Äitiysneuvoloiden yhteystiedot ja palvelut
Äitiysneuvolat palvelevat perhettäsi raskauden, synnytyksen ja lapsivuodeajan aikana. Äitiysneuvolassa seurataan raskauden etenemistä ja tuetaan syntyvän lapsen, raskaana olevan ja hänen perheensä hyvinvointia. Osa äitiysneuvoloista tarjoaa myös perhesuunnittelu- ja ehkäisyneuvonnan palveluita.
Äitiysneuvolat palvelevat ajanvarauksella. Ota yhteyttä äitiysneuvolaan ensimmäisen kerran puhelimitse, kun olet tehnyt positiivisen raskaustestin.
Raskaana olevan puoliso tai muu tukihenkilö on tervetullut mukaan kaikille äitiysneuvolakäynneille.
Hae paikkakunnan mukaan
Asioi digitaalisesti
Kun valitset paikkakunnan, tiedät kuinka asioida digitaalisesti.
iPana Äitiys -äitiyskortti on digitaalinen versio tutusta pahvisesta neuvolakortista. Digitaalisen palvelun ansiosta tiedonkulku äitiysneuvolan ja synnytyssairaalan välillä sujuvoituu ja nopeutuu. Digitaaliseen äitiyskorttiin tulevat automaattisesti kaikki äitiyshuollon kirjaukset raskauden ensitiedoista synnytyksen jälkitarkastukseen saakka.
Neuvolachat palvelee kaikkia Pirkanmaan hyvinvointialueen neuvola-asiakkaita odotus- ja vauva-ajan sekä lapsiperhearjen kysymyksissä.
Chatissa voi keskustella neuvolan terveydenhoitajan kanssa arkisin klo 10–12.
Chatissa voi kysyä esimerkiksi raskausaikaan liittyvistä asioista tai vauvan imetyksestä ja unesta. Keskustella voi myös leikki-ikäisen arjen asioista tai saada tukea vanhemmuuteen.
Chat-palveluun pääset sivun oikean alalaidan pinkistä puhekuplasta, josta Pirbotti ohjaa sinua eteenpäin.
Perhevalmennuksen digitaalinen ajanvaraus
Voit varata ajan perhevalmennuksiin OmaPirhan kautta.
Äitiysneuvolan digitaalinen ajanvaraus, Kangasala
OmaPirhan kautta voit tehdä ajanvarauksen äitiysneuvolaan vastaanotolle tai jättää neuvolan terveydenhoitajalle soittopyynnön.
Äitiysneuvolan digitaalinen ajanvaraus, Pälkäne
OmaPirhan kautta voit tehdä ajanvarauksen äitiysneuvolaan vastaanotolle tai jättää neuvolan terveydenhoitajalle soittopyynnön.
Soita
Kun valitset paikkakunnan, saat esiin etsimäsi puhelinnumerot.
Voit olla puhelimitse yhteydessä Akaan äitiys- ja lastenneuvolaan terveydenhoitajien puhelinajoilla.
Äitiysneuvolan terveydenhoitajat palvelevat myös ehkäisyyn liittyvissä asioissa.
Puhelinnumerot
040 335 2720
, Terveydenhoitaja, äitiysneuvola/ Toijala
040 335 2518
, Terveydenhoitaja, äitiysneuvola / Viiala, Kylmäkoski
040 335 2721
, Terveydenhoitaja, lastenneuvola
040 335 2200
, Terveydenhoitaja, lastenneuvola
040 335 2405
, Terveydenhoitaja, lastenneuvola
040 335 2722
, Terveydenhoitaja, lastenneuvola
Voit olla yhteydessä Asuntilan äitiys- ja lastenneuvolaan puhelimitse.
Puhelinnumerot
050 554 8959
, Äitiysneuvolan terveydenhoitaja
050 554 8959
, Lastenneuvolan terveydenhoitaja (osa Asuntilaa)
050 554 8838
, Lastenneuvolan terveydenhoitaja (Takamaa, Mutala, Kyrönlahti, Lakiala ja osa Asuntilaa)
Tekstiviesti
040 167 9916
, Ajanvarauksen peruuttaminen tekstiviestillä
Voit olla yhteydessä Hervannan äitiys- ja lastenneuvolaan puhelimitse. Hervannan äitiys- ja lastenneuvola palvelee Hervannan, Kotkansiiven ja Lintuhytin asukkaita.
Ajan peruutus: Muista perua neuvola-aika, jos et pääse vastaanotolle. Voit muuttaa ja perua digitaalisesti varatun ajan 24h ennen vastaanottoa OmaPirhassa. Muuten ajan voi perua soittamalla omaan neuvolaan. Mikäli soitat puhelinajan ulkopuolella, voit jättää viestin, missä kerrot minkä ajan perut.
Puhelinnumerot
044 749 7901
Voit olla puhelimitse yhteydessä Hämeenkyrön äitiys- ja lastenneuvolaan terveydenhoitajien puhelinajoilla.
