Elintapaneuvonta
Elintapaneuvonnan tarkoituksena on tukea hyvinvointia ja terveyttä. Neuvonta on ammattilaisen ja asiakkaan välistä yhteistyötä, jossa pohditaan yhdessä erilaisia pieniä tavoitteita elintapojesi muutokseen. Sinulla on mahdollisuus saada tukea esimerkiksi sinulle sopivan liikunnan aloittamiseksi tai terveyttäsi edistävän ruokavalion löytämiseksi.
Elintapaneuvonta lähtee tilanteesi alkukartoituksesta. Tämän jälkeen laaditaan henkilökohtainen suunnitelma yksilöllisten toiveiden, tarpeiden ja tavoitteiden mukaisesti.
Omien elintapojen muuttamiseksi ja ylläpitämiseksi on tarjolla monipuolista tukea ja tietoa. Elintapoja voi muuttaa terveellisempään suuntaan sekä omatoimisesti että yhdessä ammattilaisten kanssa. Voit perehtyä juuri sinulle sopiviin teemoihin, jotka auttavat voimaan hyvin ja sopivat juuri sinun elämäntilanteeseesi.
Toimi näin
Jos haluat elintapaneuvontaa keskustellen vastaanotolla, ota yhteyttä asuinpaikkasi terveydenhoitajaan sote-asemalle, neuvolaan tai opiskeluhuoltoon. Myös fysioterapeutit ohjaavat sinua liikkumista koskevissa kysymyksissä.
Voit myös hyödyntää kuntien ja järjestöjen tarjoamia palveluita. Löydät oman asuinkuntasi verkkosivujen palveluvalikoimasta tietoa koskien muun muassa ryhmäliikuntaa, liikuntaneuvonta ja ulkoilureittejä. Useimmat kunnat tarjoavat käyttöösi myös elintapatarjottimen, joka antaa sinulle tietoa koskien ravitsemusta, liikuntaa, mielen hyvinvointia ja riittävää unta.
Hae paikkakunnan mukaan
Soita
Kun valitset paikkakunnan, saat esiin etsimäsi puhelinnumerot.
Voit olla yhteydessä aikuisneuvolan terveydenhoitajaan ja varata vastaanottoajan puhelimitse.
Puhelinnumerot
044 787 1224
, Terveydenhoitaja/diabeteshoitaja
044 032 1043
, Terveydenhoitaja/sydänhoitaja
Voit olla yhteydessä aikuisneuvolan terveydenhoitajaan ja varata vastaanottoajan puhelimitse.
Puhelinnumerot
044 715 3252
, Terveydenhoitaja/diabeteshoitaja
044 715 3247
, Terveydenhoitaja/diabeteshoitaja
044 715 3249
, Terveydenhoitaja
044 032 1043
, Terveydenhoitaja/sydänhoitaja/diabeteshoitaja
044 715 3249
, Koronarokotusajanvaraus
Aikuisneuvonnan terveydenhoitajaan (Ruutana, Sahalahti, Vatiala, Pälkäne ja Luopioinen) voit olla yhteydessä kiireettömissä ajanvarauksissa aikuisneuvonnan vastaanottokäynneille ja terveysneuvontaan.
Puhelinnumerot
03 384 5034
, Eteläinen alue/ puhelinajat ovat ma – pe klo 8 – 15
03 384 5032
, Keskustan alue/ puhelinajat ovat ma – pe klo 8 – 15
03 384 5033
, Suoraman alue/ puhelinajat ovat ma – pe klo 8 – 15
050 415 2243
, Ruutanan alue/ Puhelinaika ti – pe klo 13 – 13.30
050 415 2249
, Sahalahden ja Kuhmalahden alue/ Puhelinaika ma – pe klo 9 – 9.30
050 354 9366
, Vatialan alue/ Puhelinaika ma – pe klo 9 – 9.30
050 415 2256
, Pälkäneen alue*/ Puhelinaika ma – pe klo 9 – 9.30
050 415 2270
, Luopioisten ja Aitoon alue/ Puhelinaika ma – pe klo 9 – 9.30
Voit soittaa lääkärin ja hoitajan vastaanoton hoidon tarpeen arviointi-, neuvonta- ja ajanvarausnumeroon. Käytämme takaisinsoittopalvelua. Soitamme takaisin saman päivän aikana. Huomioithan että takaisinsoitto tulee joko tuntemattomasta tai 2702-loppuisesta numerosta.
Puhelinnumerot
040 335 2702
Tekstiviesti
040 335 4696
, Tekstiviestipalvelu ajan perumista varten (ei puheluita). Kirjoita viestiin nimesi ja aika, jonka perut. Älä kirjoita henkilötunnusta viestiin.
Voit olla yhteydessä dehkohoitajaan diabeteksen ennaltaehkäisyyn liittyvissä asioissa.
