Elintapaohjauksen tavoitteena on tukea yksilöä tai ryhmää tekemään terveyttä ja hyvinvointia edistäviä pysyviä elintapamuutoksia. Muutoksiin voi kuulua ruokavalion parantaminen, liikunnan tai kulttuurin lisääminen, stressin hallinta, riittävä uni tai riskikäyttäytymisen, kuten nikotiinituotteiden ja päihteiden käytön välttäminen.
Pirkanmaan hyvinvointialueen ammattilaisille on koottu Elintapaohjauksen käsikirja, joka sisältää ohjeistusta vaikuttavaan ja samalla myös kestäviin elämäntapoihin kannustavaan ohjaukseen. Perehdytystä käsikirjaan ja sen sisältöihin saat hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen tiimiltä.
Vaikuttavan elintapaohjauksen prosessiin sisältyy lähtötilanteen kartoitus, tiedonvaihtoa, tavoitteenasettelu ja suunnitelman tekeminen sekä sen säännöllinen seuranta ja palautteen antaminen. Vaikuttavuuden kannalta olennaisin elementti ohjauksessa on asiakkaan tai potilaan kohtaaminen hyväksyvässä, ymmärtämiseen pyrkivässä ja luottamusta rakentavassa hengessä.
Hallitusohjelmaan kuuluvan Suomi liikkeelle -ohjelman kautta on parasta aikaa tarjolla ammattilaisille motivoivan vuorovaikutuksen osaamisen koulutusta.
Keskeistä on yksilöllisyys ja räätälöinti
Mikään yksittäinen elintapaohjauksen malli tai tekniikka ei välttämättä ole riittävä suurten vaikutusten aikaansaamiseksi. Kuitenkin jo puheeksiotto eli ammattilaisen tekemä keskustelualoite on vahva interventio, joka voi herätellä pohtimaan omia valintoja sekä auttaa voimaantumaan ja ottamaan vastuuta omasta hyvinvoinnistaan omien voimavarojen mukaan.
Keskeistä on ohjauksen yksilöllisyys ja räätälöinti asiakkaan lähtötilanteen ja tarpeiden mukaan. Elintapaohjauksen sisältö voikin toiselle henkilölle olla ravitsemusohjausta tai liikuntaneuvontaa ja jollekin toiselle taas ohjausta yhteisölliseen tekemiseen tai taiteesta ja kulttuurista nauttimiseen.
Hyvinvointia elintavoilla -verkkosivusto kokoaa yhteen tietoa sekä Pirkanmaan alueella tarjolla olevia hyvinvointia ja terveyttä edistäviä ja tukevia palveluita.
Onko palveluillamme vaikutusta?
Onko palveluillamme vaikutusta -blogisarja kertoo inspiroivia esimerkkejä Pirkanmaan hyvinvointialueen palveluiden kehittämisestä ja vaikuttavuustyöstä eri palvelulinjoilla. Tutustu sarjan muihin blogeihin.