Puhelinnumerot
050 390 4230
, Terveydenhoitaja, äitiys- ja vauvaneuvola (alle 2v) Hämeenkyrön keskusta ja Kyröskoski
050 442 0368
, Terveydenhoitaja, äitiys- ja vauvaneuvola (alle 2v) Hämeenkyrön taajaman ulkopuoliset alueet
040 133 1288
, Terveydenhoitaja, äitiys- ja vauvaneuvola (alle 2v) Hämeenkyrön taajaman ulkopuoliset alueet
040 129 5342
, Terveydenhoitaja, lastenneuvola 2-5-vuotiaat
040 129 5342
, Terveydenhoitaja, ehkäisyneuvola
040 133 1288
, Ajanvarauksen peruuttaminen tekstiviestillä
Voit olla puhelimitse yhteydessä Ikaalisten äitiys- ja lastenneuvolaan terveydenhoitajien puhelinajoilla.
Voit jättää takaisinsoittopyynnön. Sinuun otetaan yhteyttä mahdollisimman pian, viimeistään kolmen (3) arkipäivän kuluessa.
Voit perua varatun ajan neuvolan puhelinnumeroiden vastaajapalvelun kautta ympäri vuorokauden. Kuuntele silloin vastaajaviesti kokonaan, niin saat ohjeet kuinka toimia.
Puhelinnumerot
03 311 59515
, ITÄ-IKAALINEN (Hakala-Kiviniemi, Läykkälä-Sarkkila, Sikuri-Kolkko, Tevaniemi, Röyhiö, Luhalahti, Sisättö-Juhtimäki)
03 311 59518
, LÄNSI-IKAALINEN (Vanha Kauppala, Rahkola, Läykkälänlahti, Karttu, Kilvakkala, Kurkela, Vatula, Jylli, Mansoniemi, Kovelahti, Riitiala)
Voit olla yhteydessä Kaukajärven äitiys- ja lastenneuvolaan puhelimitse. Kaukajärven äitiys- ja lastenneuvola palvelee Annalan, Haiharan, Hankkion, Kaukajärven, Turtolan, Viialan ja Vilusen asukkaita.
Ajan peruutus: Muista perua neuvola-aika, jos et pääse vastaanotolle. Voit muuttaa ja perua digitaalisesti varatun ajan 24h ennen vastaanottoa OmaPirhassa. Muuten ajan voi perua soittamalla omaan neuvolaan. Mikäli soitat puhelinajan ulkopuolella, voit jättää viestin, missä kerrot minkä ajan perut.
Puhelinnumerot
044 749 7902
Voit olla puhelimitse yhteydessä Kangasalan Keskusneuvolan äitiys- ja lastenneuvolaan terveydenhoitajien puhelinajoilla.
Puhelinnumerot
040 133 6552
, Eteläisen alueen äitiys- ja perhesuunnitteluneuvola
040 133 6562
, Keskustan alueen äitiys- ja perhesuunnitteluneuvola
040 133 6553
, Eteläisen alueen lastenneuvola
040 133 6554
, Keskustan alueen lastenneuvola
Voit olla yhteydessä Ylöjärven keskustan äitiys- ja lastenneuvolaan puhelimitse.
Puhelinnumerot
050 390 4760
, Äitiysneuvolan terveydenhoitaja (Soppeenmäki, Vuorentausta ja Siukolantie)
050 390 4792
, Äitiysneuvolan terveydenhoitaja (Uusi-Haavisto, Takamaa, Mutala ja Kyrönlahti)
040 678 7167
, Lastenneuvolan terveydenhoitaja (Soppeenmäki (Mastontie-Teollisuusalue) ja Siukolantie)
050 390 4761
, Lastenneuvolan terveydenhoitaja (Vuorentausta, Soppeenmäki (Mastontie-Teivo) ja Uusi-Haavisto)
Tekstiviesti
040 167 9916
, Ajanvarauksen peruuttaminen tekstiviestillä
Voit olla yhteydessä Klaavan äitiys- ja lastenneuvolaan puhelimitse. Klaavan äitiys- ja lastenneuvola palvelee Vuoreksen asukkaita.
Ajan peruutus: Muista perua neuvola-aika, jos et pääse vastaanotolle. Voit muuttaa ja perua digitaalisesti varatun ajan 24h ennen vastaanottoa OmaPirhassa. Muuten ajan voi perua soittamalla omaan neuvolaan. Mikäli soitat puhelinajan ulkopuolella, voit jättää viestin, missä kerrot minkä ajan perut.
Puhelinnumerot
044 749 7903
Voit olla yhteydessä Koilliskeskuksen äitiys- ja lastenneuvolaan puhelimitse. Koilliskeskuksen äitiys- ja lastenneuvola palvelee Aitolahden, Atalan, Kumpulan, Nurmen, Olkahisen, Risson, Sorilan ja Tasanteen asukkaita.
Ajan peruutus: Muista perua neuvola-aika, jos et pääse vastaanotolle. Voit muuttaa ja perua digitaalisesti varatun ajan 24h ennen vastaanottoa OmaPirhassa. Muuten ajan voi perua soittamalla omaan neuvolaan. Mikäli soitat puhelinajan ulkopuolella, voit jättää viestin, missä kerrot minkä ajan perut.
Puhelinnumerot
044 412 2000
Voit olla Kuhmoisten äitiys- ja lastenneuvolaan yhteydessä puhelimitse terveydenhoitajan puhelinajalla.