Puhelinnumerot
050 430 4451
, Dehkohoitaja/ / Etelä-Tampere; Hervanta, Kaukajärvi ja Hatanpää
050 500 2153
, Dehkohoitaja/ Itä-Tampere; Linnainmaa, Kämmenniemi ja Tammela
050 313 2228
, Dehkohoitaja/ Länsi-Tampere; Lielahti, Tesoma, Pispala-Pyynikki, Amuri
Voit soittaa lääkärin ja hoitajan vastaanoton hoidon tarpeen arviointi-, neuvonta- ja ajanvarausnumeroon. Käytämme takaisinsoittopalvelua.
Puhe- ja kuulovammaiset voivat lähettää tekstiviestin erilliseen tekstiviestinumeroon.
Jos sosiaali- ja terveysasema on suljettu, soita kiireellisissä asioissa Pirkanmaan päivystysapuun.
Puhelinnumerot
040 806 3649
, Ajanvaraus ja neuvonta
Tekstiviesti
040 806 3798
, Tekstiviestipuhelin puhe- ja kuulovammaisille
Jos sosiaali- ja terveysasema on suljettu, soita kiireellisissä asioissa Pirkanmaan päivystysapuun.” Voit soittaa lääkärin ja hoitajan vastaanoton hoidon tarpeen arviointi-, neuvonta- ja ajanvarausnumeroon. Käytämme takaisinsoittopalvelua.
Puhe- ja kuulovammaiset voivat lähettää tekstiviestin erilliseen tekstiviestinumeroon.
Jos sosiaali- ja terveysasema on suljettu, soita kiireellisissä asioissa Pirkanmaan päivystysapuun.
Puhelinnumerot
03 384 5128
, Ajanvaraus ja neuvonta
Tekstiviesti
041 730 7689
, Tekstiviestipuhelin puhe- ja kuulovammaisille
Voit olla yhteydessä Hyvinvointikioskille puhelimitse. Terveydenhoitaja vastaa soittopyyntöihin arkisin virka-aikana.
Puhelinnumerot
03 735 6702
, Hyvinvointikioski, takaisinsoittopalvelu.
Voit soittaa lääkärin ja hoitajan vastaanoton hoidon tarpeen arviointi-, neuvonta- ja ajanvarausnumeroon. Käytämme takaisinsoittopalvelua.
Kiireellisissä asioissa Hämeenkyrön kiirevastaanotto palvelee myös ikaalislaisia.
Voit varata ajan hoitajalle tai lääkärille, elintapaneuvontaan, omahoidon neuvontaan, tehdä reseptin uusimispyynnön, varata ajan terveystodistusta varten tai varata ajan työttömän, työikäisen tai kutsuntavelvollisen terveystarkastukseen.
Puhelinnumerot
03 384 5010
, Kiireetön ajanvaraus ja neuvonta ma–to klo 8–16 ja pe 8–15, kiirevastaanotto ma–pe klo 8–16
03 384 5012
, Terveysasema, potilastoimisto
Ikaalisten aikuisneuvolan puhelinneuvonta ja ajanvaraus. Influenssa- ja koronarokotusaikoja voit varata ma - pe kello 8 - 15.
Puhelinnumerot
03 311 59516
Ikaalisten lääkärin ja hoitajan vastaanoton hoidon tarpeen arviointi-, neuvonta- ja ajanvarausnumero auttaa kiireettömissä asioissa.
Käytämme takaisinsoittopalvelua. Kuuntele viesti loppuun asti, jotta puhelusi rekisteröityy järjestelmään. Soitamme sinulle takaisin saman päivän aikana. Jos takaisinsoittopalvelu on ruuhkautunut, etkä pysty jättämään takaisinsoittopyyntöä, odota noin puolituntia ennen kuin yrität uudelleen.
Numero toimii ajanvarauksen perumiseksi ympärivuorokauden.
Jos sinulla on kiireellistä asiaa, arkipäivisin soita Hämeenkyrön sosiaali- ja terveysaseman kiirevastaanoton numeroon.
Puhelinnumerot
03 311 59510
Voit olla puhelimitse yhteydessä terveysasemalle sen aukioloaikoina. Jos haluat, voit jättää takaisinsoittopyynnön, jolloin sinulle soitetaan takaisin saman päivän aikana.
Puhelinnumerot
03 254 3320
Voit soittaa lääkärin ja hoitajan vastaanoton hoidon tarpeen arviointi-, neuvonta- ja ajanvarausnumeroon. Käytämme takaisinsoittopalvelua.
Puhelinnumerot
03 384 5034
, OmaAsema, Eteläinen
03 384 5032
, OmaAsema, Keskusta
03 384 5033
, OmaAsema, Suorama
03 384 5031
, OmaAsema, Ruutana
03 384 5035
, OmaAsema, Vatiala
03 384 5036
, OmaAsema, Sahalahti
Voit soittaa lääkärin ja hoitajan vastaanoton hoidon tarpeen arviointi-, neuvonta- ja ajanvarausnumeroon. Käytämme takaisinsoittopalvelua.
