Mariannen työ Acutassa on vauhtia ja hersyvää huumoria

Mariannen työ Taysin Acutan päivystyksessä on vauhtia ja hersyvää huumoria työkavereiden kanssa. Päivystystyössä näkee koko elämän kirjon eikä yksikään päivä ole samanlainen.

Artikkeli
Marianne Haapanen työssään Acutassa.

Marianne Haapanen valmistui lukion jälkeen lähihoitajaksi ja jatkoi suoraan sairaanhoitajan opintoihin, jotka hän sai päätökseen vuonna 2008. Silloisen Taysin ensiavun osastonhoitaja huomasikin vastavalmistuneen nimen heti sairaanhoitajien sijaispankista ja kutsui tämän työhaastatteluun. Sillä tiellä Marianne on edelleen. 

Päivystystyö saa sydämen sykkimään

Akuuttihoitotyö painottui jo Mariannen ammattikorkeakouluopinnoissa. Hän huomasi, että sellaisesta työstä kiinnostui yleensä ’hieman rämäpäisemmät tyypit’. Rauhallisemmat oppilaat hakeutuivat mieluummin siistiin sisätyöhön. 

– Nautin vauhdin huumasta ja tietynlainen kiire saa sydämeni sykkimään, Marianne sanoo.

Kun Mariannelta kysytään tyypillisestä työpäivästä Taysin Acutassa, hän toteaa hymähtäen, ettei sellaista ole. 

– Se on päivystystyön luonne. Olen yksi organisoivista hoitajista ja kokemukseni vuoksi työskentelen yhteensä kahdeksassa eri työpisteessä. Se, millä pisteellä olen määrittää paljon työpäiväni sisältöä, Marianne kertoo.

Ensihoitohuoneessa hoidetaan kriittisesti sairaita potilaita – niitä, joiden peruselintoiminnoissa on vakava häiriö. Hoidon tarpeen arviointi on puolestaan enemmän toimistotyyppistä työtä. Potilasmäärät vaikuttavat myös siihen, millainen vuoro on tiedossa. Illat ovat Mariannen mukaan kiireistä aikaa päivystyksessä:

– Olen nähnyt kaikkea, mitä kuvitella voi. Päivystyksessä pääsee todistamaan välillä koko elämän kirjon – syntymää, kuolemaa ja kaikkea siltä väliltä. Nykyisen terveydenhuollon tilanteen vuoksi työ tuntuu välillä kuormittavaltakin. Keskeneräisyyttä täytyy kuitenkin sietää. Asioita ei saa aina vuoron aikana valmiiksi, vaan seuraava henkilö jatkaa siitä mihin edellinen jäi.

Osaamisen kehittäminen ei mennyt hukkaan

Mariannen työ sairaanhoitajana on monipuolinen. Se on muotoutunut vuosien varrella hänen koulutuksensa, kokemuksensa ja mielenkiintonsa mukaan. Hän on työskennellyt päivystyksessä organisoivana hoitajana vuodesta 2011 lähtien ja kokee sen yhdeksi Acutan haastavimmaksi tehtäväksi. Käytännössä organisoiva hoitaja vastaa päivittäisen työn onnistumisesta yhdessä toiminnasta vastaavan lääkärin kanssa.

Toisinaan päivystyksessä tapahtuu jotain traumaattista, jota myös henkilöstön on vaikea käsitellä. Tällöin Marianne käy läpi tilanteen heidän kanssaan defusing-ohjaajana. 

– Defusing-menetelmä tarkoittaa vaikean tai stressaavan asian purkamista mahdollisimman pian tapahtuman jälkeen. En halua, että työkaverini lähtevät kotiin itku silmässä, Marianne kertoo. 

Kun hän oli työskennellyt sairaanhoitajana jo pidemmän aikaan, salli elämäntilanne sopivan hetken jatkokouluttautumiselle. 

– Lapseni olivat jo kasvaneet isommiksi ja minulla riitti kiinnostusta opiskella lisää. Niinpä pidin taukoa töistä ja opiskelin sosiaali- ja terveysalan kehittämisen ja johtamisen ylemmän ammattikorkeakoulututkinnon, Marianne sanoo tyytyväisenä.  

Keväällä 2022, pian valmistumisen jälkeen, Marianne sai töitä arkkitehtitoimistosta käyttäjälähtöisen suunnittelun asiantuntijana. Rooli oli merkittävä, koska sairaalasuunnittelu vaatii tuntemusta optimaalisista sairaalatiloista. Lopulta hänelle tarjottiin vakituista työtä, mutta jokin tuntui väärältä. 

– Ikävä veti minut takaisin akuuttihoitotyön pariin. Totesin, että juuri vuoro- ja päivystystyö on minun juttuni. Sairaanhoitajana päivystyksessä saan tehdä työtä hyvin itsenäisesti ja käyttää monipuolisesti omaa osaamista ja ammattitaitoa, Marianne sanoo päättäväisesti. 

Työkokemus arkkitehtitoimistossakaan ei mennyt hukkaan. Marianne on nykyään mukana Taysin uudistamisohjelmassa, jossa sairaalasuunnittelutaustaa tarvitaan jälleen. Hänestä on motivoivaa, että hommaa riittää. 

Huikea työyhteisö, matala hierarkia

Parasta Mariannen työssä on työkaverit ja yhteisöllisyys. Ennen kuin hän aloittaa aamuvuoron, on ensimmäiseksi yhteisten aamukahvien aika. Se antaa tiimille mahdollisuuden rauhoittua ennen kiirettä, rupatella ja heittää särmikästä vitsiä. Mariannen mielestä tällaiset hetket ovat tärkeitä, ja niillä on positiivinen vaikutus tiimityöhön:

– Työyhteisömme on kertakaikkisen huikea. Se auttaa jaksamaan hektisessä ja kuormittavassakin ympäristössä. Meillä ei ole turhaa hierarkiaa eri ammattiryhmien välillä, koska kaikkien osaamisella on väliä. Pelaamme tiiminä kohti yhteistä tavoitetta, eli potilaan hyvinvointia. 

Kun Marianne vaihtaa vaatteet vuoronsa jälkeen, jättää hän myös työasiat taakseen. Puolen tunnin automatka taittuu musiikkia kuunnellessa ja kotona Marianne pääsee tekemään työn vastapainoksi rauhallisia arkiasioita. 

Kiinnostaako ura Pirhalla? Hae sinua kiinnostavia työpaikkoja Kuntarekryn verkkosivuilta ja tule työkaveriksemme! 
 

Teksti: Sara Hostikka

Tuoreimmat ajankohtaiset