Perheonni

Hoitaja pitää vauvaa sylissään, vieressä hymyilee isoveli ja taustalla äiti ja isä istuvat nojatuolissa.

Hoidamme Taysissa synnyttäneitä myös potilashotellissa Perheonni-yksikössä. Yksikön perhehuoneessa äiti, vastasyntynyt ja puoliso tai tukihenkilö saavat olla yhdessä ja tutustua toisiinsa ympäri vuorokauden. Kätilö neuvoo, auttaa ja ohjaa tarvittaessa.

Perhonneen tullaan pian synnytyksen jälkeen

Perheonni-yksikköön pääsee säännöllisesti synnyttänyt äiti ja hyväkuntoinen vastasyntynyt, jotka täyttävät ennalta laaditut kriteerit. Olemme laatineet kriteerit yhteistyössä lastenlääkäreiden ja synnytyslääkäreiden kanssa, ja voimme arvioida niiden täyttymisen vasta synnytyksen jälkeen.

Yleensä äidit ja vauvat tulevat Perheonneen suoraan synnytyssalista 5–6 tunnin kuluttua synnytyksestä. Synnyttäneiden vuodeosastolta voi siirtyä myöhemminkin Perheonneen, jolloin syynä voi olla esimerkiksi vauvan tarvitsema valohoito tai äidille tehty leikkaus, jonka vuoksi vauva tai äiti ei vielä voi kotiutua.

Perhe voi tulla Perheonneen myös kotiutumisen jälkeen, jos vauva tarvitsee valohoitoa.

Keskimääräinen hoitoaika on kaksi vuorokautta ja useimmiten äiti ja vauva kotiutuvat Perheonnesta. Jos vauvan tai äidin vointi vaatii tarkempaa tarkkailua, siirrämme heidät Taysin vuodeosastolle.

Perheonnessa työskentelee ympärivuorokautisesti kaksi hoitajaa. Lastenlääkäri tarkastaa vauvan ennen kotiinlähtöä.


Miten Perheonni-yksikössä toimitaan?

Perheonni-yksikössä on 17 huonetta, jotka toimivat perhehuoneina. Jokaisessa huoneessa on hoitopöytä, suihku ja wc.

Lisäksi yksikössä on huone, jossa on tarjolla vaippoja ja muita hoitotarvikkeita sekä äidille välipalaa. Äiti ja vauva voivat käyttää omia vaatteita, mutta myös sairaalan vaatteiden käyttö on mahdollista.

Aamupala, lounas ja päivällinen tarjoillaan potilashotellin ensimmäisen kerroksen ravintolassa. Toiveena on, että äiti ja puoliso tai tukihenkilö ruokailevat erikseen, jolloin toinen jää aina hotellihuoneeseen hoitamaan vauvaa. Jos puoliso tai tukihenkilö ei ole paikalla ruokailuaikaan, voi äiti tuoda vauvan hoitajille kun käy hakemassa ruuan omaan huoneeseensa.

Toivottavaa olisi, että äidin ja vauvan kanssa yöpyisi myös puoliso tai tukihenkilö, mutta se ei ole pakollista. Jos Perheonnessa on tilaa, perhe voi varata maksullisen lisähuoneen esimerkiksi sisarusten käyttöön.

Synnytyspäivältä peritään hoitopäivämaksu ja Perheonni-yksikössä äidiltä peritään poliklinikkamaksu (46€) jokaiselta päivältä, myös kotiinlähtöpäivältä. Puolison tai tukihenkilön yöpyminen hotellissa maksaa 42,50 euroa sisältäen aamiaisen.



Vastuuhenkilöt

Vastuulääkäri Maiju Kekki
Osastonhoitaja Terhi Päivinen
Apulaisosastonhoitaja Jenni Rainio

Työntekijöiden sähköpostiosoitteet ovat muotoa etunimi.sukunimi@pirha.fi

Päivitetty 9.12.2024