Kodin, päiväkodin ja koulun tuki lapselle ja nuorelle

Mitä kaikkea olisi hyvä huomioida, kun tuen nepsy-piirteistä lasta tai nuorta? Ohessa oleviin muistilistoihin on koottu keskeisiä asioita joita huomioida arjen toiminnoissa ja lapsen ohjaamisessa. Muistilistasta löydät seuraavat aiheet:

  • myönteisyys
  • kotiympäristön ja kotikäytäntöjen muokkaaminen
  • oppimisympäristön ja opetustapojen muokkaaminen 
  • yhteistyö eri toimijoiden kanssa

Opetushallitus ohjeistaa

Tuki varhaiskasvatuksessa

Lapsella on oikeus saada tukea varhaiskasvatuksessa heti, kun tuen tarve on havaittu. Oikea-aikaisella, yksilöllisesti kohdennetulla ja lapsen tarpeiden mukaisella tuella edistetään lapsen kehitystä, oppimista ja hyvinvointia. Varhaiskasvatukseen osallistuvalla lapsella on oikeus saada yleistä, tehostettua tai erityistä tukea siten kuin varhaiskasvatuslaissa on säädetty. Lapsen tarvitsema tuki ja toimenpiteet kirjataan päiväkodissa tai perhepäivähoidossa olevan lapsen varhaiskasvatussuunnitelmaan. 

Tuki perusopetuksessa

Moni lapsi tarvitsee oppimiseensa tukea. Perusopetuslain mukaan oppilaalla on oikeus saada opetussuunnitelman mukaisen opetuksen ohella oppilaanohjausta ja riittävää oppimisen ja koulunkäynnin tukea koko perusopetuksen ajan. Tukea on annettava heti, kun tuen tarve ilmenee. Oppimisen ja koulunkäynnin tuen kolme tasoa ovat yleinen, tehostettu ja erityinen tuki. Näistä oppilas voi saada kerrallaan vain yhden tasoista tukea. Tukimuotoja ovat esimerkiksi tukiopetus, osa-aikainen erityisopetus, avustajapalvelut ja erityiset apuvälineet. Tehostettua tukea annetaan oppilaalle laadittavan oppimissuunnitelman mukaisesti. Yhteistyö ja suunnitelmallisuus ovat tehostetun tuen toteutumisen edellytys.

Päivitetty 12.12.2024