Puhelinnumerot
050 415 2254
, Äitiys- ja lastenneuvolan terveydenhoitaja
Voit olla puhelimitse yhteydessä Kuljun äitiys- ja lastenneuvolaan sekä ehkäisyneuvolaan terveydenhoitajien puhelinajoilla ma-to klo. 12-13.
Kuljun neuvola-aikojen peruutukset tulee lähettää tekstiviestillä alla oleviin puhelinnumeroihin.
Puhelinnumerot
044 421 5027
, Milla Oinonen
044 421 5028
, Minna Hämeensaari
044 421 5029
, Janna Peltola
044 421 5030
, Susanna Kauttu
044 421 5031
, Sanna Ritola
Voit olla yhteydessä Kurun äitiys- ja lastenneuvolaan puhelimitse.
Puhelinnumerot
050 437 1129
, Äitiys- ja lastenneuvolan terveydenhoitaja
Tekstiviesti
040 167 9916
, Ajanvarauksen peruuttaminen tekstiviestillä.
Voit olla yhteydessä Kämmenniemen äitiys- ja lastenneuvolaan puhelimitse. Kämmenniemen äitiys- ja lastenneuvola palvelee Teiskon alueen asukkaita (Kolunkyläntie, Urponmaantie, Viitapohjantie ja niiden pohjoispuoliset alueet).
Ajan peruutus: Muista perua neuvola-aika, jos et pääse vastaanotolle. Voit muuttaa ja perua digitaalisesti varatun ajan 24h ennen vastaanottoa OmaPirhassa. Muuten ajan voi perua soittamalla omaan neuvolaan. Mikäli soitat puhelinajan ulkopuolella, voit jättää viestin, missä kerrot minkä ajan perut.
Puhelinnumerot
040 800 7240
Voit olla puhelimitse yhteydessä Lempoisten äitiys- ja lastenneuvolaan sekä ehkäisyneuvolaan terveydenhoitajien puhelinajoilla.
Ajan peruutus
Voit perua neuvola-ajan tekstiviestillä alla oleviin puhelinnumeroihin.
Puhelinnumerot
044 421 5022
, Outi Elo, Itä
044 421 5023
, Soile Multanen, Itä
044 421 5024
, Teea Leppänen, Itä
044 421 5025
, Tiina Muurinen, Itä
044 421 5020
, Jaana Alarova, Länsi
044 421 5021
, Niina Haikonen, Länsi
040 483 7130
, Lotta Eskolin, Länsi
Voit olla yhteydessä Lielahden äitiys- ja lastenneuvolaan puhelimitse. Lielahden äitiys- ja lastenneuvola palvelee Lentävänniemen, Lielahden, Lintulammen, Pohtolan, Niemen, Reuharin, Ryydynpohjan, Niemenrannan ja Halkoniemen asukkaita.
Ajan peruutus: Muista perua neuvola-aika, jos et pääse vastaanotolle. Voit muuttaa ja perua digitaalisesti varatun ajan 24h ennen vastaanottoa OmaPirhassa. Muuten ajan voi perua soittamalla omaan neuvolaan. Mikäli soitat puhelinajan ulkopuolella, voit jättää viestin, missä kerrot minkä ajan perut.
Puhelinnumerot
044 749 7905
Voit olla yhteydessä Linnainmaan äitiys- ja lastenneuvolaan puhelimitse. Linnainmaan äitiys- ja lastenneuvola palvelee Eetunkulman, Hankkion, Holvastin, Kiveliön, Leinolan, Linnainmaan, Vehmaisen, Aarikkalan, Jankan, Messukylän, Pappilan, Ruotulan ja Takahuhdin asukkaita.
Ajan peruutus: Muista perua neuvola-aika, jos et pääse vastaanotolle. Voit muuttaa ja perua digitaalisesti varatun ajan 24h ennen vastaanottoa OmaPirhassa. Muuten ajan voi perua soittamalla omaan neuvolaan. Mikäli soitat puhelinajan ulkopuolella, voit jättää viestin, missä kerrot minkä ajan perut.
Puhelinnumerot
044 412 2010
Voit olla puhelimitse yhteydessä Luopioisten ja Aitoon äitiys- ja perhesuunnitteluneuvolaan sekä lastenneuvolaan terveydenhoitajien puhelinajoilla.
Puhelinnumerot
050 415 2262
, Luopioisten ja Aitoon äitiys- ja perhesuunnitteluneuvola
050 415 2254
, Luopioisten ja Aitoon lastenneuvola
Voit olla yhteydessä Metsäkylän äitiys- ja lastenneuvolaan puhelimitse.
Puhelinnumerot
050 437 1298
, Äitiys- ja lastenneuvolan terveydenhoitaja (Elovainion ja Kangasniemen alue Hietaniementiehen)
050 390 4670
, Äitiys- ja lastenneuvolan terveydenhoitaja (Heikkiläntie - Työläjärvi)
050 390 4706
, Äitiys- ja lastenneuvolan terveydenhoitaja (Heikkiläntien ja Hietaniementien välinen alue)
Tekstiviesti
040 167 9916
, Ajavarauksen peruuttaminen tekstiviestillä
Voit olla yhteydessä Mustametsän äitiys- ja lastenneuvolaan puhelimitse. Mustametsän äitiys- ja lastenneuvola palvelee Hallilan, Finninmäen, Lukonmäen, Nekalan, Viinikan, Muotialan, Palvaanniemen, Korkinmäen, Laulumaan, Koivistonkylän ja Veisun asukkaita.
