Vauvapoliklinikka, Tays Keskussairaala
Jälkitarkastamme ja tutkimme lapsia, joilla on vastasyntyneenä ollut poikkeavuutta voinnissa. Suurin osa seurattavista potilaista on ennenaikaisesti syntyneitä, pitkäänkin sairaalahoidossa olleita lapsia. Seuranta jatkuu mahdollisuuksien mukaan vuoden ikään asti.
Kiinnitämme huomiota näiden lasten kaikkeen kehitykseen, erityisesti neurologiseen ja liikunnalliseen kehitykseen. Tämän takia fysioterapeutti on mukana poliklinikan toiminnassa, ja tarvittaessa käytämme ravitsemusterapeutin ja sosiaalityöntekijän palveluita. Seurantaan kuuluvat myös aivojen ultraäänitutkimukset.
Osan potilaista ohjaamme poliklinikkakäyntien perusteella aktiiviseen kuntoutukseen lastenneurologian yksikköön. Jos lapsen kehitys on normaalia, ohjaamme hänet tavanomaiseen neuvolaseurantaan.
Poliklinikka toimii tiistaisin ja keskiviikkoisin, mutta hoitaja on tavoitettavissa myös muina arkipäivinä.
Käyntiosoite
Elämänaukio 2, 33520 TAMPERE -
Tays Keskussairaala, D-rakennus, 5. kerros.
Postiosoite
PL 2000, 33521 TAMPERE -
Vauvapoliklinikka, Tays Keskussairaala
Puhelinnumerot
Voit olla yhteydessä vauvapoliklinikan sairaanhoitajaan puhelimitse esimerkiksi kutsuun tai ajanvaraukseen liittyvissä asioissa.
Puhelinnumerot
03 311 65591
, Sairaanhoitaja
Tuloksia ei löytynyt.
Tuloksia ei löytynyt.
Toimipisteen palvelut
Valitse palvelu, josta haluat lisätietoa. Linkistä pääset siirtymään palvelusta kertovalle sivulle.
Käyntiosoite:
Elämänaukio 2, 33520 TAMPERE -
Tays Keskussairaala, D-rakennus, 5. kerros.
Vastuuhenkilöt
Osastonylilääkäri Päivi Korhonen
Osastonhoitaja Tiina Samanen
Huomioithan, ettemme voi vastata potilasasioita koskeviin sähköpostiviesteihin.
Käyntiosoite
Elämänaukio 2, 33520 TAMPERE -
Tays Keskussairaala, D-rakennus, 5. kerros.
Postiosoite
PL 2000, 33521 TAMPERE -
Vauvapoliklinikka, Tays Keskussairaala
Päivitetty 21.12.2024