Puhe- ja kuulovammaiset voivat lähettää tekstiviestin erilliseen tekstiviestinumeroon.
Jos sosiaali- ja terveysasema on suljettu, soita kiireellisissä asioissa Pirkanmaan päivystysapuun.
Puhelinnumerot
03 384 5125
, Ajanvaraus ja neuvonta
Tekstiviesti
041 730 9327
, Tekstiviestipuhelin puhe- ja kuulovammaisille
Voit olla puhelimitse yhteydessä terveysasemalle arkisin klo 8-16. Jos haluat, voit jättää takaisinsoittopyynnön, jolloin sinulle soitetaan takaisin saman päivän aikana.
Puhelinnumerot
03 443 3400
Lääkärin ja hoitajan vastaanotolla hoidetaan kiireetöntä hoitoa vaativat asiat. Ajan voit varata poliklinikan kiireettömän ajanvarauksen numerosta ajanvarausaikana.
Poliklinikoiden palvelunumeroihin soitettaessa asiakas ohjataan puhelimessa tehdyn hoidontarpeen arvion perusteella joko sairaanhoitajan tai lääkärin vastaanotolle. Lääkärin ja sairaanhoitajan vastaanotot toimivat ajanvarauksella, eikä vastaanotolle tultaessa tarvitse ilmoittautua.
Puhelinnumerot
03 334 11300
, Virtain poliklinikka
03 334 11400
, Ruoveden poliklinikka
Voit soittaa lääkärin ja hoitajan vastaanoton hoidon tarpeen arviointi-, neuvonta- ja ajanvarausnumeroon. Käytämme takaisinsoittopalvelua.
Puhelinnumerot
03 311 59501
, Neuvonta ja ajanvaraus
Voit soittaa lääkärin ja hoitajan vastaanoton hoidon tarpeen arviointi-, neuvonta- ja ajanvarausnumeroon.
Puhelinnumerot
03 384 5171
Tekstiviesti
040 806 3257
, Tekstiviestipuhelin puhe- ja kuulovammaisille
Voit soittaa lääkärin ja hoitajan vastaanoton hoidon tarpeen arviointi-, neuvonta- ja ajanvarausnumeroon. Käytämme takaisinsoittopalvelua.
Valitse alla olevista puhelinnumeroista oman alueesi palvelunumero.
Puhelinnumerot
03 384 5017
, Tiimi: Lempäälä, länsi
03 384 5016
, Tiimi: Lempäälä, itä
03 384 5018
, Tiimi: Kulju
Tekstiviesti
041 730 6803
, Tekstiviestipalvelu ajan perumista varten (ei puheluita). Kirjoita viestiin nimesi ja aika, jonka perut. Älä kirjoita henkilötunnusta viestiin.
Voit soittaa lääkärin ja hoitajan vastaanoton hoidon tarpeen arviointi-, neuvonta- ja ajanvarausnumeroon. Käytämme takaisinsoittopalvelua.
Puhe- ja kuulovammaiset voivat lähettää tekstiviestin erilliseen tekstiviestinumeroon.
Jos sosiaali- ja terveysasema on suljettu, soita kiireellisissä asioissa Pirkanmaan päivystysapuun.
Puhelinnumerot
03 384 5147

Jos sosiaali- ja terveysasema on suljettu, soita Pirkanmaan päivystysapuun.
Puhelinnumerot
03 384 5123
, Ajanvaraus ja neuvonta
Tekstiviesti
041 730 9668
, Tekstiviestipuhelin puhe- ja kuulovammaisille
Aikuisneuvolassa teemme esimerkiksi terveystarkastuksia, annamme rokotuksia, elintapaneuvontaa ja -ohjausta.
Voit olla yhteydessä aikuisneuvolan terveydenhoitajiin puhelimitse.
Puhelinnumerot
040 506 6347
, Terveydenhoitaja
Voit olla puhelimitse yhteydessä terveysasemalle sen aukioloaikoina. Jos haluat, voit jättää takaisinsoittopyynnön jolloin sinulle soitetaan takaisin saman päivän aikana.
Puhelinnumerot
03 254 3320
Voit soittaa lääkärin ja hoitajan vastaanoton hoidon tarpeen arviointi-, neuvonta- ja ajanvarausnumeroon. Käytämme takaisinsoittopalvelua.
Etelä-Nokiaan kuuluu koko Nokianvirran eteläpuolinen alue, esimerkiksi Koskenmäki, Kartano, Vihola, Tervasuo, Sammalisto, Tottijärvi ja Sarkola.
Keski-Nokiaan kuuluvat keskusta Välimäenkadulta länteen päin, Tyttölä, Lauttala, Haavisto, Utolankallio, Taka-Lauttala, Harjuniitty, Alhoniitty, Aaroninkorpi, Alisenjärvi ja Lähdeniitty.
