Kaatumisen ehkäisyn toimintamalli
Alla esitelty kaatumisen ehkäisyn toimintamalli on tarkoitettu ammattilaisten käyttöön.
Kysy: oletko kaatunut viimeisen vuoden aikana?
Epäily kaatumisvaarasta voi herätä, vaikka kaatumista ei viimeisen vuoden aikana olisi tapahtunutkaan. Esimerkiksi henkilö liikkuu epävarmasti, hän kertoo, että kaatuminen huolestuttaa, tai hänellä on jokin kaatumiselle altistava sairaus jokin kaatumiselle altistava sairaus (neurologinen, muistisairaus, tuki- ja liikuntaelinsairaudet).
Tee lyhyt kaatumisvaaran arviointi.
- Terveyskeskuksissa Kaatumisseulan itsearviointi
- Kotihoidossa Frop-com -arviointi
- Sairaalapotilaille ja ympärivuorokautisessa hoiva-asumisessa FRAT-arviointi
Jos arvioinnin perusteella ei ole suurentunutta kaatumisvaaraa, anna yleiset ohjeet kaatumisen ehkäisyyn.
Tee lyhyt kaatumisvaaran arviointi
- Terveyskeskuksissa Kaatumisseulan itsearviointi
- Kotihoidossa Frop-com -arviointi
- Sairaalapotilaille ja ympärivuorokautisessa hoiva-asumisessa FRAT-arviointi
Käytetyn arviointityökalun pistemäärä osoittaa, että henkilö ei ole kaatumisvaarassa tai hänen kaatumisvaaransa on vähäinen.
Tee laaja kaatumisvaaran arviointi
- IKINÄ -laaja arviointi
- RAI-arviointi (kotihoidossa, jos RAI käytössä)
- Geriatrinen arviointi
Puutu havaittuihin kaatumisen vaaratekijöihin
- Suunnittele ehkäisytoimenpiteet ja niiden toteutus yhdessä asiakkaan kanssa
- Toteuta toimenpiteet yhdessä asiakkaan kanssa
Seuraa toimenpiteiden vaikutusta
- Tee uusi arviointi vähintään puolen vuoden välein
- Päivitä toimenpiteet tarvittaessa
Kun yksilölliset kaatumisvaaraa lisäävät tekijät on saatu selville, pitää niihin puuttua. Suurimpaan osaan vaaratekijöistä voidaan vaikuttaa. Jos vaaratekijöitä on useita, pitää miettiä, mitkä niistä ovat tärkeimpiä ja puuttua niihin ensimmäisenä. Ehkäisytoimenpiteet suunnitellaan ja toteutetaan yhdessä asiakkaan kanssa.
Sovitaan myös milloin ja miten ehkäisytoimenpiteiden vaikutusta arvioidaan.
Keskustele asiakkaan kanssa, ovatko suunnitellut ehkäisytoimenpiteet toteutuneet ja onko niistä ollut apua (kaatumiset vähentyneet, toimintakyky parantunut). Päivitä yksilöllisesti suunnitellut kaatumisten ehkäisytoimenpiteet, jos arvioinnin ja keskustelun perusteella siihen on tarvetta.
Hoida vammat ja puutu välittömiin vaaratekijöihin.
Kaatuneen potilaan välittömät toimenpiteet
Tee laaja kaatumisvaaran arviointi
- IKINÄ -laaja arviointi
- RAI-arviointi(kotihoidossa, jos RAI käytössä)
- Geriatrinen arviointi
Puutu havaittuihin kaatumisen vaaratekijöihin
- Suunnittele ehkäisytoimenpiteet ja niiden toteutus yhdessä asiakkaan kanssa
- Toteuta toimenpiteet yhdessä asiakkaan kanssa
Seuraa toimenpiteiden vaikutusta
- Tee uusi arviointi vähintään puolen vuoden välein
- Päivitä toimenpiteet tarvittaessa
Kun yksilölliset kaatumisvaaraa lisäävät tekijät on saatu selville, pitää niihin puuttua. Suurimpaan osaan vaaratekijöistä voidaan vaikuttaa. Jos vaaratekijöitä on useita, pitää miettiä, mitkä niistä ovat tärkeimpiä ja puuttua niihin ensimmäisenä. Ehkäisytoimenpiteet suunnitellaan ja toteutetaan yhdessä asiakkaan kanssa.
