Asunnottomien yö 17. lokakuuta: Hyvinvointialueen asunnottomuustyö etsii ratkaisuja asumisen haasteisiin

Hyvinvointialueen ja Tampereen kaupungin yhteinen Omaan kotiin -hanke ehkäisee pitkäaikaisasunnottomuutta ja auttaa ihmisiä pysyvän asumisen ja tarvittavan tuen piiriin. Vuoden aikana hankkeen avulla on järjestynyt asunto 180 henkilölle.

Uutinen
Avain sinisellä taustalla.

Asunnottomien yötä vietetään vuosittain 17. lokakuuta YK:n köyhyyden ja syrjäytymisen vastaisena päivänä.

Omaan kotiin -hanke on Pirkanmaan hyvinvointialueen ja Tampereen kaupungin yhteishanke, jonka tavoitteena on ehkäistä ja poistaa pitkäaikaisasunnottomuutta. Ympäristöministeriön osarahoittama hanke tukee valtakunnallista tavoitetta poistaa pitkäaikaisasunnottomuus vuoteen 2027 mennessä. Vuoden aikana hankkeen kautta on järjestynyt asunto 180 henkilölle.

Hankkeessa työskentelee joustava ja liikkuva moniammatillinen tiimi, joka koostuu Pirkanmaan hyvinvointialueen sairaanhoitajista, sosiaalityöntekijöistä ja sosiaaliohjaajista.

– Rakennamme siltoja palvelujen väliin, kokoamme verkostoja ja kuljemme asunnottoman asiakkaan rinnalla tilanteen vakauttamiseksi, projektipäällikkö Elina Karri kuvailee.

Palvelun kesto määritellään asiakkaan tarpeen mukaan ja palvelu päättyy saattaen vaihtaen yksilölliseen arvioon perustuen.

– Palvelun päättyessä sekä asuminen että tarvittavat tukipalvelut on räätälöity asiakkaalle yhdessä esimerkiksi psykiatrian ja päihdepalveluiden, kolmannen sektorin ja alueen sosiaalityön kanssa, Elina Karri kertoo.

Vaikeisiin tilanteisiin etsimme ratkaisuja yhdessä

Omaan kotiin -hanketiimi tavoittaa henkilöitä, joiden on vaikea päästä palveluihin tai hoitaa asioitaan itsenäisesti ilman apua ja tukea. Heidän tilanteensa ovat usein pitkittyneitä, ja jatkuvat kriisit ovat voineet heikentää toimintakykyä.

– Tilanteen ratkaisemiseen ei tällöin riitä yksi palvelu tai toimija, vaan tarvitaan monialaista yhteistyötä. Yhdessä asiakkaan kanssa etsimme keinoja tilanteen vakauttamiseksi ja rakennamme pidemmän aikavälin ratkaisuja, Elina Karri sanoo.

– Tarvittaessa kehitämme myös yksilöllisiä ratkaisuja, joiden avulla voidaan selvittää ensin kiireellisimmät ongelmat ja pääsemme tilanteessa eteenpäin.

Vaikeat elämäntilanteet ja kasautuneet ogelmat haastavat myös palvelujärjestelmää löytämään uusia toimintatapoja. Esimerkiksi asumisen turvaaminen on tärkeää, sillä ilman pysyvää asumisratkaisua kriisit voivat toistua, vaikeutua ja pitkittyä.

Yhteyden Omaan kotiin -hanketiimiin saa sähköpostitse: asumisneuvonta@pirha.fi.

Asumisen haasteisiin saa tukea monin eri tavoin

Hanketiimin keskeisimmät toimintatavat ja tavoitteet jakautuvat kolmeen eri kokonaisuuteen: Nopsajalka, asumisneuvonta ja vankierityinen sosiaalityö.

Nopsajalka tekee liikkuvaa työtä ja sujuvoittaa asiakkaiden pääsyä palvelujen piiriin. Tavoitteena on madaltaa palveluihin hakeutumisen kynnystä ja tukea asiakkaita myös monimutkaisissa elämäntilanteissa. Työote on aktiivinen ja kiinnipitävä: asiakkaan rinnalla kuljetaan ja häntä tuetaan pitkäjänteisesti.

Asumisneuvonnassa asunnottoman henkilön asian käsittely ja selvitystyö alkaa heti, kun asiakkuus on saatettu tietoon. Asumisneuvonnan avulla autetaan myös esimerkiksi häätöuhan alla olevia tai vuokravelkakierteessä olevia henkilöitä.

Osana hanketta toimii vankierityisen sosiaalityön tiimi, joka keskittyy vankilasta vapautuvien henkilöiden asuttamiseen ja tukemiseen. Asunnon saaminen on kriittinen tekijä rikoskierteen katkaisemisessa ja uusintarikollisuuden vähentämisessä. Yhteydenotot tiimille tulevat vankilasta.

Teksti: Tanja Rämö

Tuoreimmat ajankohtaiset