Pohjois-Nokiaan kuuluvat keskusta Välimäenkadulta itään päin, Viiki, Maatiala, Kankaantaka, Halimaa, Ilkan alue, Myllyhaka sekä Linnavuori, Pinsiö ja Siuro.
Puhelinnumerot
03 384 5067
, Etelä-Nokia
03 384 5068
, Keski-Nokia
03 384 5069
, Pohjois-Nokia
03 384 5055
, Ohjaus ja neuvonta (ei hoidon tarpeen arviointia eikä ajanvarausta), ma - pe klo 8 - 10
Tekstiviesti
044 486 1671
, Tekstiviestinumero puhe- ja kuulovammaisille (ei puheluita).
Ylöjärven omahoitajien itäisen palvelupiirin yhteystiedot alueittain. Numeroihin voi jättää takaisinsoittopyynnön niiden aukioloaikoina.
Voit perua vastaanottoaikasi digitaalisessa asioinnissa tai tekstiviestillä. Lähetä tekstiviesti numeroon 045 7396 5688. Kirjoita viestikenttään: PERU, nimesi, syntymäaikasi ja ajanvaraustiedot (päivämäärä ja kellonaika). Esimerkki: "PERU Maija Meikäläinen 1.1.1970 ma 2.1.2024 klo 12.00."
Puhelinnumerot
03 384 5259
, Itäisen palvelupiirin toimisto
03 384 5256
, Omahoitaja, Asuntila
03 384 5263
, Omahoitaja, Keijärvi
03 384 5262
, Omahoitaja, Mutala
03 384 5258
, Omahoitaja, Rantaseutu
03 384 5257
, Omahoitaja, Siivikkala
03 384 5265
, Omahoitaja, Takamaa
03 384 5274
, Omahoitaja, Yhdysalue
03 384 5278
, Omahoitaja, Heinikko
03 384 5279
, Omahoitaja, Kaislikko
Ylöjärven omahoitajien läntisen palvelupiirin yhteystiedot alueittain. Numeroihin voi niiden aukioloaikoina jättää takaisinsoittopyynnön.
Voit perua vastaanottoaikasi hyvinvointialueen sähköisessä asioinnissa tai tekstiviestillä. Lähetä tekstiviesti numeroon 045 7396 5688. Kirjoita viestikenttään: PERU, nimesi, syntymäaikasi ja ajanvaraustiedot (päivämäärä ja kellonaika). Esimerkki: PERU Maija Meikäläinen 1.1.1970 ma 2.1.2023 klo 12:00.
Puhelinnumerot
03 384 5273
, Läntisen palvelupiirin toimisto
03 384 5266
, Omahoitaja, Elovainio
03 384 5261
, Omahoitaja, Haavisto
03 384 5255
, Omahoitaja, Harju
03 384 5260
, Omahoitaja, Metsäkylä
03 384 5264
, Omahoitaja, Soppee
03 384 5268
, Omahoitaja, Veittijärvi
03 384 5269
, Omahoitaja, Vuorentausta
03 384 5270
, Omahoitaja, Viljakkala
Numerosta saat hoidon tarpeen arviointia ja neuvontaa sekä tarvittaessa ajan lääkärille tai sairaanhoitajalle. Numeroon voi sen aukioloaikoina jättää takaisinsoittopyynnön.
Voit perua vastaanottoaikasi Pirhan sähköisessä asioinnissa tai tekstiviestillä. Lähetä tekstiviesti numeroon 045 7396 5688. Kirjoita viestikenttään: PERU, nimesi, syntymäaikasi ja ajanvaraustiedot (päivämäärä ja kellonaika). Esimerkki: PERU Maija Meikäläinen 1.1.1970 ma 2.1.2023 klo 12:00.
Puhelinnumerot
03 384 5267
, Omahoitaja, Kuru
03 384 5271
, Kurun toimisto
Aikuisneuvonnan puhelimesta saat mm. elintapaneuvontaa ja voit varata ajan kutsuntavelvollisten, työikäisten, työttömien ja ikäihmisten terveystarkastuksiin.
Puhelinnumerot
040 133 6775
Voit soittaa lääkärin ja hoitajan vastaanoton hoidon tarpeen arviointi-, neuvonta- ja ajanvarausnumeroon. Käytämme takaisinsoittopalvelua.
Jos sosiaali- ja terveysasema on suljettu, soita kiireellisissä asioissa Pirkanmaan päivystysapuun.
Puhelinnumerot
03 384 5170
, Ajanvaraus ja neuvonta
Tekstiviesti
040 129 5725
, Tekstiviestipuhelin puhe- ja kuulovammaisille (ei puheluita).
Voit olla puhelimitse yhteydessä terveysasemalle sen aukioloaikoina. Jos haluat, voit jättää takaisinsoittopyynnön jolloin sinulle soitetaan takaisin saman päivän aikana.