Sovitaan myös milloin ja miten ehkäisytoimenpiteiden vaikutusta arvioidaan.
Keskustele asiakkaan kanssa, ovatko suunnitellut ehkäisytoimenpiteet toteutuneet ja onko niistä ollut apua (kaatumiset vähentyneet, toimintakyky parantunut jne.). Päivitä yksilöllisesti suunnitellut kaatumisten ehkäisytoimenpiteet, jos arvioinnin ja keskustelun perusteella siihen on tarvetta.
Kirjaa arvioinnin tulos ja toimenpiteet henkilön tietoihin
Lyhyen arvioinnin työkalu
Terveyskeskuksissa Kaatumisseulan itsearviointi
Voit tulostaa itsearviointilomakkeen täältä:
- itsearviointilomake suomeksi (pdf-tiedosto)
- itsearviointilomake ruotsiksi (pdf-tiedosto)
- itsearviointilomake englanniksi (pdf-tiedosto)
Voit pyytää asiakasta täyttämään sähköisen itsearvioinnin verkossa täällä:
Kotihoidossa Frop-com -arviointi
Voit tulostaa arviointilomakkeen (ammattilainen täyttää) täältä:
Sairaalapotilaille ja ympärivuorokautisessa hoiva-asumisessa FRAT-arviointi
Voit tulostaa arviointilomakkeen, jonka ammattilainen täyttää
FRATin kanssa voit hyödyntää
- Kaatumisvaaraa lisäävien lääkkeiden tarkistuslistaa
- Kaatumisvaaraa lisäävien lääkkeiden tarkistuslistan käyttö ja tulkintaohje
Laajan arvioinnin työkalut
IKINÄ laaja arviointi
THL:n IKINÄ laaja kaatumisvaaran arviointilomakkeen voit tulostaa täältä:
RAI-arviointi (jos RAI käytössä)
Geriatrinen arviointi
-
Geriatrisella arvioinnilla tarkoitetaan iäkkään henkilön terveydentilaan ja toimintakykyyn vaikuttavien tekijöiden systemaattista kartoittamista. Arvioinnissa otetaan huomioon sairaudet, erilaiset oireet ja oireyhtymät (kuten vajaaravitsemus ja kaatuilu) pyrkien tunnistamaan myös aiemmin diagnosoimattomia sairaustiloja, ja siinä huomioidaan paitsi fyysinen, myös psyykkinen ja sosiaalinen toimintakyky sekä asuinympäristö. Ongelmien tunnistamisen lisäksi pyritään löytämään myös voimavarat, joita hoidon ja kuntoutuksen suunnittelussa voidaan hyödyntää. Geriatrinen arviointi tehdään tyypillisesti moniammatillisena yhteistyönä, ja siinä hyödynnetään validoituja mittareita. Arvioinnin perusteella laaditaan yksilöllinen hoito- ja kuntoutussuunnitelma.
-
Kaatuneen potilaan geriatrisessa arvioinnissa on otettava sairauksien ja toimintakyvyn lisäksi huomioon ainakin kognitio, mieliala, kivut, ortostaattinen hypotensio, ravitsemustila, liikkumiskyky ja fyysinen suorituskyky, gerastenia, aistivajeet, jalkojen terveys, inkontinenssi, mahdolliset lääkehaitat, sosiaalinen tilanne ja asuinympäristön turvallisuus.
- PSHP:n lonkkamurtumapotilaan hoitoketjussa on kuvattu esimerkki osastojakson aikana tehtävästä geriatrisesta arvioinnista: Lonkkamurtumapotilaan arviointi - tarkastuslista Terveysportissa
Yleiset ohjeet kaatumisen ehkäisyyn
Voit hyödyntää esimerkiksi seuraavia materiaaleja
- Kymmenen keinoa kaatumisten ehkäisyyn -esite suomeksi (pdf-tiedosto)
- Kymmenen keinoa kaatumisten ehkäisyyn -esite ruotsiksi (pdf-tiedosto)
- Kymmenen keinoa kaatumisten ehkäisyyn -esite englanniksi (pdf-tiedosto)
- Turvallisia vuosia -opas suomeksi (pdf-tiedosto)
- Turvallisia vuosia muistiperheille -opas
Hakusanat: kaatumisen ehkäisy, kaatumisten ehkäisy.
Sinua saattaisi kiinnostaa
Tulostettavat versiot kaatumisen ehkäisyn toimintamallista
Päivitetty 9.12.2024