Päättäjät kunta tai alue
Ruokakasvatus
Lasten ja nuorten ruokakasvatus sisältyy kunnan ja alueen hyvinvointikertomukseen.
Toteutumisen arviointi: Kunnassa/alueella on asetettu tavoitteita tai määritetty toimenpiteitä hyvinvointia ja terveyttä edistävien ravitsemustottumusten lisäämiseksi ikäryhmittäin/lapset ja nuoret. Kyllä/ei (TEAviisari-tiedonkeruu/Kuntajohto/ Sitoutuminen).
Tunnistaminen
Kunnan/alueen palveluja suunnittelevalla luottamus- ja virkamiesjohdolla on kokonaisnäkemys ravitsemuksen yhteydestä terveyteen ja hyvinvointiin.
Toteutumisen arviointi: Syömiskäyttäytymistä ja kasvutietoja kuvaavat mittarit sisältyvät kunnan ja alueen hyvinvointikertomukseen. Kyllä/ei. Esimerkiksi Kouluterveyskyselyn tulokset, kouluruokailuun osallistumisen ja erityisruokavalioiden lukumäärät, FinLapset-tulokset. Perusterveydenhuollossa seurataan lasten ja nuorten ylipainoa ikäryhmittäin ja tietoja raportoidaan luottamushenkilöhallinnolle. Kyllä/ei (TEAviisari-tiedonkeruu/Perusterveydenhuolto/Seuranta ja tarveanalyysi).
Ravitsemusohjaus
Päättäjät resursoivat vaikuttavan ja näyttöön perustuvan ravitsemusohjauksen ja
-hoidon.
Toteutumisen arviointi: Henkilöstömitoitukset toteutuvat valtakunnallisten suositusten mukaisesti. Perusterveydenhuollossa on käytettävissä omana toimintana tai ostopalveluna ravitsemusterapeutti tai ravitsemussuunnittelija (RTY 2020 suositus 1/20 000 asukasta). Kyllä/ei (TEAviisari-tiedonkeruu/Perusterveydenhuolto/ Voimavarat).
Resursointi
Päättäjät osoittavat sivistystoimeen, sosiaali- ja terveydenhuoltoon sekä ruokapalveluihin resurssit laadukkaiden ja ravitsemussuositusten mukaisten palvelujen järjestämiseen ja tuottamiseen.
Toteutumisen arviointi: Ravitsemusterapian*, neuvola- ja koulu- ja opiskeluterveydenhuollon henkilöstömitoitus** toteutuu valtakunnallisten suositusten mukaan. Ruokapalveluissa on asiantunteva tuotannonohjaus ja ravitsemuslaadun valvonta. Ravitsemusasiantuntijuutta resursoidaan hyvinvointityöhön eri toimialoille ja yhdyspinnoille sekä ravitsemusviestintään.
Vaikuttaminen ja viestintä
Kunnan/alueen hyvinvointiryhmä hyödyntää lasten ja nuorten ravitsemuksen, ruokakasvatuksen ja ruokapalveluiden asiantuntijoita palveluiden vaikuttavuuden arvioinnissa ja viestinnässä. Kunta/alue viestii hyvinvointityön ravitsemusteemoista.
Toteutumisen arviointi: Lasten ja nuorten ravitsemustilaa, ruokatottumuksia ja ruokapalveluita koskevat mittaritiedot sisältyvät kunnan/alueen hyvinvointikertomukseen. Perusterveydenhuolto, ravitsemusterapeutit ja muut toimijat tiedottavat yhdessä seurantatuloksista ja arvioivat palvelujen vaikuttavuutta. Perusterveydenhuolto ja ravitsemusterapeutit tiedottavat paikallislehdessä, verkkosivujen kautta tai sosiaalisessa mediassa terveellisestä ruokavaliosta. Kyllä/ei (TEAviisari-tiedonkeruu/Perusterveydenhuolto/Muut ydintoiminnat).
Seuranta ja arviointi
Kunnassa/alueella on tehty suunnitelma alueellisen ravitsemussuunnitelman toimeenpanosta ja seurannasta. Kunnassa/alueella toteutetaan alueella sovittuja yhtenäisiä ravitsemusohjauksen, -hoidon, seurannan, arvioinnin ja tilastoinnin kirjaamiskäytäntöjä. Lasten ja nuorten harrastetoiminnan ja nuorisotyön toimijoiden rahoituksessa edellytetään ravitsemusterveyden edistämistä.
Toteutumisen arviointi: Ennaltaehkäisevän työn tavoitteet on kirjattu kunnan ja alueen hyvinvointikertomuksiin. Kyllä/ei. Lasten ja nuorten harrastetoiminnan ja nuorisotyön toimijoiden toimintakertomuksiin sisältyy ravitsemusterveyden edistäminen. Kyllä/ei. Kunnassa/alueella on sovittu yhteistyöstä/hoito- ja palveluketjuista terveyskeskuksen ja sairaanhoitopiirin/erikoissairaanhoidon välillä lasten ylipainoisuuden ehkäisyssä ja hoidossa. Kyllä/ei (TEAviisari-tiedonkeruu/ Perusterveydenhuolto/Johtaminen).