Puhelinnumerot
03 443 3400
Voit soittaa lääkärin ja hoitajan vastaanoton hoidon tarpeen arviointi-, neuvonta- ja ajanvarausnumeroon. Käytämme takaisinsoittopalvelua.
Puhelinnumerot
03 384 5020
, Ajanvaraus ja neuvonta
Tekstiviesti
040 129 5373
, Tekstiviestipalvelu puhe- ja kuulovammaisille (ei puheluita).
Voit olla yhteydessä Punkalaitumen aikuisneuvolan terveydenhoitajaan puhelimitse.
Puhelinnumerot
040 138 2525
, Sari Tähtinen, terveydenhoitaja
Pälkäneen sosiaali- ja terveysaseman (OmaAsema) sekä Luopioisten lähiasiointipisteen hoidon tarpeen arviointi- ja neuvontanumerot.
Puhelinnumerot
03 384 5038
, OmaAsema, Pälkäne
03 384 5039
, Lähiasiointipiste, Luopioinen
Aikuisneuvolassa teemme esimerkiksi terveystarkastuksia, annamme rokotuksia, elintapaneuvontaa ja -ohjausta.
Voit olla yhteydessä aikuisneuvolan terveydenhoitajiin puhelimitse.
Puhelinnumerot
050 404 0139
, Tiina Valtanen, terveydenhoitaja
040 138 2518
, Sari Kukkula, terveydenhoitaja
040 507 1827
, Elina Mannonen, terveydenhoitaja
Tekstiviesti
040 041 9617
, Ajanvarauksen peruminen tekstiviestillä. Laita tekstiviestiin nimi, henkilötunnus ja varattu aika.
Voit soittaa lääkärin ja hoitajan vastaanoton hoidon tarpeen arviointi-, neuvonta- ja ajanvarausnumeroon. Käytämme takaisinsoittopalvelua.
Puhe- ja kuulovammaiset voivat lähettää tekstiviestin erilliseen tekstiviestinumeroon.
Jos sosiaali- ja terveysasema on suljettu, soita Pirkanmaan päivystysapuun.
Puhelinnumerot
03 384 5155
, Ajanvaraus ja neuvonta
Tekstiviesti
040 129 5363
, Tekstiviestipuhelin puhe- ja kuulovammaisille
Voit asioida puhelimitse missä tahansa terveyteesi liittyvässä asiassa. Voit jättää takaisinsoittopyynnön, jolloin sinulle soitetaan takaisin saman päivän aikana. Sinulle tehdään puhelimessa hoidon tarpeen arvio terveydenhoitajan/sairaanhoitajan toimesta.
Puhelinnumerot
03 254 3320
Voit soittaa lääkärin ja hoitajan vastaanoton hoidon tarpeen arviointi-, neuvonta- ja ajanvarausnumeroon. Käytämme takaisinsoittopalvelua. Toimi kuulemiesi ohjeiden mukaan. Soiton aikana saat arvion takaisinsoittoajasta.
Puhe- ja kuulovammaiset voivat lähettää tekstiviestin erilliseen tekstiviestinumeroon.
Jos sosiaali- ja terveysasema on suljettu, soita Pirkanmaan päivystysapuun.
Puhelinnumerot
040 671 0004
, Ajanvaraus ja neuvonta
Tekstiviesti
040 670 1371
, Tekstiviestipalvelu puhe- ja kuulovammaisille (ei puheluita)

040 571 4222
, Ajanvaraus ja neuvonta
Tekstiviesti
040 671 3031

040 663 4499
, Ajanvaraus ja neuvonta
Voit soittaa lääkärin ja hoitajan vastaanoton hoidon tarpeen arviointi-, neuvonta- ja ajanvarausnumeroon. Käytämme takaisinsoittopalvelua.
Puhe- ja kuulovammaiset voivat lähettää tekstiviestin erilliseen tekstiviestinumeroon.
Jos sosiaali- ja terveysasema on suljettu, soita kiireellisissä asioissa Pirkanmaan päivystysapuun.
Puhelinnumerot
03 384 5139
, hoidon tarpeen arviointi-, neuvonta- ja ajanvaraus
Tekstiviesti
040 806 2135
, Tekstiviestipuhelin puhe- ja kuulovammaisille
Varaa aika lääkärin vastaanotolle, jos epäilet sairastavasi uniapneaa. Saat lääkäriltä tarvittaessa lähetteen unitutkimukseen. Uniapnean seurantakäynnit toteutuvat unipoliklinikalla, jonne voit olla puhelimitse yhteydessä.
Puhelinnumerot
044 420 1515
Voit soittaa lääkärin ja hoitajan vastaanoton hoidon tarpeen arviointi-, neuvonta- ja ajanvarausnumeroon. Käytämme takaisinsoittopalvelua.
