmaAsema, Eteläinen
033845032 OmaAsema, Keskusta
033845033 OmaAsema, Suorama
033845031 OmaAsema, Ruutana
033845035 OmaAsema, Vatiala
033845036 OmaAsema, Sahalahti

OmaAsemien puhelinajat
Ma
klo 8–16
Ti
klo 8–16
Ke
klo 8–16
To
klo 8–16
Pe
klo 8–15

Voit soittaa Kaukajärven terveysaseman ajanvaraus-, hoidon tarpeen arviointi- ja neuvontanumeroon terveysaseman aukioloaikoina. Käytämme takaisinsoittopalvelua.

Puhe- ja kuulovammaiset voivat lähettää tekstiviestin erilliseen tekstiviestinumeroon.

Jos sosiaali- ja terveysasema on suljettu, soita Pirkanmaan terveysneuvontaan.

Puhelinnumerot
033845125 Ajanvaraus ja neuvonta
0417309327 Tekstiviestipalvelu puhe- ja kuulovammaisille (ei puheluita)

Ma
klo 8–16
Ti
klo 8–16
Ke
klo 8–16
To
klo 8–16
Pe
klo 8–15

Voit olla puhelimitse yhteydessä terveysasemalle arkisin klo 8-16. Jos haluat, voit jättää takaisinsoittopyynnön, jolloin sinulle soitetaan takaisin saman päivän aikana.

Puhelinnumerot
034433400

Ma
klo 8–16
Ti
klo 8–16
Ke
klo 8–16
To
klo 8–16
Pe
klo 8–16

Lääkärin ja hoitajan vastaanotolla hoidetaan kiireetöntä hoitoa vaativat asiat. Ajan voit varata poliklinikan kiireettömän ajanvarauksen numerosta ajanvarausaikana.

Poliklinikoiden palvelunumeroihin soitettaessa asiakas ohjataan puhelimessa tehdyn hoidontarpeen arvion perusteella joko sairaanhoitajan tai lääkärin vastaanotolle. Lääkärin ja sairaanhoitajan vastaanotot toimivat ajanvarauksella, eikä vastaanotolle tultaessa tarvitse ilmoittautua.

Puhelinnumerot
0333411300 Virtain poliklinikka
0333411400 Ruoveden poliklinikka

Kiireetön ajanvaraus lääkärin ja hoitajan vastaanotolle Virrat
Ma
klo 8–15.30
Ti
klo 8–15.30
Ke
klo 8–15.30
To
klo 8–15.30
Pe
klo 8–15.30
Kiireetön ajanvaraus lääkärin ja hoitajan vastaanotolle Ruovesi
Ma
klo 8–15
Ti
klo 8–15
Ke
klo 8–15
To
klo 8–15
Pe
klo 8–15

Voit ottaa yhteyttä terveysasemalle hoidon tarpeen arviota ja ajanvarausta varten. Numeroon voi jättää takaisinsoittopyynnön.

Puhelinnumerot
0331159501 Neuvonta ja ajanvaraus

Hoidon tarpeen arviointi ja neuvonta (kiireelliset ja kiireettömät asiat)
Ma
klo 8–16
Ti
klo 8–16
Ke
klo 8–16
To
klo 8–16
Pe
klo 8–15
Sairaanhoitajan soittoaika (lab.vastaukset, reseptien uusimispyynnöt, INR-vastaukset ym. tiedustelut)
Ma
klo 13–14
Ti
klo 13–14
Ke
klo 13–14
To
klo 13–14
Pe
klo 13–14

Voit soittaa Kämmenniemen terveysaseman numeroon terveysaseman aukioloaikoina. Käytämme takaisinsoittopalvelua.

Jos asiasi koskee terveysneuvontaa tai ajanvarausta, ole yhteydessä Pirkanmaan terveysneuvonnan numeroon.

Puhe- ja kuulovammaiset voivat lähettää tekstiviestin Pirkanmaan terveysneuvonnan tekstiviestinumeroon.

Jos sosiaali- ja terveysasema on suljettu, soita Pirkanmaan terveysneuvontaan.

Puhelinnumerot
033845171

Ma
klo 8–16
Ti