Perhevalmennusvideot
Tällä sivulla
Suosittelemme, että tutustut jokaiseen videoon. Videot ovat kestoltaan lyhyehköjä. Saat tekstityksen esiin videon oikeassa alalaidassa olevan näppäimistö-kuvakkeen kautta. Tekstitykset ovat suomeksi ja joissakin videoissa myös englanniksi ja ruotsiksi.
Valmennuksen aiheet ja videot:
Vanhemmaksi tulo on aikuisvaiheen suurimpia elämänmuutoksia. Se voi tuoda esiin monenlaisia tunteita. Vanhempana oleminen on etuoikeus: on lupa nauttia, olla ylpeä ja onnellinen perheestä. Vanhemmaksi tulo voi myös jännittää ja herättää epäilyksiä omista taidoista ja sekin on normaalia. Vanhemmuuden taidot kasvavat ajan myötä ja yhteisen arjen kautta.
Lapsen syntymä ja vanhemmaksi tulo muokkaavat parisuhdetta uudenlaiseksi kokonaisuudeksi. Vanhempien välisen parisuhteen merkitys korostuu vauvan syntymän jälkeen, sillä vanhempien hyvinvointi vaikuttaa myös lasten hyvinvointiin ja turvallisuudentunteeseen.
Seksuaalisuus muuttaa usein muotoaan raskauden aikana ja synnytyksen jälkeen. Raskauden myötä muuttuva keho ja hormonit sekä vanhemmuuteen kasvu tuovat muutoksia seksuaalisuuteen ja seksiin. Kaikenlainen hellyys ja hyvänä pitäminen on tärkeää raskauden aikana ja sen jälkeen.
Perustietoa imetyksestä
Imetyksestä on hyötyä sekä lapsen että äidin terveydelle. Äidinmaito on aina oikean lämpöistä, ja vauva syö sitä hänelle sopivan määrän. Joskus imetys ei suju tai vauvan paino ei lähde nousemaan rintamaidolla. Jos käy niin, saat neuvolan terveydenhoitajalta apua ja tukea imetyspulmiin ja voit keskustella tarvittavan lisämaidon antamisesta.
Vauvan auttaminen rinnalle
Apua, tukea ja yleisimpiä kysymyksiä
Vauvan hoitoon kuuluvat hänen ruokkimisensa ja hoivaamisensa sekä vuorovaikutus ja läheisyys vauvan kanssa. Vauvan tarpeita oppii tunnistamaan kuuntelemalla vauvan äänteitä ja eleitä. Vauvan tarpeet muuttuvat hänen kasvaessaan. Vanhempien on hyvä muistaa myös oma jaksaminen, jotta jaksaa huolehtia vauvasta.
Terveen äidin raskaudenaikainen liikunta ei vaaranna sikiön terveyttä eikä lisää ennenaikaisia synnytyksiä. Nyrkkisääntönä voidaan sanoa, että aiemmin liikuntaa harrastanut voi jatkaa harrastustaan niin kauan kuin se tuntuu hyvältä. Poikkeuksen tekevät liikuntalajit, joissa tapahtuu potentiaalisesti kaatumisia tai putoamisia (esimerkiksi ratsastus, kiipeily ja kontaktilajit) sekä lajit, jotka tapahtuvat poikkeuksellisissa olosuhteissa (sukellus, lento- ja liitolajit).
Säännöllisen liikunnan voi myös aloittaa raskauden aikana. Sopivia liikuntamuotoja liikunnan aloittamiseen ovat muun muassa kävely ja sauvakävely, uinti ja hiihto sekä lihaskuntoa ja liikehallintaa kehittävät jumpat, kuntosaliharjoittelu ja tanssi. Liikuntamuodon valinnassa tärkeintä on, että liikkuminen tuntuu hyvältä. Yleisten terveysvaikutusten (muun muassa tyypin 2 diabeteksen, kohonneen verenpaineen, lihavuuden, astman, niska- ja alaselkävaivojen sekä masennuksen ehkäisy, hoito ja kuntoutus) lisäksi liikunta saattaa vähentää raskausdiabeteksen riskiä. Raskaudenaikaista liikuntaa tulisikin rajoittaa ainoastaan perustelluista syistä.
Raskauden vaikutus kehon hallintaan ja ryhtiin
Miksi kannattaa liikkua raskausaikana?
Lantionpohjan harjoittelu raskausaikana, miten ja miksi?
Liikunta ensimmäisellä kolmanneksella
Liikunta toisella kolmanneksella
Liikunta kolmannella kolmanneksella
Mitä ovat liitoskivut?
Miten liikkeelle synnytyksen jälkeen?
Vatsalihasten erkauma
Raskauden aiheuttamat muutokset äidin suun terveyteen
Raskauden aikana äidin elimistössä tapahtuu hormonaalisia ja fysiologisia muutoksia, jotka voivat vaikuttaa suun terveyteen.
