Munuaissyöpä
Munuaiskasvain
Munuaissyöpä on munuaisen kuorikerroksesta alkunsa saava pahanlaatuinen kasvain. Kasvain löytyy usein sivulöydöksenä, kun tehdään vatsan alueen ultraäänitutkimus tai tietokoneviipalekuvaus jonkin muun vaivan vuoksi. Tällöin potilas lähetetään kiireellisesti leikkaushoitoon.
Munuaissyöpä todetaan Suomessa vuosittain noin tuhannella henkilöllä. Ilmaantumisajankohta painottuu selkeästi työelämän loppuvuosiin ja eläkeiälle. Pitkälle edenneessä taudissa oireita voivat olla verivirtsaisuus, kylkikipu, kuumeilu, laihtuminen tai etäpesäkkeen aiheuttamat paikallisoireet kuten selkäsärky.
Ennuste vaihtelee paljon. Pienen, munuaiseen rajautuneen ja kudostyypiltään rauhallisen kasvaimen ennuste on hyvä. Laajalti levinneen ja kudostyypiltään aggressiivisen taudin ennuste on huonompi ja parantavaan hoitoon ei ole välttämättä mahdollisuutta. Levinneen munuaissyövän hoito on kuitenkin kehittynyt viime vuosina valtavasti uusien lääkehoitojen myötä ja elinajanennuste parantunut.
Vastuuhenkilöt
Osastonylilääkäri Thea Veitonmäki
Erikoislääkäri Jonne Åkerla
Sähköpostiosoitteet ovat muotoa etunimi.sukunimi@pirha.fi
Sinua saattaisivat kiinnostaa
Hoitopolku
Muualla verkossa
Ammattilaiselle
Päivitetty 9.12.2024