Ajan peruutus: Muista perua neuvola-aika, jos et pääse vastaanotolle. Voit muuttaa ja perua digitaalisesti varatun ajan 24h ennen vastaanottoa OmaPirhassa. Muuten ajan voi perua soittamalla omaan neuvolaan. Mikäli soitat puhelinajan ulkopuolella, voit jättää viestin, missä kerrot minkä ajan perut.
Puhelinnumerot
044 749 7900
Voit soittaa neuvolan terveydenhoitajalle ajanvaraus-, ohjaus- ja neuvonta-asioissa.
Voit perua varaamasi neuvola-ajan lähettämällä tekstiviestillä peruutuksen neuvolan numeroon.
Puhelinnumerot
040 133 4344
Oriveden äitiys- ja lastenneuvoloiden terveydenhoitajien puhelinyhteystiedot.
Puhelinnumerot
040 133 6419
040 133 6404
050 430 7946
Voit olla yhteydessä Pellervon äitiys- ja lastenneuvolaan puhelimitse. Pellervon äitiys- ja lastenneuvola palvelee Kalevan, Pellervon, Kissanmaan ja Uusikylän asukkaita.
Ajan peruutus: Muista perua neuvola-aika, jos et pääse vastaanotolle. Voit muuttaa ja perua digitaalisesti varatun ajan 24h ennen vastaanottoa OmaPirhassa. Muuten ajan voi perua soittamalla omaan neuvolaan. Mikäli soitat puhelinajan ulkopuolella, voit jättää viestin, missä kerrot minkä ajan perut.
Puhelinnumerot
040 806 4971
Voit olla yhteydessä Peltolammin äitiys- ja lastenneuvolaan puhelimitse. Peltolammin äitiys- ja lastenneuvola palvelee Peltolammin ja Multisillan asukkaita.
Ajan peruutus: Muista perua neuvola-aika, jos et pääse vastaanotolle. Voit muuttaa ja perua digitaalisesti varatun ajan 24h ennen vastaanottoa OmaPirhassa. Muuten ajan voi perua soittamalla omaan neuvolaan. Mikäli soitat puhelinajan ulkopuolella, voit jättää viestin, missä kerrot minkä ajan perut.
Puhelinnumerot
044 749 7903
Voit olla puhelimitse yhteydessä Pirkkalan äitiys- ja lastenneuvolaan terveydenhoitajien puhelinajoilla.
Puhelinnumerot
03 384 5358
, Äitiysneuvola alue 1: Sääksjärvi, Pere, Pakkalankulma, Nuoliala
03 384 5359
, Äitiysneuvola alue 2: Takamaa, Huovi, Kyösti, Naistenmatka, Lepomoisio, Sionkylä, Hyrsinki, Kirkonkylä, Ania
03 384 5360
, Äitiysneuvola alue 3: Kurikka, Vähäjärvi
03 384 5361
, Äitiysneuvola alue 4: Turri, Niemenmaa, Suuppa, Rantaniitty, Ala-Haikka, Ylä-Haikka, Loukonlahti, Nikkilänniemi, Killo, Toivio, Solja
03 384 5353
, Lastenneuvola alue 1: Pere (Ei Korkokuja ja Pereentie 1), Sääksjärvi, Toivio, Nuolialanlaakso
03 384 5354
, Lastenneuvola alue 2: Ahvenisto, Ania, Hyrsinki, Koivisto, Kranstolppa, Pirkkalankylä, Sankila,Solja, Sorkkala, Lentokenttä, Säijä, Takamaa, Kyösti
03 384 5355
, Lastenneuvola alue 3: Killo, Kurikka, Korkokuja ja Pereentie 1 (poislukien ne kadut, jotka kuuluvat alueeseen 5)
03 384 5356
, Lastenneuvola alue 4: Ala-Haikka, Huovi, Lepomoisio, Naistenmatka, Niemenmaa (ei Kattilaistentie), Suuppa, Rantaniitty, Turri ja Vähäjärvi
03 384 5357
, Lastenneuvola alue 5: Loukonlahti, Nikkilänniemi, Pakkalankulma, Ylä-Haikka, osa Kurikkaa, osa Niemenmaata, osa Kyöstiä
Voit olla puhelimitse yhteydessä Pälkäneen äitiys- ja perhesuunnitteluneuvolaan sekä lastenneuvolaan terveydenhoitajien puhelinajoilla.
Puhelinnumerot
050 415 2262
, Pälkäneen äitiys- ja perhesuunnitteluneuvola
050 415 2254
, Pälkäneen lastenneuvola
Voit olla puhelimitse yhteydessä Ruutanan äitiys- ja perhesuunnitteluneuvolaan sekä lastenneuvolaan terveydenhoitajien puhelinajoilla.
Puhelinnumerot
050 415 2241
, Ruutanan äitiys- ja perhesuunnitteluneuvola
050 415 2238
, Ruutanan lastenneuvola
Voit olla puhelimitse yhteydessä Sahalahden ja Kuhmalahden äitiys- ja perhesuunnitteluneuvolaan sekä lastenneuvolaan terveydenhoitajien puhelinajoilla.