Puhelinnumerot
040 335 2133
, Lääkärin ja hoitajan vastaanoton hoidon tarpeen arviointi-, neuvonta- ja ajanvarausnumero
Voit saada neuvontaa ja tarvittaessa varata ajan hoitajalle tai lääkärille. Puhelu yhdistyy automaattisesti vapaana olevalle tai seuraavana vapautuvalle sairaanhoitajalle.
Käytössämme on takaisinsoittopalvelu. Voit jättää palveluun takaisinsoittopyynnön, jolloin soitamme sinulle takaisin mahdollisimman pian saman päivän aikana.
Puhelinnumerot
03 384 5015
, Ajanvaraus ja neuvonta
Voit olla puhelimitse yhteydessä terveysasemalle.
Puhelinnumerot
03 384 5022
Katso toimipisteet
Kun valitset paikkakunnan, saat tietää palvelupaikat.
Akaan sosiaali- ja terveysasema
Käyntiosoite:
Torkontie 2, 37800 AKAA
Ryödintie 16, 37800 AKAA
Aikuisneuvolan terveydenhoitajat antavat yksilöllistä elintapaneuvontaa esimerkiksi diabetekseen, sydän- ja verisuonitauteihin, painonhallintaan, ravitsemukseen tai uneen liittyvissä asioissa.
Puhelinnumerot040 335 2718 , Terveydenhoitaja, ajanvaraus ma–to klo 12.00–13.00
040 335 2719 , Terveydenhoitaja, ajanvaraus ma–to klo 12.00–13.00
040 335 2406 , Terveydenhoitaja, ajanvaraus ma–to klo 12.00–13.00
040 335 2201 , Terveydenhoitaja, ajanvaraus ma–to klo 12.00–13.00
Eräjärven terveysasema, Orivesi
Käyntiosoite:
Mäkikaupintie 2, 35220 ERÄJÄRVI
Puhelinnumerot040 133 6775 , Aikuisneuvonnan terveydenhoitaja, puhelinaika ma–pe klo 8-9
Hatanpään sosiaali- ja terveysasema, Tampere
Käyntiosoite:
Hatanpäänkatu 24, 33900 TAMPERE
Sisäänkäynti Hatanpään kantasairaalan pääovesta.
Hervannan sosiaali- ja terveysasema, Tampere
Käyntiosoite:
Insinöörinkatu 38, 33720 TAMPERE
Käyntiosoite:
Manttaalitie 15, 37500 LEMPÄÄLÄ
Puhelinnumerot040 133 7746 , Liikunnanohjaaja
044 486 3148 , Ravitsemusterapeutti
Käyntiosoite:
Elotie 1, 33470 YLÖJÄRVI
Hyvinvointikioski sijaitsee Kauppakeskus ELO:ssa.
YLO.hyvinvointikioski@pirha.fi
Avoinna ajanvarauksella
Hämeenkyrön sosiaali- ja terveysasema
Käyntiosoite:
Härkikuja 10, 39100 HÄMEENKYRÖ
Postiosoite:
Härkikuja 10, 39100 HÄMEENKYRÖ
03 384 5010 , Lääkärin ja hoitajan kiireetön ajanvaraus ma–to klo 8–16 ja pe 8–15 sekä kiirevastaanotto ma–pe klo 8–16
03 384 5012 , Terveyskeskus, potilastoimisto ma–to klo 8–15, pe klo 8–14
Käyntiosoite:
Vanha Tampereentie 21, 39500 IKAALINEN
Puhelinnumerot03 311 59510 , lääkärin ja hoitajan vastaanoton hoidon tarpeen arviointi, neuvonta ja ajanvaraus, ma–to klo 8–16 ja pe 8–15
03 311 59511 , laskutus ma–to klo 8–15
Käyntiosoite:
Koskitie 50, 35500 KORKEAKOSKI
Kangasalan sosiaali- ja terveysasema
Käyntiosoite:
Herttualantie 28, 36200 KANGASALA
Puhelinnumerot03 384 5025 , Kiirevastaanotto (ma-to klo 16-18 ja pe 15-18)
03 384 5032 , OmaAsema, keskusta
03 384 5034 , OmaAsema, Eteläinen
03 384 5033 , OmaAsema, Suorama
Kaukajärven terveysasema, Tampere
Käyntiosoite:
Keskisenkatu 9, 33710 TAMPERE
Käyntiosoite:
Kivinevantie 11-13, 39820 KIHNIÖ
Käyntiosoite:
Orivedentie 3, 17800 KUHMOINEN
Puhelinnumerot03 311 59501 , Terveysaseman hoidon tarpeen arviointi- ja neuvontanumero, ma–to klo 8–16, pe klo 8–15
Käyntiosoite:
Kukonkorventie 18, 37560 LEMPÄÄLÄ
Puhelinnumerot03 384 5018 , Tiimi: Kulju, ma–to klo 8–16, pe klo 8–15
041 730 6803 , Ajan peruutus tekstiviestillä (ei puheluita)
Käyntiosoite:
Kisatie 1, 34300 KURU
Puhelinnumerot03 384 5267 , Omahoitaja, Kuru
03 384 5271 , Kurun toimisto
Kämmenniemen terveysasema, Tampere
Käyntiosoite:
Taavankuja 1, 34240 KÄMMENNIEMI
Lempäälän sosiaali- ja terveysasema
Käyntiosoite:
Himminpolku 6, 37500 LEMPÄÄLÄ
Lielahden sosiaali- ja terveysasema, Tampere
Käyntiosoite:
Antti Possin kuja 1, 33400 TAMPERE
Terveysasema sijaitsee Lielahtikeskuksen 2. kerroksessa.
