Nivustyrä

Lapselle muodostuu sikiöaikana nivuskanavaan tuppiuloke, joka on vatsakalvon ympäröimä kanava. Normaalisti tämä kanava sulkeutuu ennen syntymää. Osalla lapsista näin ei kuitenkaan tapahdu, jolloin vatsaontelosta voi työntyä suolta tai nestettä ihon alle ja pojilla kivespussiin. Nivustyrä ja yli 4-vuotiaan pojan vesityrä hoidetaan aina leikkauksella.

Täysiaikaisista vastasyntyneistä 1–4 prosentilla on tyräkanava jäänyt auki, ennenaikaisesti syntyneistä vielä useammalla.

Jos kanava on niin kapea, ettei siihen työnny suolta vaan ainoastaan nestettä vatsaontelosta, tilannetta kutsutaan vesityräksi eli vesikivekseksi. Tällainen lievästi auki jäänyt kanava voi sulkeutua 2–4 ikävuoteen mennessä.

Kaikki nivustyrät ja 2–4-vuotiaiden poikien vesityrät hoidetaan leikkauksella. Jos suoli on kureutunut tyräkanavaan eikä sitä saada painettua takaisin vatsaonteloon, leikataan nivustyrä päivystyksenä. Nivustyrän varmentaa ja leikkaa yleensä lastenkirurgi.

Tutkimukset ja leikkauspäätös Taysissa

Yleensä potilas lähetetään lastenkirurgin vastaanotolle neuvolasta tai terveyskeskuksesta. Lastenkirurgi arvioi lapsen tutkimisen jälkeen, onko kyseessä nivustyrä. Vain harvoin diagnoosin tekemiseen tarvitaan kaiku- eli ultraäänitutkimusta.

Todetun nivustyrän hoidamme aina leikkauksella. Vauvat pyrimme leikkaamaan noin kuukauden sisällä diagnoosin tekemisestä, muut muutaman kuukauden sisällä riippuen siitä, onko ollut esimerkiksi kureutumisoireita tai kipuja.

Kureutunutta tyrää on yritettävä painaa takaisin vatsaonteloon päivystyksessä. Jos tyrää ei saada painettua pois, täytyy tyräleikkaus tehdä päivystyksenä, jottei suoli vahingoitu. Vesityrät leikkaamme vasta yli 2–3-vuotiailta kiireettömästi.

Saapuminen leikkaukseen

Yli puolivuotiaat leikkaamme pääasiassa Tays Valkeakoskella.

Potilas on leikkauspäivänä ravinnotta ja saapuu sovittuna ajankohtana osastolle. Ennen saliin siirtymistä hoitaja haastattelee potilaan ja vanhemman, lastenkirurgi tutkii vielä leikkausalueen ja nukutuslääkäri potilaan kunnon.

Alle puolivuotiaat kutsumme osastolle ja teemme leikkauksen leikkaussalissa.

Potilas saapuu joko leikkausta edeltävänä päivänä tai leikkauspäivänä esikäynnille lastenkirurgiselle poliklinikalle, jolloin hoitaja haastattelee vanhemman sekä lastenkirurgi ja anestesialääkäri tutkivat potilaan. Samalla otamme verinäytteen. Leikkauspäivän aamuna potilas on ravinnotta ja tulee osastolle sovittuna aikana.

Nivustyräleikkauksen kulku

Teemme leikkauksen lapsille ja nuorille nukutuksessa. Lyhki-osaston leikkauksessa vanhempi saa olla läsnä nukutettaessa. Lyhytjälkihoitoinen leikkaus kestää pesuineen 20–40 minuuttia.

Leikkauksessa nivuskanava avataan ja tyräkanava suljetaan ja katkaistaan. Paikkamateriaaleja ei aseteta. Haava suljetaan sulavalla ompeleella, puudutetaan ja päälle asetetaan teipit.

Herätämme potilaan ja siirrämme hänet heräämöön. Kun lapsi herää, pyydämme vanhemman tai muun saattajan paikalle.

Päiväkirurgiset potilaat kotiutuvat heräämöstä 2–3 tunnin kuluttua, kun vointi on hyvä eikä pahoinvointia, voimakasta kipua tai verenvuotoa ole.

Osastopotilaat siirtyvät heräämöstä osastolle 1–2 tuntia leikkauksesta. Alle puolivuotiaita seuraamme osastolla yön yli hengityspysähdysten eli apneoiden varalta.

Kotihoito tyräleikkauksen jälkeen

Kotona voi liikkua voinnin mukaan, koulusta ollaan yleensä pois 1–3 vuorokautta ja urheilukielto kestää viikon. Peruskipulääkkeitä annetaan korkeintaan parin päivän ajan.

Suihkussa voi käydä leikkausta seuraavana päivänä ja vaippaikäisten alapäätä suihkutellaan normaalisti. Saunaan, uimaan tai kylpyyn ei saa mennä viikkoon. Teippi saa olla paikoillaan 5–7 vuorokautta ja tikit ovat sulavat.

Jos jotain erityistä ongelmaa ilmenee, voi kahden viikon ajan leikkauksesta soittaa suoraan lastenkirurgiselle osastolle. Tämän jälkeen pitää ensisijaisesti ottaa yhteyttä omaan terveyskeskukseen.

Vastuuhenkilöt

  • Osastonylilääkäri Tuija Lahdes-Vasama
  • Erikoislääkäri Tarja Iber
  • Erikoislääkäri Topi Luoto

Sähköpostiosoitteet ovat muotoa etunimi.sukunimi@pirha.fi

Päivitetty 13.11.2023