Puhelinnumerot
050 415 2251
, Sahalahden ja Kuhmalahden äitiys- ja perhesuunnitteluneuvola
050 415 2251
, Sahalahden ja Kuhmalahden lastenneuvola
Voit olla yhteydessä Sarviksen äitiys- ja lastenneuvolaan puhelimitse. Sarviksen äitiys- ja lastenneuvola palvelee Ahlmanin, Hatanpään, Härmälän, Iidesrannan, Järvensivun, Koivistonkylän (osa), Nirvan, Rantaperkiön, Ratinanrannan, Rautaharkon, Sarankulman ja Taatalan asukkaita.
Ajan peruutus: Muista perua neuvola-aika, jos et pääse vastaanotolle. Voit muuttaa ja perua digitaalisesti varatun ajan 24h ennen vastaanottoa OmaPirhassa. Muuten ajan voi perua soittamalla omaan neuvolaan. Mikäli soitat puhelinajan ulkopuolella, voit jättää viestin, missä kerrot minkä ajan perut.
Puhelinnumerot
044 749 7904
Voit olla yhteydessä Siivikkalan äitiys- ja lastenneuvolaan puhelimitse.
Puhelinnumerot
050 390 4672
, Äitiysneuvolan terveydenhoitaja
050 390 4672
, Lastenneuvolan terveydenhoitaja (Siivikkalan koululta Tampereen rajalle)
040 678 7167
, Lastenneuvolan terveydenhoitaja (Vihattulan-Mettistön alueelta Siivikkalan koululle)
Tekstiviesti
040 167 9916
, Ajanvarauksen peruuttaminen tekstiviestillä
Voit olla yhteydessä Siltatien äitiys- ja lastenneuvolaan puhelimitse.
Puhelinnumerot
050 437 1129
, Äitiys- ja lastenneuvolan terveydenhoitaja (Ylinen, Antaverkka ja Vahanta)
040 133 1460
, Äitiys- ja lastenneuvolan terveydenhoitaja (Haavisto ja Asemanseutu)
040 133 1422
, Äitiys- ja lastenneuvolan terveydenhoitaja (Keijärvi, Laadun alue, Kaurasmäki, Hietasmäki ja Veittijärvi)
Voit olla puhelimitse yhteydessä Suoraman äitiys- ja perhesuunnitteluneuvolaan sekä lastenneuvolaan terveydenhoitajien puhelinajoilla
Puhelinnumerot
050 415 2234
, Suoraman äitiys- ja perhesuunnitteluneuvola
050 415 2233
, Suoraman lastenneuvola
050 494 3672
, Suoraman lastenneuvola
Voit olla yhteydessä Tampellan äitiys- ja lastenneuvolaan puhelimitse. Tampellan äitiys- ja lastenneuvola palvelee Armonkallion, Etu-Kalevan, Juhannuskylän, Kyttälän, Käpylän, Lapinniemen, Petsamon, Sammonkadun, Saukkolan, Kiinanmuurin, Tammelan, Tampellan ja Teiskontien asukkaita.
Ajan peruutus: Muista perua neuvola-aika, jos et pääse vastaanotolle. Voit muuttaa ja perua digitaalisesti varatun ajan 24h ennen vastaanottoa OmaPirhassa. Muuten ajan voi perua soittamalla omaan neuvolaan. Mikäli soitat puhelinajan ulkopuolella, voit jättää viestin, missä kerrot minkä ajan perut.
Puhelinnumerot
040 806 4971
Voit olla yhteydessä Tesoman äitiys- ja lastenneuvolaan puhelimitse. Tesoman äitiys- ja lastenneuvola palvelee Raholan, Haukiluoman, Ikurin, Kalkun, Kalkunvuoren, Kohmankaaren, Käräjätörmän, Lamminpään, Likolammen, Lintuviitan, Saarenkärjen, Tesoman, Tohlopin ja Villilän asukkaita.
Ajan peruutus: Muista perua neuvola-aika, jos et pääse vastaanotolle. Voit muuttaa ja perua digitaalisesti varatun ajan 24h ennen vastaanottoa OmaPirhassa. Muuten ajan voi perua soittamalla omaan neuvolaan. Mikäli soitat puhelinajan ulkopuolella, voit jättää viestin, missä kerrot minkä ajan perut.
Puhelinnumerot
044 749 7907
Voit olla yhteydessä Tipotien äitiys- ja lastenneuvolaan puhelimitse. Tipotien äitiys- ja lastenneuvola palvelee Hämeenpuiston, Onkiniemen, Pyynikin, Rantatien, Tahmelan, Haapalinnan, Puisto-Kaarilan, Ranta-Kaarilan, Hyhkyn, Pispalan, Epilän ja Epilänharjun asukkaita.
Ajan peruutus: Muista perua neuvola-aika, jos et pääse vastaanotolle. Voit muuttaa ja perua digitaalisesti varatun ajan 24h ennen vastaanottoa OmaPirhassa. Muuten ajan voi perua soittamalla omaan neuvolaan. Mikäli soitat puhelinajan ulkopuolella, voit jättää viestin, missä kerrot minkä ajan perut.
Puhelinnumerot
044 749 7906
, Tipotien äitiys- ja lastenneuvola
Voit olla puhelimitse yhteydessä äitiys- ja lastenneuvolan terveydenhoitajiin.