Linnainmaan sosiaali- ja terveysasema, Tampere
Käyntiosoite:
Kirviälänkatu 2, 33580 TAMPERE
Käyntiosoite:
Pereentie 3, 36760 LUOPIOINEN
Puhelinnumerot03 384 5039 , Terveysaseman hoidon tarpeen arviointi- ja neuvontanumero, ma–to klo 8–16, pe klo 8–15
Käyntiosoite:
Tohtorinpolku 4, 38460 SASTAMALA
Postiosoite:
Tohtorinpolku 3, 38460 SASTAMALA
03 384 5030 , Terveysaseman hoidon tarpeen arviointi- ja neuvontanumero, ma–to klo 8–16, pe klo 8–15
Käyntiosoite:
Pakkaajankatu 18, 35800 MÄNTTÄ
Nokian sosiaali- ja terveysaseman lääkärin ja hoitajan vastaanotot
Käyntiosoite:
Maununkatu 12, 37100 NOKIA
2. kerros
Oriveden sosiaali- ja terveysasema
Käyntiosoite:
Sairaalantie 6, 35100 ORIVESI AS
Käyntiosoite:
Keskustie 26, 35300 ORIVESI
Elintapaneuvontaa saa Oriveden aikuisneuvolasta, joka sijaitsee Orivesi-talossa, 2. kerroksessa.
Käyntiosoite:
Parkanontie 48, 39700 PARKANO
Pirkkalan sosiaali- ja terveysasema
Käyntiosoite:
Lentoasemantie 60, 33960 PIRKKALA
Postiosoite:
Lentoasemantie 60, 33960 PIRKKALA
Punkalaitumen lähiasiointipiste
Käyntiosoite:
Lauttakyläntie 11, 31900 PUNKALAIDUN
Postiosoite:
Lauttakyläntie 11, 31900 PUNKALAIDUN
03 384 5030 , Terveysaseman hoidon tarpeen arviointi- ja neuvontanumero, ma–to klo 8–16, pe klo 8–15
Käyntiosoite:
Keskustie 3, 36600 PÄLKÄNE
Puhelinnumerot03 384 5038 , Lääkärin ja hoitajan vastaanoton hoidon tarpeen arviointi- ja neuvontanumero, ma–to klo 8–16, pe klo 8–15
Käyntiosoite:
Leppätie 3, 36110 RUUTANA
Puhelinnumerot03 384 5031 , lääkärin ja hoitajan vastaanoton ajanvaraus, ma–to klo 8–16, pe klo 8–15
03 384 5323 , Suun terveyspalvelujen ajanvaraus
050 415 2293 , Fysioterapian ajanvaraus numerosta 040 133 6426, ma, ti, to ja pe klo 8-9.30 ja ke klo 14-15.30
Sahalahden OmaAsema, Kangasala
Käyntiosoite:
Kurvis-Höllin tie 8, 36420 SAHALAHTI
Puhelinnumerot03 384 5036 , Terveysaseman hoidon tarpeen arviointi ja neuvonta, ma–to klo 8–16, pe klo 8–15
050 415 2293 , Fysioterapian ajanvaraus numerosta 040 133 6426, ma, ti, to ja pe klo 8-9.30 ja ke 14-15.30
Sastamalan sosiaali- ja terveysaseman lääkärin ja hoitajan vastaanotot
Käyntiosoite:
Itsenäisyydentie 2 C, 38200 SASTAMALA
Postiosoite:
Itsenäisyydentie 2 C, 38200 SASTAMALA
Tammelakeskuksen sosiaali- ja terveysasema, Tampere
Käyntiosoite:
Itsenäisyydenkatu 21 B, 33500 TAMPERE
Terveyskeskus Mehiläinen Tampere Hervanta
Käyntiosoite:
Pietilänkatu 2, 33720 TAMPERE
Kauppakeskus DUO, 1. krs
Terveyskeskus Mehiläinen Tampere Hervanta OmaPirha (Digiklinikka)
Puhelinnumerot040 670 1371 , Kuulovammaisten tekstiviestiajanvaraus ark. klo 8-15, ei puheluita
Terveyskeskus Mehiläinen Tampere Keskusta
Käyntiosoite:
Itäinenkatu 3, 33210 TAMPERE
Terveyskeskus Mehiläinen Tampere Keskusta OmaPirha (Digiklinikka)
Puhelinnumerot040 671 3031 , Kuulovammaisten tekstiviestiajanvaraus ark. 8-15, ei puheluja
Terveyskeskus Mehiläinen Tampere Tesoma
Käyntiosoite:
Tesomankatu 4 A, 33310 TAMPERE
Tesoman hyvinvointikeskus, 3. krs
Postiosoite:
Tesoman valtatie 35, 33310 TAMPERE
Terveyskeskus Mehiläinen Tampere Tesoma OmaPirha (Digiklinikka)
Puhelinnumerot040 663 4499 , Takaisinsoittopalvelu arkisin ma-pe klo 8-16
Tipotien sosiaali- ja terveysaseman lääkärin ja hoitajan vastaanotot, Tampere
Käyntiosoite:
Tipotie 4 33230, 33230 TAMPERE
Käyntiosoite:
Sairaalantie 9, 31760 URJALA
Aikuisneuvolan terveydenhoitajat antavat yksilöllistä elintapaneuvontaa esimerkiksi diabetekseen, sydän- ja verisuonitauteihin, painonhallintaan, ravitsemukseen tai uneen liittyvissä asioissa.
