Biopankin takaisinkutsututkimukset

Tiesitkö, että biopankista saa näytteiden ja niihin liittyvien tietojen lisäksi palveluja kliinisten tutkimusten, uusintanäytteenoton tai kyselyiden tekemiseksi?

Potilas istuu hoitajan vastaanotolla vastaanottohuoneessa. Hoitaja hymyilee ja kirjoittaa muistiinpanoja.
 

Voimme kutsua osallistujia tutkimukseenne ja vastata muista tutkimusjärjestelyistä, kuten kerätä tutkimuskohtaiset suostumukset ja hoitaa näytteenoton ja tietojen poiminnan. Kysy lisää biopankin takaisinkutsututkimusten mahdollisuuksista.

Biopankin kautta on mahdollista kutsua biopankkisuostumuksen antaneita henkilöitä osallistumaan ns. recall- eli takaisinkutsututkimuksiin. Biopankkisuostumuksessaan henkilö voi antaa luvan yhteydenottoon lisänäytteitä tai uusia tutkimuksia varten (noin 90 % suostumuksen antajista antaa tämän luvan). Tällä luvalla suostumuksenantajia on mahdollista kutsua biopankin kautta takaisinkutsututkimuksiin.

Takaisinkutsututkimukset voivat olla esimerkiksi kliinisiä tutkimuksia, kyselyitä, lisänäytteiden keräystä tai mittauksia. Tutkittavien kohortti voidaan muodostaa esimerkiksi diagnoosin, iän, tietyn lääkityksen käytön tai genomitiedon (esimerkiksi tietyn variantin kantajat) perusteella. Tutkittavien kutsuminen tutkimukseen voidaan järjestää digitaalisesti Tampereen yliopistollisen sairaalan OmaTays-portaalin kautta tai perinteisillä kirjeillä. Suomalaisilla biopankeilla on myös yhteinen verkkoportaali (OmaBiopankki), jonka kautta tutkittaville voidaan jakaa lisätietoa tutkimuksestanne ja tutkittavat voivat antaa digitaalisen suostumuksen tutkimukseen.

Tutkimuksen sisältö voi elää tarpeen mukaan

Biopankki voi toimia vain kutsujen välittäjänä, organisoida koko takaisinkutsututkimuksen tutkimusryhmän puolesta tai mitä tahansa siltä väliltä tutkimuksen tarpeiden mukaan:

  • Valitsemme kutsuttavat tutkimuksen kriteerien mukaisesti suostumuksen antajien joukosta ja otamme heihin yhteyttä joko kirjeitse tai digitaalisesti OmaTays-palvelun kautta.
  • Keräämme tutkimuskohtaiset suostumukset digitaalisesti.
  • Pystymme järjestämään näytteenoton ja/tai näytepyyntöjen kirjaamisen sekä teettämään näyteanalyysejä.
  • Poimimme tutkimuksessa tarvittavat tiedot potilasrekisteristä tai biopankin omasta aineistosta.
  • Kauttamme onnistuu myös muunlaiset mittaukset, kyselyt ja vastaanotot.

Suunnitellaan yhdessä teidän tarpeitanne parhaiten palveleva kokonaisuus!

Ota yhteyttä

Kun tutkimussuunnitelma on valmis, takaisinkutsututkimuksiin tarvitaan vielä alueellisen lääketieteellisen tutkimuseettisen toimikunnan puoltava lausunto sekä biopankin normaali aineistonluovutusprosessi ja sopimus.

Biopankin aineistonluovutusprosessi

Esimerkki Tampereen Biopankissa toteutetusta takaisinkutsututkimuksesta: Biopankkitutkimus selvittää, miten geenit vaikuttavat painonpudotukseen (uutinen, julkaistu 30.11.2023)

Päivitetty 11.11.2024