Yhteiskunnallinen vaikuttaminen
Kaikkien ihmisten on voitava toimia yhteiskunnassa sen tasaveroisina jäseninä sekä osallistua elinympäristöään, yhteiskuntaa tai globaaleja asioita koskevaan vaikuttamiseen – asemastaan tai taustastaan riippumatta.
Vaikuttaa voi monin tavoin; esimerkiksi kulutusvalinnoilla, ympäristönsuojelulla, isoilla ja pienillä tempauksilla, kehittämällä palveluita toisten asiakkaiden ja ammattilaisten kanssa, ottamalla osaa julkiseen keskusteluun, osoittamalla mieltä, osallistumalla asiakas- ja asukasraateihin, äänestämällä sekä asettumalla ehdolle vaaleihin.
Vaikuttaminen on prosessi, joka tarvitsee tuekseen rakenteita (paikkoja, tiloja, kanavia, foorumeita, menetelmiä), jotka tekevät vuorovaikutuksen eli vaikuttamisen, vaikuttumisen ja toisiin ihmisiin virittäytymisen mahdolliseksi. Tällaisia kanavia ja menetelmiä ovat muun muassa erilaiset raadit, matalan kynnykset tilat ja yhteisvaikuttaminen.
Sinua saattaisivat kiinnostaa
Päivitetty 3.3.2025