Eduskunnan apulaisoikeusasiamies on antanut ratkaisunsa hankintamenettelyn vaikutuksista vanhusten asumispalvelujen järjestämisvelvollisuuden noudattamiseen. Asia liittyy vuonna 2024 Pirkanmaan hyvinvointialueella tehtyyn vanhusten asumispalvelujen kilpailutukseen.

Eduskunnan apulaisoikeusasiamies on antanut ratkaisunsa hankintamenettelyn vaikutuksista vanhusten asumispalvelujen järjestämisvelvollisuuden noudattamiseen. Asia liittyy vuonna 2024 Pirkanmaan hyvinvointialueella tehtyyn vanhusten asumispalvelujen kilpailutukseen.

Uutinen

Osa asumispalveluja tarjonneista yrityksistä ei osallistunut kilpailutukseen ja sopimukset irtisanottiin. Näiden palveluntarjoajien yksiköissä asuneille vanhuksille tehtiin asumispalvelusta suorahankintapäätökset, jotta vanhusten saivat jäädä samaan hoivakotiin, vaikka sopimus päättyi.

Ratkaisussa todetaan, että hyvinvointialueen pitää järjestää hankinnat niin, että se saa tarvittavan määrän palveluja ikääntyneille asiakkaille ja että myös heidän hoitonsa pysyvyys voidaan turvata. Apulaisoikeusasiamies katsoo, että Pirha on menetellyt virheellisesti, kun se on irtisanonut palveluntuottajien sopimukset, jos asiakkaiden palveluntarve on edellyttänyt asumisen jatkamista samassa hoivakodissa.

Pirkanmaan hyvinvointialue perusteli sopimusten irtisanomista sillä, että se on yleinen käytäntö, kun palvelut kilpailutetaan. Apulaisoikeusasiamies toteaa, että yleisen käytännön noudattaminen ei oikeuta vaarantamaan iäkkäiden ja hauraiden asiakkaiden terveydentilaa.

– Tutustumme huolellisesti oikeusasiamiehen ratkaisuun ja otamme sen linjaukset huomioon jatkossa, vs. sosiaali- ja terveysjohtaja Eeva Torppa-Saarinen sanoo.

Apulaisoikeusasiamiehen mukaan ei ole näyttöä siitä, että palveluasumisen asiakaspaikat eivät vastaisi palvelutarvetta Pirkanmaalla. Myönteistä on, että hyvinvointialue tiedostaa velvollisuutensa reagoida nopeastikin, jos palvelujen määrä ei vastaa asiakkaiden tarpeita. Hyvinvointialueella on järjestetty uusia kilpailutuksia, lisätty omaa palvelutuotantoa ja otettu käyttöön palveluseteli, jotta palvelut pystytään turvaamaan. Apulaisoikeusasiamiehen arvion perusteella nämä toimet eivät kuitenkaan takaa, että Pirkanmaan hyvinvointialueella on riittävästi laadullisesti asiakkaiden tarpeita vastaavia palveluja.

Apulaisoikeusasiamies päätti käynnistää ikääntyneiden asumispalvelujen laatua koskevan tutkinnan, joka koskee kaikkia hyvinvointialueita ja Helsingin kaupungin sosiaali-, terveys- ja pelastustoimialaa.