Sosiaali- ja terveyspalvelujen tehtäväalue


Sosiaali- ja terveysjohtaja Taru Kuosmanen

Sosiaali- ja terveyspalvelut muodostaa merkittävimmän osan koko hyvinvointialueen toiminnasta ja palveluista. Hyvinvointialueen uusi strategia ja sen toimeenpano-ohjelma vaikuttivat monella tavalla tehtäväalueelle: palvelurakennetta kehitettiin ja palveluverkkoa ryhdyttiin uudistamaan.

Vuotta värittivät erityisesti palveluverkon eri osa-alueiden valmistelu ja päätöksenteko. Taustaksi koottiin tietoa muun muassa palvelujen käytöstä, väestörakenteen kehityksestä ja palvelutarpeen muutoksista. Asukkailta, päättäjiltä, henkilöstöltä sekä eri sidosryhmiltä kerättiin näkemyksiä monilla tavoilla etenkin syksyn aikana.

Ensimmäisen vuoden aikana yhdenmukaistettiin eri palvelujen sisältöä ja myöntämisperusteita. Rinnalla kehitettiin digi- ja etäpalveluja sekä uusia teknologioita ja valmisteltiin tulevaisuuden investointeja, kuten Taysin uudistamisohjelmaa. Tehtäväalueella tehtiin myös laajat selvitykset päivystyspalveluista sekä päihde- ja mielenterveyspalveluista, ja niistä saadut esitykset ovat tukeneet palvelujen verkoston uudistamista.

Sosiaali- ja terveysjohtaja Taru Kuosmasen mielestä ensimmäisenä vuonna onnistuttiin erityisesti toimintatapojen kehittämisessä ja yhdenmukaistamisessa – olihan hyvinvointialueelle siirtynyt 23 kunnan ja sairaanhoitopiirin henkilöstö ja toimintamallit.

- Onnistuimme myös tarkastelemaan resursseja uudelleen. Myös henkilöstön veto- ja pitovoima parani vuoden edetessä, Kuosmanen iloitsee.

”Onnistuimme erityisesti toimintatapojen kehittämisessä ja yhdenmukaistamisessa.”

Myös hoidon ja palvelujen porrastuksen tekeminen on mahdollistunut aivan uudella tavalla.

- Jatkossa tavoitteena on edelleen lisätä joustavuutta eri palvelujen välillä. Uskon, että hyvinvointialueemme tunnetaan laajemminkin Suomessa muutoskyvykkyydestä, yhteistyökykyisyydestä sekä korkeatasoisesta osaamisesta.

Päivitetty 17.5.2024