Puhelinnumerot040 335 2718 , Terveydenhoitaja, ajanvaraus ma–to klo 12.00–13.00
040 335 2719 , Terveydenhoitaja, ajanvaraus ma–to klo 12.00–13.00
040 335 2406 , Terveydenhoitaja, ajanvaraus ma–to klo 12.00–13.00
040 335 2201 , Terveydenhoitaja, ajanvaraus ma–to klo 12.00–13.00
Valkeakosken sosiaali- ja terveysaseman lääkärin ja hoitajan vastaanotot
Käyntiosoite:
Särpimäenkatu 27, 37600 VALKEAKOSKI
Käyntiosoite:
Junatie 1, 36240 KANGASALA
Puhelinnumerot03 384 5035 , Lääkärin ja hoitajan vastaanoton hoidon tarpeen arviointi- ja neuvontanumero, ma–to klo 8–16, pe klo 8–15
Käyntiosoite:
Anttilantie 2, 37470 VESILAHTI
Postiosoite:
Anttilantie 2, 37470 VESILAHTI
03 384 5022 , Terveysaseman hoidon tarpeen arviointi- ja neuvontanumero, ma–to klo 8–16, pe klo 8–15
Viljakkalan terveysasema, Elokaaren palvelukeskus (Terveyspiste)
Käyntiosoite:
Elokaarentie 3, 39310 VILJAKKALA
Avoinna ajanvarauksella
Ylöjärven sosiaali- ja terveysasema
Käyntiosoite:
Mikkolantie 10, 33470 YLÖJÄRVI
Löydä lisätietoa verkosta
Kun valitset paikkakunnan, näet mistä löydät lisätietoa.
Keiturin Soten www-sivut, Virrat ja Ruovesi
Keiturin Soten www-sivuilta löydät mm. tietoa palveluistamme ja ajanvarauksesta. Sivuilta löytyvät myös kaikki Keiturin Soten yhteystiedot sekä tietoa avoimista työpaikoistamme. Sivuilla olevalla yhteydenottolomakkeella voit antaa meille palautetta, jättää yhteydenottopyynnön tai vaikkapa avoimen työhakemuksen.
Elämässä tulee eteen tilanteita, joissa voit tarvita apua tai omat voimavarat eivät riitä. Näiltä sivuilta löydät juuri sinun elämäntilanteeseesi sopivaa järjestöjen tukea ja apua. Suomessa on yli kymmenentuhatta hyvinvointialan järjestöä, jotka auttavat yli miljoonaa ihmistä joka vuosi. Järjestöistä löydät vertaistukea, keskusteluapua ja neuvontaa tarpeesi mukaan. Yksin ei tarvitse jäädä.
Terveyskylä, Painonhallintatalo
Painonhallintatalo tarjoaa tutkittua tietoa lihavuuden hoidosta ja painonhallinnasta sekä tukea terveelliseen laihduttamiseen ja painonhallintaan.
Terveyskylä tarjoaa tietoa ja tukea kaikille, hoitoa potilaille ja työkaluja ammattilaisille. Julkisen verkkopalvelun sisällön ovat tuottaneet sosiaali- ja terveydenhuollon asiantuntijat yhdessä palvelun käyttäjien kanssa.
Tuloksia ei löytynyt.
Askarruttaako elintapasi?
Olemme koonneet yhteen luotettavaa tietoa hyvinvointia ja terveyttä edistävistä elintavoista. Tutustu itse- ja omahoito-ohjelmiin.
Päivitetty 21.12.2024