– Ajatus tukiperheeksi ryhtymisestä lähti siitä, että minulla on useampi kummilapsi ja olen aina pitänyt lapsista. Tuttavaperheessä yhdellä lapsista oli tukiperhe ja aloin selvittämään sen takia tarkemmin, mitä tukiperhetoiminta tarkoittaa, kertoo Eveliina Haiku.
Mikko ja Eveliina pohtivat yhdessä, voisivatko sitoutua tukiperhetoimintaan. Heille kerrottiin, että tukiperheeksi sitoutuminen tarkoittaa vuoden ajan yhtä viikonloppua kuukaudessa. Vaikka se tuntui pitkältä ajalta, he päättivät kokeilla.
– Minulla ei ollut aluksi paljonkaan odotuksia, lähipiirissäni ei ole ollut pieniä lapsia. Tutkimme asiaa lisää yhdessä ja osallistuimme koulutukseen, kertoo Mikko Haiku.
Kun Eveliina ja Mikko päättivät ryhtyä tukiperheeksi, he kävivät läpi koulutuksen ja valmennuksen. Koulutuksessa annettiin kotitehtäviä, jotka auttoivat heitä pohtimaan omaa asennoitumistaan ja valmistautumaan tukiperheenä toimimiseen. Sosiaalityöntekijät tekivät kotikäynnin ja he tapasivat tukilapsen perheen ennen ensimmäistä tukiviikonloppua. Tämä auttoi heitä tuntemaan olonsa valmiiksi ja vähensi jännitystä.
Eveliina ja Mikko kokeilivat lapsiperhearkea ja huomasivat, että se oli hauskaa.
– Kävimme uimahallissa, sisäleikkipuistossa ja tutustuimme lasten kirjoihin ja ylipäätään lasten maailmaan. Saimme mahdollisuuden kurkistaa lasten elämään ja oppia uusia asioita, muistelee Eveliina.
– Kymmenen vuotta on nyt mennyt tukiperheenä. Olemme oppineet paljon ja nauttineet siitä, että olemme voineet auttaa lapsia ja nuoria, toteaa Mikko.
Eveliina ja Mikko ovat toimineet tukiperheenä nyt kahdeksan vuoden ajan samalle lapselle. Tukilapsi osallistuu heidän arkeensa, kuten mökkireissuihin ja vierailuihin sukulaisten luona. Eveliina ja Mikko kokevat, että tukilapsi on osa heidän laajennettua perhettään.
– Tukiperheenä toimiminen ei vaadi suuria ja kalliita elämyksiä. Vietämme aikaa yhdessä lautapelejä pelaten, ulkoillen ja tehden tavallisia asioita, kertoo Eveliina.
Molemmat muistuttavat, että tukiperheenä toimiminen on ennen kaikkea läsnäoloa, vaikka he käyvät tukilapsensa kanssa erilaisissa tapahtumissa.
Eveliina ja Mikko haluavat kannustaa muita ryhtymään tukiperheeksi.
– Ajattelen, että tukiperhetoiminta on eräänlainen vapaaehtoistyö tai hyväntekeväisyys, joka antaa takaisin yhteiskunnalle sitä hyvää, mitä olen itse saanut. Tämä ei vaadi meiltä valtavasti, mutta hyöty on molemminpuolinen, pohtii Eveliina.
– Olemme valmiita jatkamaan tukiperheenä toimimista niin kauan kuin tukilapsi tarvitsee heitä. Ja eihän meidän suhde lapseen katkea, kun hän tulee täysi-ikäiseksi, hän on silloinkin osa perhettämme, sanoo Mikko.
Syvää luottamusta ja jaettua vanhemmuutta
Johanna Frant toimii tukiperheenä kouluikäiselle pojalle. Aluksi tukiperheeksi ryhtyminen yksin mietitytti, mutta asiat ovat sujuneet odotettua paremmin.
– Tunsimme lapsen äidin, Erika Vikmanin, kanssa ennestään ja tiesin, että heillä oli tarvetta tukiperheelle. Asiat etenivät lopulta niin, että minä aloitin lapsen tukiperheenä, muistelee Johanna.
Erikan (kuvassa vasemmalla) ja Johannan välillä on syvä luottamus sekä ajatus siitä, että he yhdessä jakavat vanhemmuuden.
Erika kokee saaneensa Johannalta vahvistusta ja kannustusta vanhemmuuteensa. On asioita, joita hän sanoo kysyneensä mieluummin Johannalta kuin omalta äidiltään.
– Johanna ei kerro mitenkään ylhäältäpäin asioita. Olemme tasavertaisia ja meillä on samanlaiset arvot. Koen, että Johanna on lapselleni toinen vanhempi, toteaa Erika.
Tukiperheeksi lähtiessä on mietittävä omat voimavaransa tarkasti ja oman elämän tulee olla tasapainossa.
– Aluksi hiukan jännitti, että miten pärjään tässä tukiperheenä yksin. Olen kuitenkin pärjännyt ja jaksanut hyvin. Olen saanut tutustua uskomattoman ihanaan poikaan ja saan olla osa hänen elämäänsä, kertoo Johanna.
Tukilapselle tulee tukiperheen kotona omaa tilaa ja esimerkiksi oma nukkumapaikka. Johanna mietti paljon, onko hänen pieni kaksionsa riittävän iso, jotta hän voi toimia tukiperheenä. Toisaalta myös mietitytti se, miten hän jaksaa yksin keksiä tekemistä tukilapselle.
– Olemme mahtuneet kotiini hyvin. Mielestäni tukilapselle ei tarvitse tarjota suuria elämyksiä, ja kotonaolon lisäksi me käymme toisinaan makkaranpaistoretkillä, uimahallissa tai sisäleikkipuistoissa, jatkaa Johanna.
Lapsi on viikonlopun ajan osa tukiperheen elämää ja Johannan kertoman mukaan silloin tehdään tavallisia kodin touhuja. Viikonloppu on myös Erikalle tärkeää aikaa. Silloin hän saa levätä ja hoitaa asioita.
– Se on minun latausaikaani. Saan puuhata jotain keskeytyksessä ja nauttia hetken omasta ajastani. Saan silloin olla hetken niin, etten ole saatavilla, kertoo Erika.
– Lapseni on myös todennut, että äiti näyttää vapaan viikonlopun jälkeen aina niin kauniilta, jatkaa Erika.
Avoin keskustelu on käyty myös tunteista. Vaikka Johanna on ensisijaisesti tukilastaan varten, hän kokee saaneensa itsekin valtavasti ihania asioita elämäänsä.
– Tukilapseni on tuonut elämääni koko tunnekirjon, mitä maa päällään kantaa. Hän on ihastuttava ja hänellä on loistava tilannetajuinen huumorintaju. Lapsi ja äiti ovat tiivis paketti ja se äidinrakkaus on aina ykkönen. Minä saan tulla hyvänä kakkosena ja vastaanottaa ihania tunteita. Tukilapseni on opettanut minut sanomaan, että rakastan sinua ja vastaanottamaan sen, että minua rakastetaan, toteaa Johanna.
– Ei ole minulta pois, että lapseni kokee Johannan tärkeänä ja rakkaana aikuisena. Olemme puhuneet siitä hänen kanssa, että hän voi tämän asian myös sanoa rohkeasti ääneen. Johanna on meidän perheen jäsen, kertoo Erika.
Lopuksi Johanna vielä kannustaa mukaan tukiperhetoimintaan kaikkia niitä, joilla on sydämessään tilaa lapselle.