Valppaan silmälääkärin tekemä kysymys pelasti suuremmilta vaurioilta – Maijan elämäntavat menivät kertaheitolla remonttiin

Maija Mäkelä vastaa iloisen reippaasti puhelimeen kotonaan Tampereen Teiskossa. Vielä vuosi sitten 47-vuotiaan Mäkelän vireystaso oli matalalla ja huolta aiheuttivat silmiin ilmaantuneet oudot näköhäiriöt. Nyt hän sanoo olevansa aivan kuin eri ihminen ja kiittää positiivisesta muutoksesta Pirhan palveluita ja erinomaisia terveydenhuollon ammattilaisia.

Artikkeli
Lähikuva naisen silmästä.

Kuva: Adobe Stock

Mäkelän tarina kohti muutosta alkoi syksyllä 2023, jolloin hän hakeutui näköhäiriöiden vuoksi optikkoliikkeen silmälääkärin vastaanotolle. Lääkäri havaitsi oikeassa silmässä pikaista hoitoa vaativan poikkeavuuden ja teki lähetteen Taysin silmäpoliklinikan päivystykseen. Jo seuraavana päivänä Mäkelä oli tarkemmissa tutkimuksissa.

Silmässä havaittiin verkkokalvon irtautuma. Verkkokalvo ei ollut revennyt kokonaan irti, joten irtaumaa oli mahdollista hoitaa laserilla isomman leikkauksen sijaan. Silmää operoitiin pariin otteeseen.

Siinä ei kuitenkaan ollut vielä kaikki. Taysissa lääkäri oli huomannut irtaumaa tutkiessaan Mäkelän silmäpohjissa myös pumpulimaista muutosta ja kysyi, milloin hänen sokeriarvonsa on mitattu viimeksi.

– Laskeskelin, että siitä taitaa olla parikymmentävuotta, Mäkelä muistelee.

Vyyhti avautuu

Mäkelä halusi saada asian pikaisesti etenemään, joten hän kävi sokerirasituskokeessa omalla kustannuksellaan. Tuloksista paljastui, että hän sairastaa kakkostyypin diabetestä.

– En olisi ikimaailmassa arvannut, että minulla on diabetes. Nyt ymmärrän, mistä epämääräiset oireet johtuivat, mutta tähän en niitä osannut mitenkään yhdistää, hän päivittelee.

Diabetekseen liittyvät läheisesti myös sydän- ja verisuonisairaudet. Diabeteslöydöksen myötä Mäkelältä mitattiin kolesteriarvot, jotka niinikään olivat koholla. Nyt hän tapaa säännöllisesti terveydenhoitajaa Linnainmaan sosiaali- ja terveysasemalla.

Hoitajan kanssa Mäkelä käy läpi kokeiden tuloksia sekä ravintoon ja terveellisiin elämäntapoihin liittyviä ohjeita. Tavoitteena on aiempaa kevyempi ruokavalio, liikunnan lisääminen, hyvät yöunet ja stressitön elämä – niiltä osin kuin se vuorotyötä tekevälle ihmiselle on mahdollista.

– Hoitaja kannustaa ja tsemppaa sekä antaa näkemystä kokonaiskuvaan diabeteksen hoidossa, joka minulle on vielä uusi ja opeteltava asia. Itselleni tärkeistä asioista keskustellaan joka kerta, Mäkelä kiittää.

Ruokavalioon kuuluu nyt paljon kasviksia. Pullat ja karkit ovat jääneet lautaselta pois. Lisäksi Mäkelä harrastaa kävelylenkkejä kauniissa lähiluonnossa.

– Näillä eväillä kaikki arvot ovat menneet parempaan suuntaan kolme kuukautta sitten mitatusta. Paljon on vielä tekemistä, mutta parempaa kohti mennään, hän iloitsee.

Kokonaisvaltaiset kohtaamiset motivoivat eteenpäin

Mäkelä on kiitollinen, että väsymysoireet ja silmänpohjan muutokset saivat selityksen. Alun perin lääkäriin vienyt verkkokalvon irtauma on todettu nyt parantuneeksi. Diabetestaan hän hoitaa elämäntaparemontin lisäksi tablettina otettavalla lääkkeellä sekä mittaamalla sokeriarvoja säännöllisesti. Tilannetta kohennetaan myös kolesterolilääkityksellä.

Mäkelä on motivoitunut näkemään vaivaa, jotta saa sairautensa hoidettua. Tässä ovat tärkeänä tukena rohkaisevat ja asiakkaan tilanteen huomioivat kohtaamiset terveydenhuollon ammattilaisten kanssa.

– Olen saanut hyvin tietoa siitä, mihin kaikkeen diabetes vaikuttaa ja millaisia liitännäissairauksia sen mukana voi tulla. Saan hyvää hoitoa, mutta moni asia on myös omista valinnoista ja elintavoista kiinni.

Silmäpolilla kiitosta saavat niin toimiva ilmoittautumisjärjestelmä kuin kiireetön kohtaaminen täpötäydesta odotushuoneesta huolimatta.

– Lääkäri toimi rauhallisesti, tarpeitani kuunneltiin ja asiat selitettiin perusteellisesti kuvien kera. Silmän laserointi oli aika epämiellyttävä kokemus, mutta sen kesti, kun tiesin, että operoinnin ansiosta vaiva paranee. Lääkärit ja hoitajat olivat huippuja!

Digitaaliset palvelut nopeuttavat asiointia

Mäkelä liputtaa myös digitaalisten palveluiden puolesta. Hän käyttää OmaPirha-sovellusta ja pirha.fi-sivustoa.

– Pirhan sivujen kautta pääsen tilaamaan sokeriarvojen mittaamiseen tarvittavat välineet ja löydän sieltä tarvittavat yhteystiedot.

Kaikilta netin käyttö ei ymmärrettävästi onnistu, mutta Mäkelä kannustaa kaiken ikäisiä kokeilemaan rohkeasti myös puhelimeen ladattavaa digiklinikkaa.

– Sovellus on helppoudessaan mainio väline.

Tuoreimmat ajankohtaiset