Sisältöjulkaisija

Readspeaker

Yhteistoimintaneuvottelut päättyivät: hyvinvointialue aikoo vähentää ja yhdistellä johtamis- ja asiantuntijatehtäviä sekä karsia pysyviä menoja

Hyvinvointialueen hallitus päätti kesällä aloittaa yhteistoimintaneuvottelut pysyvien säästöjen saavuttamiseksi sekä johtamisrakenteiden ja organisaation uudistamiseksi. Aluehallitukselle esitetään, että useita johtamisen ja asiantuntijatason tehtäviä vähennetään ja toimintaa organisoidaan uudelleen.

Uutinen

Pirkanmaan aluehallitus päätti kesäkuussa käynnistää yhteistoimintaneuvottelut, joiden tavoitteena 80 henkilötyövuoden vähentäminen pääsääntöisesti erilaisista johtamis-, esihenkilö- ja asiantuntijatehtävistä.

Tavoitteena oli 20 miljoonan euron pysyvien säästöjen löytäminen vuodesta 2025 alkaen. Elokuussa euromääräistä tavoitetta pienennettiin kesäkuun osavuosikatsauksen sekä hyvinvointialueiden kansallisen alijäämäennusteen perusteella 12 miljoonaan euroon.

Merkittävä osa tavoitelluista säästöistä aiotaan saada ostopalveluiden vähentämisellä, vuokrien säästöillä, hankkeiden määrän karsinnalla ja alasajolla. Säästöjä saadaan myös toimitiloja karsimalla.

Loput säästöt saadaan 80 henkilötyövuoden vähennyksellä ensisijaisesti erilaisissa johtamis-, esimies- ja asiantuntijatehtävissä sekä irtisanomisperusteisilla muutoksilla, jotka kohdentuvat 150 työntekijään. Irtisanomisperusteisissa muutoksissa tehtäviä lakkautetaan ja tilalle tarjotaan uusia tehtäviä, työntekijöiden tehtävänkuvia muutetaan tai työntekopaikkaa tai työaikaa muutetaan.​ Jos työntekijä kieltäytyy muutoksista, palvelussuhde voidaan päättää.

Muutoksia tehtäväalueiden sisällä ja välillä

Kuluneissa yhteistoimintaneuvotteluissa on tähdätty myös organisaation uudistamiseen. Neuvottelujen tuloksena hyvinvointialueella esitetään jatkettavan muun muassa toimialuetason purkamista. Aiemmin toimialuetaso on purettu lasten, nuorten ja perheiden palvelujen palvelulinjalla​. Nyt se esitetään poistettavaksi myös strategisen ohjauksen ja järjestämisen tehtäväalueelta sekä sosiaali- ja terveyspalvelujen tehtäväalueen avopalvelujen palvelulinjalta. Myös vastuualueiden määrää esitetään vähennettäväksi​. Lisäksi on tarkoitus poistaa lähijohtamisalueisiin perustuvia tehtäviä ja yhdistää tai lakkauttaa yksittäisiä johtamistehtäviä​.

Yhteistoimintaneuvottelujen pohjalta lasten ja nuorten mielenterveys- ja päihdepalveluiden erikoissairaanhoito esitetään siirrettäväksi yhden johdon alaisuuteen. Sosiaali- ja terveyspalvelujen tehtäväalueen johdon tuki ja integraatiotoimialue on tarkoitus lakkauttaa​ ja siirtää toiminnot osin sote-tehtäväalueen sisälle ja osin strategisen ohjauksen ja järjestämisen tehtäväalueelle.​ Myös asiakkaiden osallisuutta koskeva toiminta siirtyisi sote-tehtäväalueelle.

Talouspalveluiden operatiivinen toiminta esitetään siirrettäväksi strategisesta ohjauksesta tukipalveluiden tehtäväalueelle ja riskienhallinnan sekä valmiuden ja varautumisen operatiiviset toiminnot esitetään siirrettäväksi tilajärjestelyin lähelle toisiaan​. Hankintapalvelujen mahdollisia muutoksia tarkastellaan osana monituottajuusohjelman toimeenpanoa.

Organisaatioon liittyvät esitykset on tarkoitus toteuttaa viimeistään vuoden 2026 alusta. Neuvottelujen tulosta käsitellään aluehallituksessa 28.10. Päätöksistä kerrotaan henkilöstölle tarkemmin tehtäväalueiden omissa tiedotustilaisuuksissa 29.10.

Katso aluehallituksen 28.10. esityslista

Tuoreimmat ajankohtaiset