Sisältöjulkaisija

Readspeaker

Lapsille ja nuorille etsitään vapaaehtoisia tukihenkilöitä koko hyvinvointialueelle

Tasapainoinen ja pitkäjänteinen aikuinen, olisiko sinusta tukihenkilöksi lapselle tai nuorelle? Koulutamme taas syyskuussa uusia tukihenkilöitä. Koulutukseen voi osallistua Tampereella Perheiden talossa tai etänä. Ilmoittaudu mukaan viimeistään 13. syyskuuta.

Uutinen
Kaksi lasta ja aikuinen kävelevät metsässä polulla

Tukihenkilönä toimimisesta kiinnostuneille järjestetään syyskuussa kaksiosainen koulutus Perheiden talolla, Tampereella, osoite Itsenäisyydenkatu 21b. Koulutuksen ensimmäinen osa pidetään torstaina 19.9.2024 ja toinen osa seuraavalla viikolla torstaina 26.9.2024. Koulutus pidetään molempina iltoina kello 16.30–20. Koulutus on maksuton ja sisältää kahvitarjoilun. Koulutukseen voi osallistua myös etänä. Lisäksi koulutukseen kuuluu henkilökohtainen haastattelu myöhemmin, erikseen sovittavana ajankohtana.

Ilmoittaudu mukaan koulutukseen 13.9.2024 mennessä sähköpostilla osoitteeseen tukihenkilo@pirha.fi. Kerro ilmoittautumisviestissä nimesi, osoitteesi ja puhelinnumerosi, sekä mahdolliset ruoka-aineallergiasi kahvitusta varten.

Kouluttajina toimivat tukihenkilötoiminnan työntekijät. Lisäksi paikalla on jo toiminnassa mukana olevia tukihenkilöitä, jotka kertovat kokemuksistaan tukihenkilönä toimimisesta.

Tukihenkilöitä tarvitaan koko hyvinvointialueelle

Pirkanmaan hyvinvointialueen vapaaehtoisten tukihenkilöiden koulutuksesta vastaa Asiakasohjaus Luotsin tukihenkilötiimi. Vaikka koulutus pidetään Tampereella, voi tukihenkilönä toimia koko Pirkanmaan alueella.

-Tukihenkilöpalvelu on toivottu tukimuoto koko Pirkanmaalla, joten toivoisimmekin, että vapaaehtoisia saataisiin koulutettua myös Tampereen ympäristökuntiin ja koko hyvinvointialueellemme. Tiedostamme kuitenkin sen, että kauempaa on ehkä hankala päästä koulutukseen Tampereelle, joten olemme järjestäneet mahdollisuuden osallistua myös etäyhteydellä, kertoo tukihenkilötoiminnasta vastaava sosiaalityöntekijä Anna-Mari Junes.

Tukihenkilö tapaa lasta tai nuorta noin kaksi kertaa kuukaudessa

Tukihenkilö on vapaaehtoistyöntekijä, joka tapaa tuettavaa lasta tai nuorta säännöllisesti mukavan yhteisen tekemisen merkeissä.

Tukihenkilön voi saada 7–17-vuotias Pirkanmaan hyvinvointialueella asuva lapsi tai nuori, joka tarvitsee tuekseen perheen ulkopuolista aikuista ystävää.

– Tukihenkilötoiminta on erittäin suosittu ennaltaehkäisevä palvelumuoto, joka oikea-aikaisesti aloitettuna voi ehkäistä suurempien ongelmien syntyä. Useat perheet elävät ilman tukiverkostoa, joten omaa tukiaikuista jonottavia lapsia on paljon.

Anna-Mari Juneksen mukaan tälläkin hetkellä lähes 80 lasta odottaa omaa tukihenkilöä.

Tukihenkilöksi etsitään kaikenikäisiä tavallisia, luotettavia ja turvallisia aikuisia, joiden oma elämä on tasapainossa ja joilla on mahdollisuus antaa aikaa lapselle tai nuorelle. Tukihenkilöllä ei tarvitse olla omia lapsia eikä ammatillista kokemusta lapsista tai nuorista.

– Tukihenkilöksi toivotaan aikuista, jonka kanssa voisi esimerkiksi jutella, tutustua erilaisiin harrastuksiin, käydä uimahallissa tai vaikka saada apua läksyihin. Etenkin miehiä tarvittaisiin mukaan toimintaan. Tälläkin hetkellä tukihenkilöjonossa on paljon poikia, jotka ovat odottaneet yli vuoden juuri miespuolista tukihenkilöä, kertoo Anna-Mari Junes.

Tukihenkilöä tarvitsevissa lapsissa on myös erityisen tuen tarpeessa olevia lapsia, maahanmuuttajalapsia, yksinhuoltajaperheestä tulevia lapsia tai lapsia, jotka ovat yksinäisiä tai joiden vapaa-aikaan kuuluu paljon pelaamista.

Tukihenkilönä toimiminen antaa paljon myös aikuiselle

Tukihenkilölle itselleen toiminta antaa hyvän mielen toisen auttamisesta. Se mahdollistaa tärkeän, ja joskus jopa elinikäisen ihmissuhteen luomiseen, antaa uusia näkökulmia omaan elämään sekä mukavaa ja merkityksellistä tekemistä vapaa-ajalle.

Tukihenkilötoiminta tuo tullessaan myös uusia aikuiskontakteja: vertaistukea, tapaamisia toisten vapaaehtoisten kanssa, koulutuksia sekä virkistyspäiviä, joihin voi osallistua yhdessä tuettavan kanssa.

Toiminta on vapaaehtoistyötä, mutta tukihenkilölle maksetaan pieni palkkio ja kulukorvaus korvaamaan tapaamisista aiheutuvia kuluja. Tukihenkilöksi ryhtyvän rikostausta selvitetään lain 148/2014 mukaisesti.