Suun ja hampaiden omahoito raskauden aikana
Raskauden aikana hormonitasapainojen muutokset voivat vaikuttaa suun terveyteen, joten hyvä suuhygienia on erityisen tärkeää.
Ravinto, napostelu ja piilosokeri
Raskauden aikana ravinnolla on suuri merkitys sekä äidin että kehittyvän vauvan terveyteen. Terveelliset ruokailutottumukset auttavat ehkäisemään hampaiden reikiintymistä ja ylläpitämään suun bakteeritasapainoa.
Suun ja hampaiston kehittyminen
Suun ja hampaiden kehitys alkaa jo sikiöaikana ja jatkuu läpi lapsuuden ja nuoruuden. Tässä videossa on vain ääni ja sen lisäksi tekstitys. Videossa ei ole liikkuvaa kuvaa.
Lapsen suun terveys
Vauvan suun puhdistamista voi alkaa harjoitella jo ennen ensimmäisten hampaiden puhkeamista, mutta viimeistään ensimmäisten hampaiden puhjetessa.
Lapsen kariesbakteeritartunnan ehkäisy
Karies eli hampaiden reikiintyminen johtuu suun bakteerien, erityisesti Streptococcus mutans -bakteerin, toiminnasta. Kariesbakteeri voi tarttua erityisesti lapsuudessa, mutta sen leviämistä voi tehokkaasti ehkäistä hyvillä suuhygieniatavoilla ja terveellisillä elintavoilla.
Imetyksen ja tutin vaikutus suun terveyteen
Sekä imetyksellä että tutin käytöllä voi olla merkittäviä vaikutuksia vauvan suun terveyteen ja purennan kehitykseen.
Ravinnon vaikutus lapsen suun terveyteen
Vauvan ravitsemus vaikuttaa merkittävästi suun ja hampaiden kehitykseen. Oikeanlaiset ruokailutottumukset tukevat suun terveyttä, kun taas liiallinen sokeri ja happamat juomat voivat lisätä reikiintymisen riskiä jo varhaisessa vaiheessa. Vanhemmilla on keskeinen rooli lasten suunterveystottumusten ja asenteiden muovaamisessa, joten on tärkeää varmistaa, että perheen suuhygieniatavat ja terveelliset ruokailutottumukset tukevat suun terveyttä.
Suutulehdus lapsella
Suutulehduksella tarkoitetaan suun limakalvon ja ikenien tulehdusta. Yleisin suutulehdus lapsella on hiivasienen aiheuttama sammas, jota esiintyy etenkin imeväisillä. Tässä videossa on vain ääni ja sen lisäksi tekstitys. Videossa ei ole liikkuvaa kuvaa.
Perheet ovat monimuotoisia. Perheiden moninaisuuteen kuuluvat esimerkiksi uusperheet, monikkoperheet, sateenkaariperheet, adoptioperheet, sijaisperheet, eri kulttuuritaustoista tulevat perheet, vammaisten lasten tai vanhempien perheet, yksinhuoltajien perheet, ydinperhettä laajemmat perhekokonaisuudet sekä usean kulttuurin perheet. Neuvolassa kaikki perheet ovat samanarvoisia.
Kun perheeseen syntyy lapsi, vanhemmilla on oikeus perhevapaisiin sekä erilaisiin Kelan maksamiin tukiin. Tutustu lapsiperheiden etuuksiin:
Liikenneturvan verkkoympäristö on suunnattu lastaan odottaville ja alle kouluikäisten lasten vanhemmille ja huoltajille. Ympäristö tarjoaa laajan tietopaketin eri-ikäisten lasten turvalliseen liikenteessä liikkumiseen. Saat tietoa mm. turvaistuinten hankinnasta ja liikennesäännöistä. Löydät myös vinkkejä siitä, miten liikut turvallisesti liikenteessä lapsen kanssa.
Videot eri kielillä
Niitty-perhevalmennuksen videot on tekstitetty suomeksi, englanniksi, arabiaksi, persiaksi ja somaliksi.
Subtitles in Finnish, English, Arabic, Persian and Somali.
Täydentävät perhevalmennukset
Mannerheimin Lastensuojeluliiton (MLL) ja Pirkanmaan hyvinvointialueen yhteiset "Parista perheeksi - matkalla vanhemmuuteen" -illat on tarkoitettu lasta odottaville vanhemmille. Illat järjestetään Teamsin välityksellä. Aikataulut ja littymisohjeet löydät MLL:n sivuilta: Perhevalmennus
Tampereen ammattikorkeakoulun kätillöopiskelijat järjestävät myös perhevalmennuksia. Jokaisessa valmennuksessa on läsnä opettaja opiskelijoiden tukena vastaamassa mahdollisiin kysymyksiin. Aikataulut ja ohjeet ilmoittautumisista löydät TAMKin sivuilta: TAMKin perhevalmennukset
Päivitetty 1.12.2025