Varhaiskasvatuksen tiimit

Ruokakasvatus

Valtakunnallisen varhaiskasvatussuunnitelman mukainen ruokakasvatus toteutuu osana lasten hyvinvointikasvatusta. Perheitä tuetaan lapsen iänmukaisten ja myönteisten ruokataitojen muodostumisessa.

Keinoina hyödynnettävissä: Terveyttä ja iloa ruoasta – varhaiskasvatuksen ruokasuositukset. Sapere-, Makuaakkoset- ja Neuvokas perhe -menetelmät, Nykytila.fi-arviointi, teemaviikot ja tapahtumat, ruokakasvatus on osa varhaiskasvatuksen suunnitelmia (Vasu-suunnitelma, sisällön hyödyntäminen, moniammatillinen yhteistyö).

Toteutumisen arviointi: Pedagogista ruokakasvatusmenetelmää (Sapere) käytetään suunnitelmallisesti varhaiskasvatuksen yksiköissä. Kyllä/ei. Yhteenveto toteutuneista menetelmistä ja järjestetyistä tapahtumista raportoidaan vuosittain osana varhaiskasvatuksen toimintakertomusta, jota hyödynnetään kunnan ja alueen hyvinvointisuunnittelussa.

Tunnistaminen

Ruoka- ja syömispulmiin liittyvät tunnusmerkit tunnistetaan varhain ja etsitään ratkaisua yhteistyössä huoltajien kanssa. Tarvittaessa ohjataan sote-ammattilaisverkoston palveluiden piiriin yhteisesti sovittujen käytäntöjen mukaisesti.

Keinoina hyödynnettävissä: Varhaiskasvatuksen suunnitelmat (Vasu-suunnitelmat), arjen havainnointi ja huoltajakeskustelut

Toteutumisen arviointi: Yhteenveto sote-ammattilaisverkoston palveluihin ohjattujen määrästä raportoidaan vuosittain osana varhaiskasvatuksen toimintakertomusta, jota hyödynnetään kunnan ja alueen hyvinvointisuunnittelussa.

Ravitsemusohjaus

Terveydenhuollon kanssa on sovittu yhteistyön muodot ja kriteerit ravitsemusohjauksen saamisesta. Ravitsemusohjaus voi olla ryhmä- tai yksilötasoista. Varhaiskasvatus tukee toiminnallaan lapsen ja perheen saamaa ravitsemusohjausta.

Toteutumisen arviointi: Varhaiskasvatuksessa havaittuun ravitsemusohjauksen tarpeeseen on sovitut yhteistyökäytännöt. Kyllä/ei.

Resursointi

Varhaiskasvatuksessa on asetettu lasten ruokakasvatukselle kuntakohtaiset tavoitteet. Ruokakasvatuksen työvälineet ja -menetelmät on otettu huomioon yksikön toiminta- ja taloussuunnitelmassa. Joka yksikköön on nimetty ruokakasvatusvastaava. Kunnassa on nimetty lasten ja nuorten ravitsemusta koordinoiva moniammatillinen työryhmä, jossa varhaiskasvatus on edustettuna. Varhaiskasvatuksen henkilöstölle järjestetään moniammatillisia koulutuksia ravitsemuksesta ja ruokakasvatuksesta.

Toteutumisen arviointi: Lasten ruokakasvatuksen kuntakohtaisten tavoitteiden toteutuminen ja koulutusten määrät raportoidaan vuosittain osana varhaiskasvatuksen toimintakertomusta, jota hyödynnetään kunnan ja alueen hyvinvointisuunnittelussa.

Vaikuttaminen ja viestintä

Ravitsemus ja ruokailu sisältyvät varhaiskasvatussuunnitelmakeskusteluihin perheiden kasvatustehtävää ja lapsen terveyttä tukevalla tavalla.

Keinoina hyödynnettävissä: Säännöllinen viestintä ruokailun sujumisesta. Yhdenmukainen viestintä lapselle ja perheelle ravitsemussuositusten ja iänmukaisen ruokaoppimisen perusteella. Mediayhteistyö: verkko- ja some-kanavat, blogit, lehtiartikkelit.