Puhelinnumerot
040 335 2129
, Terveydenhoitaja, äitiysneuvola
040 335 2130
, Terveydenhoitaja, lastenneuvola
Voit olla yhteydessä Valkeakosken äitiys- ja lastenneuvolaan puhelimitse.
Puhelinnumerot
040 335 7540
, äit. ja ehk.neu.(Naakka, Raikas, Sassi, Irjala, Sääksmäki, Tarttila, Juhannusvuori, Sointula, Kasuri, Viranmaa, Leppälä, Haukila, Antinniemi, Kokkola)
040 335 7542
, äitiys- ja ehkäisyneuvola (Yrjölä, Kauppilanmäki, Jyräänmäki, Laiska, Kaskela, Keskusta, Ulvajanniemi, Paino, Eerola, Juusonranta, Lintula, Vanhakylä)
040 335 7231
, äitiys- ja ehkäisyneuvola (Roukko, Mäntylä, Kärjenniemi, Metsäkansa)
040 335 7234
, lastenneuvola (Naakka, Väinölä, Raikas, Juhannusvuori, Kokkola, Irjala, Sassi, Valto, Sointula, Apia, Kaskela, Laiska, Jyräänmäki, Ylä-Yrjölä, Kasuri)
040 335 7231
, lastenneuvola (Kärjenniemi, Metsäkansa, Roukko)
040 335 7232
, lastenneuvola (Eerola, Lintula, Paino, Mäntylä, Roukonperä, Vanhakylä, Juusonranta, Pyörönmaa)
040 335 7544
, lastenneuvola (Sääksmäki, Kannistonmäki, Tarttila, Saarioispuoli, Viuha, Kaapelinkulma, Viranmaa, Lukonmäki, Uskila, Ala-Yrjölä)
040 335 7544
, lastenneuvola (Antinniemi, Vääräkoivu, Ulvajanniemi, Kauppilanmäki)
Voit olla yhteydessä Vammalan äitiys- ja lastenneuvolaan puhelimitse. Voit myös perua varaamasi neuvola-ajan lähettämällä tekstiviestin peruuntuvasta ajasta neuvolan terveydenhoitajille.
Puhelinnumerot
040 138 2513
, Finska Anne, Äitiysneuvolan terveydenhoitaja
040 540 5847
, Järvinen Kati, Äitiysneuvolan terveydenhoitaja
040 138 2506
, Nääppä Tea-Maria, Äitiysneuvolan terveydenhoitaja
040 138 2512
, Punta-Kaunisto Piritta, Lastenneuvolan terveydenhoitaja
040 138 2511
, Eevi Heitto, Lastenneuvolan terveydenhoitaja
040 138 2515
, Virtanen Mari, Lastenneuvolan terveydenhoitaja
Voit olla puhelimitse yhteydessä Vatialan äitiys- ja perhesuunnitteluneuvolaan sekä lastenneuvolaan terveydenhoitajien puhelinajoilla.
Puhelinnumerot
040 133 6672
, Vatialan äitiys- ja perhesuunnitteluneuvola
040 133 6698
, Vatialan lastenneuvola
040 133 6763
, Vatialan lastenneuvola
Voit olla yhteydessä Vesilahden äitiys- ja lastenneuvolaan puhelimitse.
Puhelinnumerot
040 133 5237
, Äitiys- ja lastenneuvolan terveydenhoitaja (Mantere, Koskenkylä, Narva)
040 133 5228
, Äitiys- ja lastenneuvolan terveydenhoitaja (Kirkonkylän alue)
Voit olla yhteydessä Ylöjärven Viljakkalan äitiys- ja lastenneuvolaan puhelimitse.
Puhelinnumerot
050 390 4706
, Äitiys- ja lastenneuvolan terveydenhoitaja
Tekstiviesti
040 167 9916
, Ajavarauksen peruuttaminen tekstiviestillä
Voit olla yhteydessä Vuoreksen äitiys- ja lastenneuvolaan puhelimitse. Vuoreksen äitiys- ja lastenneuvola palvelee Vuoreksen asukkaita.
Ajan peruutus: Muista perua neuvola-aika, jos et pääse vastaanotolle. Voit muuttaa ja perua digitaalisesti varatun ajan 24h ennen vastaanottoa OmaPirhassa. Muuten ajan voi perua soittamalla omaan neuvolaan. Mikäli soitat puhelinajan ulkopuolella, voit jättää viestin, missä kerrot minkä ajan perut.
Puhelinnumerot
044 749 7903
Voit olla yhteydessä Ruoveden äitiys- ja lastenneuvolan terveydenhoitajaan puhelimitse.
Puhelinnumerot
044 787 1243
Voit olla yhteydessä Virtain äitiys- ja lastenneuvolan terveydenhoitajaan puhelimitse.
Puhelinnumerot
044 715 3246
, Terveydenhoitaja
044 715 3249
, Terveydenhoitaja
Saat perhesuunnittelu- ja äitiysneuvolasta neuvontaa ja tukea seksuaaliterveyteen ja raskaudenehkäisyyn liittyvissä asioissa. Sekä sinun että sikiön hyvinvointia seurataan raskausaikana äitiysneuvolassa. Sinun ja perheesi hyvinvointia ja terveyttä tuetaan neuvolassa myös synnytyksen jälkeen.
