Readspeaker

Takaisin arkeen välipalan voimalla

Koulupäivän jälkeen nautittu välipala on lapselle hyvä tapa rauhoittua hetkeksi ennen päivän muita puuhia. Se täydentää energiavarastoja koululounaan ja päivällisen välillä ja auttaa keskittymään läksyihin ja jaksamaan iltapäivän harrastuksissa.

Uutinen
Koululainen tekemässä keittiötasolla itselleen välipalaa.

Lapsen huoltajan on hyvä keskustella lapsen kanssa siitä, millainen on sopiva välipala. Yhdessä voidaan pohtia terveyttä tukevia ja lapselle maistuvia vaihtoehtoja, jotka sisältävät esimerkiksi jogurttia, täysjyväleipää, -muroja tai -mysliä, kasviksia, hedelmiä, marjoja ja pähkinöitä.

Välipalaohjeesta löytyy esimerkkikuvia. Mahdollisuuksien mukaan kuvan voi tulostaa ja laittaa koululaiselle muistutukseksi esimerkiksi jääkaapin oveen. Lisätietoa ja -ideoita löydät myös Sydänliiton ohjeesta Kokoa monipuolinen välipala.

Huoltajien tehtävä on huolehtia, että kotona on saatavilla tarvittavia aineksia monipuolisiin välipaloihin. Tämä tekee lapsen terveyttä ja hyvinvointia tukevien valintojen tekemisen lapselle helpommaksi.

Tuoreimmat ajankohtaiset

Sisältöjulkaisija