Toteutumisen arviointi: Yhteenveto vuosittain esimerkiksi mediayhteistyöstä raportoidaan osana varhaiskasvatuksen toimintakertomusta, jota hyödynnetään kunnan ja alueen hyvinvointisuunnittelussa.

Seuranta ja arviointi

Ruokailun toteutumista seurataan yksilö- ja ryhmätasolla. Ruokavalioiden määrää ja ravitsemuslaatua, ruoan menekkiä ja biohävikkiä seurataan yhteistyössä ruokapalveluiden kanssa.

Keinoina hyödynnettävissä: Nykytila.fi, Sapere-menetelmä, varhaiskasvatuksen ruokailusuositus, erityisruokavaliotodistusten lukumäärä.

Toteutumisen arviointi: Seuranta raportoidaan varhaiskasvatussuunnitelmakeskustelujen yhteydessä. Yhteenvedot raportoidaan vuosittain osana varhaiskasvatuksen toimintakertomusta, jota hyödynnetään kunnan ja alueen hyvinvointisuunnittelussa.

Käytännön työkaluja, suosituksia, ohjeita ja oppaita

Nykytila.fi

Työkalu koulun tai päiväkodin ruokailun ja ruokakasvatuksen nykytilan arviointiin.

Sydänliitto.fi, Neuvokas perhe (neuvokasperhe.fi)

Vinkkejä ruokakasvatukseen ja ideoita ja tehtäviä lasten kanssa tehtäväksi.

Lasten ruokakasvatus varhaiskasvatuksessa – ruokailoa ja terveyttä lapsille. Turun yliopisto. 2014.

Lapsilähtöinen Sapere-ruokakasvatus, jossa kiinnostus ruokaan herätetään aistikokemusten, tutkimisen ja osallisuuden kautta.

Ruokatutka, ruokatutka.fi

Hanke on suunnattu ensisijaisesti lapsille ja nuorille varhaiskasvatuksesta aina toiseen asteeseen saakka. Kasvattajille työkaluja ja lapsille sekä nuorille ajattelemisen aihetta ja oivaltamisen iloa. Lähtökohtana varhaiskasvatussuunnitelman ja opetussuositukset. Erilaiset tehtävät, kilpailut ja muut sisällöt edesauttavat monilukutaidon kehittymistä. Koulutuswebinaari kasvattajille.

Ruokakunta, ruokakunta.com.

Ruokakunnassa kehitetään varhaiskasvatuksen ruokailua ja ruokakasvatusta kunnissa muotoiluajattelua hyödyntämällä.

Makuaakkoset-diplomi

Päiväkodeille myönnettävä tunnustus ravitsemuksellisesti, kasvatuksellisesti ja ekologisesti kestävän päiväkotiruokailun edistämisestä.

See & Eat (seeandeat.org)

E-kirjoja ja puuhia tutustuttamaan lapsia kasviksiin ja lisäämään kasvisten käyttöä.

KEHUVA-lähestymistapa

Lähestymistapa tilanteisiin, joissa käsitellään ruokaan, syömiseen ja kehoon liittyviä teemoja.

Terveyskylä.fi/Lasten talo.fi/ Lasten painonhallintatalo.

Sivuille on koottu elintapoihin liittyvää tietoutta ja vinkkejä ylipainoisten lasten vanhemmille.

Dagis -tutkimushanke päiväkotimaailmasta.

Materiaalia päiväkotiin ja perheille. Dagis.fi.

Terveyttä ja iloa ruoasta – varhaiskasvatuksen ruokailusuositus. THL. 2018.

Ravitsemus, ruokailu ja ruokakasvatus varhaiskasvatuksessa.

Syödään yhdessä – ruokasuositukset lapsiperheille. THL ja VRN. 2019.

Kansallinen suositus lasten, lapsiperheiden ja raskaana olevien ja imettävien ruokavaliosta.

Juomilla on väliä – harkitse, mitä juot. VRN.

Juomasuositus.

Luontoaskel hyvinvointiin – toimintamalli varhaiskasvatukseen. 2020.

Kestävään kehitykseen perustuva toimintamalli, mm. positiivinen ruokasuhde ja oppiminen ruokakokemusten kautta.

Varhaiskasvatuslaki (540/2018)

Päivitetty 10.11.2023