Levinneen rintasyövän hoito

Rintasyövän etäpesäkkeiden toteamisen yhteydessä syövän levinneisyys kartoitetaan yleensä vartalon tietokonetomografialla ja luuston gammakuvauksella, sekä tarvittaessa täydentävillä magneettikuvauksilla. Etäpesäkkeestä pyritään saamaan näytepala, josta varmistetaan syövän rintalähtöisyys ja ER- ja HER2 – reseptoristatus, minkä perusteella levinneen taudin hoito räätälöidään potilaskohtaisesti. Reseptoristatus voi olla muuntunut rinnan lähtökasvaimeen verrattuna 25 %:ssa rintasyöpiä.

Syöpää saadaan pidettyä usein vuosia kurissa hormonaalisella hoidolla, solunsalpaajilla, CDK4/6 -estäjillä ja HER2 -vasta-aineilla. Palliatiivista sädehoitoa käytetään myös esim. luustoetäpesäkkeiden, yksittäisten sisäelinetäpesäkkeiden ja aivoetäpesäkkeiden hoitoon. Etäpesäkkeiden kirurgisesta hoidosta ei ole voitu vakuuttavasti osoittaa olevan hyötyä. Luustoetäpesäkkeitä hoidetaan myös luustolääkkeillä, kuten bisfosfanaateilla ja denosumabilla, jotka estävät luustopesäkkeiden aiheuttamia ongelmia, kuten kipuja, hyperkalsemiaa ja patologisia murtumia.

Hormoniriippuvaisen (ER+) levinneen syövän hoito aloitetaan yleensä hormonaalisella lääkehoidolla ja niihin voidaan liittää myös CDK4/6 –estäjälääkkeitä.  Poikkeuksena ovat välittömästi henkeä uhkaavat levinneet rintasyövät, jolloin hoito aloitetaan solunsalpaajilla. Hormonaalisia hoitoja ovat n.s. aromataasinestäjät (letrotsoli, anastrotsoli ja eksemestaani), sekä antiestrogeenit (tamoksifeeni ja fulvestrantti). Premenopausaalisilla naisilla munasarjojen poisto tai kemiallinen kastraatio LHRH-analogilla yhdistetään myös muuhun hormonaaliseen hoitoon. Hormonaalista hoitoa voidaan käyttää myös n.s. ylläpitohoitona solunsalpaajalla saadun hoitovasteen jälkeen. Hormonaalisia hoitoja käytetään peräkkäin, lääkettä vaihdetaan, kun sille ei enää tule hoitovastetta. Jos hoitovastetta tai tilanteen stabiloitumista ei saavuteta, siirrytään solunsalpaajahoitoon.

Solunsalpaajia käytetään joko yksittäin tai yhdistelminä. Hoito aloitetaan usein taksaaneilla, antrasykliineillä tai näiden yhdistelmällä. Hoitovasteen mentyä ohi tai hoitoon liittyvien haittojen takia seuraavassa vaiheessa voidaan käyttää myös muita solunsalpaajia, kuten vinorelbiiniä, kapesitabiinia tai platinajohdoksia. Solunsalpaajahoidon valinta on myös yksilöllistä.

Anti-HER-2 hoitoja käytetään potilailla, joiden rintasyövät ilmentävät runsaasti HER2-proteiinia (HER2+). Etäpesäkkeisistä rintasyövistä tällaisia on noin neljännes. Nykyään on käytettävissä useita anti-HER2 hoitoja. Näitä ovat mm. vasta-ainehoidot trastutsumabi ja pertutsumabi, joita käytetään yleensä ensimmäisessä vaiheessa yhdessä solunsalpaajahoidon kanssa. Vasta-aine-solunsalpaajakonjugaatteja trastutsumabiemtansiinia (TDM1) ja  trastutsumabideruksitekaania (TDXd) puolestaan käytetään pääasiassa sitten, kun potilaan levinnyt tauti ei enää vastaa edellämainitun kahden vasta-aineen yhdistelmälle.  Lisäksi suun kautta annosteltavia lääkkeitä tukatinibia ja lapatinibia käytetään yleensä solunsalpaaja kapesitabiinin ja/tai trastutsumabin kanssa potilailla, joilla tauti on edennyt em. hoitojen aikana. HER2-hoitoja voidaan käyttää myös hormonaalisen hoidon kanssa (n. 40% HER-2 positiivisista rintasyövistä ovat myös hormoniriippuvaisia).

Hormonireseptorinegatiivista ja HER-2 negatiivista syöpää ei voi hoitaa hormoneilla, eikä anti-HER-2 lääkkeillä, vaan niiden hoidossa käytetään solunsalpaajahoitoja yllä mainitun periaatteen mukaisesti. Näiden kolmoisnegatiivisten syöpien uutena hoitovaihtoehtona on myös immuno-onkologinen vasta-ainehoito. Hoidon aloittaminen edellyttää kasvainkudoksen ja siihen liittyvien tulehdussolujen PD-L1-ilmentymän immunohistokemiallista määritystä patologialla. Testausprotokolla riippuu suunnitellusta vasta-ainehoidosta. Lisäksi kahta aiempaa hoitolinjaa saaneilla potilailla voidaan käyttää vasta-ainesolunsalpaajakonjugaatti sasitutsumabi-govitekaania.