Puhelinnumerot
050 381 2674
Voit olla yhteydessä äitiysneuvolaan puhelimitse.
Puhelinnumerot
050 381 2674
Voit olla äitiysneuvolaan yhteydessä puhelimitse puhelinaikoina.
Puhelinnumerot
044 786 5461
Katso toimipisteet
Kun valitset paikkakunnan, saat tietää palvelupaikat.
Akaan äitiys- ja lastenneuvola
Käyntiosoite
Torkontie 2, 37800 AKAA
2. kerros
Ryödintie 16, 37800 AKAA
Hervannan äitiys- ja lastenneuvola, Tampere
Käyntiosoite
Insinöörinkatu 38, 33720 TAMPERE
Hämeenkyrön äitiys- ja lastenneuvola
Käyntiosoite
Härkikuja 10, 39100 HÄMEENKYRÖ
Kaukajärven äitiys- ja lastenneuvola, Tampere
Käyntiosoite
Keskisenkatu 9, 33710 TAMPERE
Keskusneuvola, Kangasalan pääterveysasema
Käyntiosoite
Herttualantie 28, 36200 KANGASALA
Äitiysneuvola sijaitsee Kangasalan keskusterveysasemalla. Neuvola sijaitsee pääovilta katsottuna rakennuksen oikeassa siivessä (yläkerta), joka N-kirjaimella merkattu.
Käyntiosoite
Kivinevantie 11-13, 39820 KIHNIÖ
Klaavan äitiys- ja lastenneuvola, Tampere
Käyntiosoite
Vuoreksen puistokatu 87, 33870 TAMPERE
Klaava-rakennus, 2. kerros.
Neuvola sijaitsee 2. kerroksessa.
Koilliskeskuksen äitiys- ja lastenneuvola, Tampere
Käyntiosoite
Liikekatu 3, 33580 TAMPERE
Sisäänkäynti kirjaston ovesta Aitolahdentien puolelta. Aitolahti, Atala, Kumpula, Nurmi, Olkahinen, Risso, Sorila ja Tasanne
Kuhmoisten äitiys- ja lastenneuvola
Käyntiosoite
Orivedentie 3, 17800 KUHMOINEN
Kuljun äitiys- ja lastenneuvola, Lempäälä
Käyntiosoite
Kukonkorventie 18, 37560 LEMPÄÄLÄ
Avoinna ajanvarauksella
Kämmenniemen äitiys- ja lastenneuvola, Tampere
Käyntiosoite
Taavankuja 1, 34240 KÄMMENNIEMI
Lempoisten äitiys- ja lastenneuvola, Lempäälä
Käyntiosoite
Himminpolku 6, 37500 LEMPÄÄLÄ
Avoinna ajanvarauksella
Lielahden äitiys- ja lastenneuvola, Tampere
Käyntiosoite
Antti Possin kuja 1, 33400 TAMPERE
Neuvola sijaitsee Lielahtikeskuksen 2. kerroksessa.
Linnainmaan äitiys- ja lastenneuvola, Tampere
Käyntiosoite
Kirviälänkatu 2, 33580 TAMPERE
Mustametsän äitiys- ja lastenneuvola, Tampere
Käyntiosoite
Kuokkamaantie 14, 2.krs, 33800 TAMPERE
Hallila, Finninmäki, Lukonmäki, Nekala, Viinikka, Muotiala, Palvaanniemi, Korkinmäki, Laulumaa, Koivistonkylä ja Veisu
Mustametsän äitiys- ja lastenneuvolasta saat tukea raskauteen, synnytykseen ja lapsivuodeaikaan.
Neuvola sijaitsee 2. kerroksessa.
Nokian äitiys- ja lastenneuvola
Käyntiosoite
Maununkatu 12, 37100 NOKIA
Sosiaali- ja terveysaseman 1. kerros.
Oriveden äitiys- ja lastenneuvola
Käyntiosoite
Sairaalantie 6, 35100 ORIVESI AS
Toimipiste sijaitsee terveyskeskuksen vuodeosaston lisäsiivessä.
Käyntiosoite
Parkanontie 48, 39700 PARKANO
Pellervon äitiys- ja lastenneuvola, Tampere
Käyntiosoite
Pellervonkatu 15, 33540 TAMPERE
Kaleva, Pellervo, Kissanmaa ja Uusikylä
Peltolammin äitiys- ja lastenneuvola, Tampere
Käyntiosoite
Säästäjänkatu 16, 33840 TAMPERE
Pirkkalan äitiys- ja lastenneuvola
Käyntiosoite
Lentoasemantie 60, 33960 PIRKKALA
Neuvolaan kuljetaan terveyskeskuksen D- tai E-ovesta.
Pälkäneen äitiys- ja lastenneuvola
Käyntiosoite
Keskustie 3, 36600 PÄLKÄNE
Käyntiosoite
Ruovedentie 56, 34600 RUOVESI
Neuvola sijaitsee Ruoveden terveyskeskuksessa.