Ohjeita, oppaita, suosituksia ja käytännön työkaluja
Laki hyvinvointialueesta (611/2021)
Laki sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämisestä (612/2021)
Varhaiskasvatuslaki (540/2018)
Kuntalaki (410/2015)
Oppilas- ja opiskelijahuoltolaki (1287/2013)
Terveydenhuoltolaki (1326/2010)
Perustuslaki (731/1999)
Perusopetuslaki (21.8.1998/628)
*Hyvät ravitsemuskäytännöt - Ravitsemusterapeutit ja ravitsemusasiantuntijat osana terveyden edistämistä ja ravitsemushoitoa. Ravitsemusterapeuttien yhdistys 2020. RTY.fi
**Äitiys- ja lastenneuvolan sekä koulu- ja opiskeluterveydenhuollon henkilöstövoimavarat terveyskeskuksissa 2004–2019, THL 2021, julkari.fi, * taulukossa 1 kooste valtakunnallisista henkilöstömitoitussuosituksista.
Valtioneuvoston asetus neuvolatoiminnasta, koulu- ja opiskeluterveydenhuollosta sekä lasten ja nuorten ehkäisevästä suun terveydenhuollosta (338/2011)
Neuvolatoiminta, koulu- ja opiskeluterveydenhuolto sekä ehkäisevä suun terveydenhuolto. Asetuksen (380/2009, uusi numero 338/2011) perustelut ja soveltamisohjeet. STM. 2009.
Perusteluja asetuksen säännöksille, ohjeita niiden soveltamiseen sekä muita keskeisiä tekijöitä kuntien huomioonotettavaksi.
Pirkanmaan alueellinen hyvinvointikertomus ja -suunnitelma 2021–2024 /toimeenpanosuunnitelma ehdotuksia ja esimerkkejä kunnille
Hyvä ravitsemus on poliittinen päätös. VRN ja Kuntaliitto. 2019.
Opas hyvän ravitsemuksen edistämisestä, tavoitteista ja toimenpiteiden asettamisesta sekä niiden kirjaamisesta hyvinvointikertomukseen ja
-suunnitelmaan.
Ravitsemuksella hyvinvointia -tarkistuslista kunnille. VRN ja Kuntaliitto. 2020.
Ravitsemusta tukevien tavoitteiden asettamisen, päätöksenteon ja toteutuksen seurantaan kunnille.
Ravitsemuksella hyvinvointia -tarkistuslista sosiaali- ja terveyspalveluille. VRN ja Kuntaliitto. 2020.
Ravitsemusta tukevien tavoitteiden asettamisen, päätöksenteon ja toteutuksen seurantaan sosiaali- ja terveyspalveluille sekä hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen sekä ravitsemuksen yhteistyöryhmille.
Lihavuuden ehkäisyn tavoitteiden tarkistuslista kuntapäättäjille. THL. 2017.
Kansallisen lihavuusohjelman tavoitteiden tarkistuslista.
Laaja terveystarkastus: Ohjeistus äitiys- ja lastenneuvolatoimintaan sekä kouluterveydenhuoltoon. THL. Opas 22/2012.
Laajojen terveystarkastusten järjestäminen ja kehittäminen.
Lastenneuvola lapsiperheiden tukena: suuntaviivat lastenneuvolatoiminnan järjestämisestä kunnille. STM. 2004.
Hyvinvoinnin, terveyden ja turvallisuuden edistäminen 2030. Toimeenpanosuunnitelma. Valtioneuvoston julkaisuja. 2021.
Toimet, vastuut, seuranta ja aikataulutus periaatepäätöksen tavoitteiden saavuttamiseksi.
Valtioneuvoston periaatepäätös terveyttä edistävän liikunnan ja ravinnon kehittämislinjoista. STM. 2008.
Tavoitteet ja kehittämislinjat eri ikä- ja väestöryhmille paikallistason päätöksentekoon, muuhun arkiympäristön kehittämiseen, eri ammattiryhmien kouluttamiseen sekä seurantaan ja tutkimukseen. Toimenpiteitä pyritään edistämään myös nykyisissä politiikkaohjelmissa.
Joukkoruokailun kehittäminen Suomessa. STM. 2010.
Toimenpidesuositus joukkoruokailun kehittämiseksi. Ohjeita ruokapalveluiden ja elintarvikkeiden hankintaan. Ehdotuksia laadukkaiden ruokapalveluiden käytön tukemiseen, saatavuuden parantamiseen sekä palveluiden käytön ja ravitsemuslaadun seurantaan.
FinSote-tutkimus. THL. 2017-
Tietoa väestön palvelutarpeiden tyydyttymisestä sekä näkemyksistä sote-palvelujärjestelmästä, palveluiden saatavuudesta, laadusta ja käytöstä. Tulokset: Terveytemme.fi.
Terveyden edistämisen mahdollisuudet. Vaikuttavuus ja kustannusvaikuttavuus. STM. 2008.
Nykytila.fi
Arviointityökalu kunnassa ruokailun ja ruokakasvatuksen nykytilan arvioinniksi. Arviointilomake varhaiskasvatuksen, ala- ja yläkoulujen osalta.
Kunta päättää: Ravitsemus, liikunta ja lihavuuden ehkäisy kuntalaisten arjessa. THL Julkari.fi
Ruokakunta, ruokakunta.com.
Ruokakunnassa kehitetään varhaiskasvatuksen ruokailua ja ruokakasvatusta kunnissa muotoiluajattelua hyödyntämällä.
Päivitetty 10.11.2023