Kokemusasiantuntijuus tutuksi
Kokemusasiantuntijatoiminnan tavoitteena on tukea hyvinvointia laadukkailla ja vaikuttavilla palveluilla. Toiminta tuo näkyväksi asiakkaiden ja palvelun käyttäjien kokemuksellista tietoa ja asiantuntijuutta.
Kokemusasiantuntijuus tutuksi -infot toteutettiin keväällä 2024, ja niiden kohderyhmänä oli erityisesti Pirkanmaan hyvinvointialueen henkilöstö. Infoissa oli mukana kokemusasiantuntijoita ja -toimijoita. Voit tutustua heidän tarinoihinsa piirrosmuodossa. Ota vinkit talteen ja näkökulmat huomioon niin asiakaskohtaamisissa kuin palvelujen kehittämisessäkin.
Saat kuvat suuremmiksi vasemman yläreunan suurennuslasikuvakkeesta.
Kokemusasiantuntija Eini on nepsy-lapsen vanhempi
Kokemusasiantuntija Einin tarina on kerrottu nepsy-lapsen vanhemman näkökulmasta. Einillä on kaksi lasta, joilla molemmilla on pitkä ja monipolvinen hoitopolku.
Ensimmäisellä lapsella on todettu vaikea oirekuva. Toisella lapsella on vaikea ADHD, mutta koulu sujuu hyvin. Eini toivoisi konkreettista apua arjesta selviytymiseen.
Kari on jättänyt päihdekierteen taakseen ja antaa nyt muille vertaistukea
Kokemusasiantuntija Karin tarina kertoo päihderiippuvuudesta. Lukioaikana alkaa humalahakuinen juominen, joka jatkuu seuraavat 40 vuotta. Edes naimisiinmeno ja lasten syntymä eivät hidasta juomista.
Lopulta mielenterveys romahtaa ja Kari saa lääkkeitä, joiden sivuvaikutuksena hän pystyykin juomaan enemmän, kun juominen ei aiheuta masennusta.
Avioeron jälkeen Kari raitistuu Minnesota-hoidon avulla.
Aivoninfarktin kokenut Päivi on aktiivinen vertaistukija
Kokemusasiantuntija Päivin tarina kertoo aivoinfarktista. Nainen herää aamulla eikä pysty liikkumaan, menee tutkimuksiin, kuntoutuu ja toipuu.
Päivin kokemia aivoinfarktin oireita olivat huimaus, kuvotus, väsymys, pyörrytys, puheen hidastuminen ja uupumus.
Masentuneen nuoren vanhempana saadut kokemukset kannustivat Soilea kokemusasiantuntijaksi
Kokemusasiantuntija Soilen tarina kertoo oman lapsen masennuksesta.
Lapsi sairastui masennukseen 11-vuotiaana. Äiti yritti selvittää asiaa 26 eri tahon kanssa.
Hoito vei ison osan äidin ajasta ja aiheutti uupumusta. Jaksamaan auttoivat ulkoilu, ystävät, maalaaminen, hengellisyys ja arjen pienistä hetkistä nauttiminen.
Syrjäytymisen kokenut Tommi käy nykyisin puhumassa esimerkiksi kouluissa
Kokemusasiantuntija Tommin tarina kertoo syrjäytymisestä.
Lapsuus koulukiusattuna johtaa kokemukseen ulkopuolisuudesta. Nuoruudessa Tommi syrjäytyy, ja tietokonepelaaminen muuttuu riippuvuudeksi. Lopulta Tommi eristäytyy niin paljon, että jopa kaupassa käynti pelottaa.
Onneksi kognitiivinen psykoterapia auttaa, ja asiat ovat nykyään paremmin.
Parantumatonta syöpää sairastava Ulla-Maria on aktiivinen kokemusasiantuntija
Kokemusasiantuntija Ulla-Marian tarina kertoo elämästä yllättävän vakavan sairauden ja sen hoidon kanssa.
Rintasyöpädiagnoosi pysäyttää elämän, mutta hoitopolku luo toivoa. Aivoetäpesäkkeen löytyminen tarkoittaa, että Ulla-Marian syöpää voi vain hidastaa, mutta ei poistaa. Ulla-Marian on opeteltava elämään vakavan sairauden kanssa.
Päivitetty 27.6.2024