Kodin, päiväkodin ja koulun tuki lapselle ja nuorelle
Mitä kaikkea olisi hyvä huomioida, kun tuen nepsy-piirteistä lasta tai nuorta? Ohessa oleviin muistilistoihin on koottu keskeisiä asioita joita huomioida arjen toiminnoissa ja lapsen ohjaamisessa. Muistilistasta löydät seuraavat aiheet:
- myönteisyys
- kotiympäristön ja kotikäytäntöjen muokkaaminen
- oppimisympäristön ja opetustapojen muokkaaminen
- yhteistyö eri toimijoiden kanssa
Opetushallitus ohjeistaa
Tuki varhaiskasvatuksessa
Tuki perusopetuksessa
Moni lapsi tarvitsee oppimiseensa tukea. Perusopetuslain mukaan oppilaalla on oikeus saada opetussuunnitelman mukaisen opetuksen ohella oppilaanohjausta ja riittävää oppimisen ja koulunkäynnin tukea koko perusopetuksen ajan. Tukea on annettava heti, kun tuen tarve ilmenee. Oppimisen ja koulunkäynnin tuen kolme tasoa ovat yleinen, tehostettu ja erityinen tuki. Näistä oppilas voi saada kerrallaan vain yhden tasoista tukea. Tukimuotoja ovat esimerkiksi tukiopetus, osa-aikainen erityisopetus, avustajapalvelut ja erityiset apuvälineet. Tehostettua tukea annetaan oppilaalle laadittavan oppimissuunnitelman mukaisesti. Yhteistyö ja suunnitelmallisuus ovat tehostetun tuen toteutumisen edellytys.
Päivitetty 12.12.2024