Ruutanan äitiys- ja lastenneuvola, Kangasala
Käyntiosoite
Leppätie 3, 36110 RUUTANA
Sahalahden äitiys- ja lastenneuvola, Kangasala
Käyntiosoite
Kurvis-Höllin tie 8, 36420 SAHALAHTI
Sarviksen äitiys- ja lastenneuvola, Tampere
Käyntiosoite
Hatanpäänkatu 3 J, 33900 TAMPERE
Neuvola sijaitsee 3. kerroksessa.
Suoraman äitiys- ja lastenneuvola, Kangasala
Käyntiosoite
Kyötikkäläntie 12, 36220 KANGASALA
Äitiysneuvola sijaitsee samoissa tiloissa, kuin Suoraman lastenneuvola.
Tampellan äitiys- ja lastenneuvola, Tampere
Käyntiosoite
Juhlatalonkatu 7A, 33100 TAMPERE
Armonkallio, Etu-Kaleva, Juhannuskylä, Kyttälä, Käpylä, Lapinniemi, Petsamo, Sammonkatu, Saukkola, Kiinanmuuri, Tammela, Tampella ja Teiskontie
Tesoman äitiys- ja lastenneuvola, Tampere
Käyntiosoite
Tesomankatu 4, 33310 TAMPERE
Postiosoite Tesoman valtatie 35
Tipotien äitiys- ja lastenneuvola, Tampere
Käyntiosoite
Tipotie 4, 33230 TAMPERE
Valkeakosken äitiys- ja lastenneuvola
Käyntiosoite
Särpimäenkatu 27, 37600 VALKEAKOSKI
Postiosoite
PL 20, 37601 VALKEAKOSKI
-
Valkeakosken äitiys- ja lastenneuvola
Avoinna ajanvarauksella
Vammalan äitiys- ja lastenneuvola, Sastamala
Käyntiosoite
Itsenäisyydentie 2 C, 38200 SASTAMALA
Vammalan äitiys- ja lastenneuvola toimii Sastamalan sosiaali- ja terveysasemalla H-rakennuksessa, 0-kerroksessa.
Vatialan äitiys- ja lastenneuvola, Kangasala
Käyntiosoite
Junatie 1, 36240 KANGASALA
Vesilahden äitiys- ja lastenneuvola
Käyntiosoite
Anttilantie 2, 37470 VESILAHTI
Löydä lisätietoa verkosta
Kun valitset paikkakunnan, näet mistä löydät lisätietoa.
Keiturin Soten www-sivut, Virrat ja Ruovesi
Keiturin Soten www-sivuilta löydät mm. tietoa palveluistamme ja ajanvarauksesta. Sivuilta löytyvät myös kaikki Keiturin Soten yhteystiedot sekä tietoa avoimista työpaikoistamme. Sivuilla olevalla yhteydenottolomakkeella voit antaa meille palautetta, jättää yhteydenottopyynnön tai vaikkapa avoimen työhakemuksen.
Tuloksia ei löytynyt.
Ajan peruutus
Muista perua neuvola-aika, jos et pääse vastaanotolle. Voit muuttaa ja perua varatun ajan ottamalla yhteyttä omaan äitiysneuvolaasi.
Äitiysneuvolassa peritään maksu kaikista lääkäri- tai hoitajakäynnistä, jonka asiakas on jättänyt käyttämättä ja perumatta ilman hyväksyttävää syytä. Alle 18-vuotiailta maksua ei peritä.
Peruuttamattoman käynnin maksu on 56,70 euroa. Maksua ei peritä, jos käynti perutaan esteen sattuessa viimeistään 24 tuntia ennen sen alkua. Maksua ei myöskään peritä tilanteissa, jolloin asiakkaan on ollut käytännössä mahdoton perua aikaa vuorokautta ennen: Asiakasmaksut
Jos asiasi koskee synnytystä, lapsivedenmenoa tai raskauteen liittyviä päivystysasioita, ole yhteydessä raskauspäivystyksen neuvontaan: 03 3116 5942
Neuvolachat
Neuvolachat auttaa sinua ja perhettäsi odotus- ja vauva-ajan sekä lapsiperhearjen kysymyksissä. Chatissa voi kysyä esimerkiksi raskausaikaan liittyvistä asioista tai vauvan imetyksestä ja unesta. Keskustella voi myös leikki-ikäisen arjen asioista tai saada tukea.
Chatissa voi keskustella neuvolan terveydenhoitajan kanssa arkisin klo 10–12. Chat-palveluun pääset sivun oikean alalaidan vaaleanpunaisesta puhekuplasta, josta Pirbotti ohjaa sinua eteenpäin.
Sinua saattaisivat kiinnostaa
Rokotukset odottajille
Influenssa- ja hinkuyskärokotukset
Odottaja saa influenssa- ja hinkuyskärokotteet omasta neuvolasta.
Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL) suosittelee raskaana oleville hinkuyskärokotteen tehosteannosta raskausviikoilla 16–32. Rokotus annetaan neuvolassa pääsääntöisesti raskausviikoilla 22–24. Rokote annetaan seuraavan käynnin yhteydessä myös niille, joilla raskaus on pidemmällä. Rokottaminen alkaa Pirkanmaalla syyskuun loppuun mennessä.
Lue uutinen (julkaistu 23.8.2024, päivitetty 29.8.2024): Pirkanmaan hyvinvointialue aloittaa raskaana olevien hinkuyskärokotukset neuvoloissa
Koronarokotukset
Päivitetty 21.12.2024