Sisältöjulkaisija

Readspeaker

Uusi webinaarisarja tukee nuorten hyvinvointia – Löydät tapahtumat Digiperhe-sivustolta

Kenellä tahansa pirkanmaalaisella nuorella on mahdollisuus osallistua Nuori360-webinaarisarjaan. Webinaareissa pureudutaan nuorten elämää koskeviin aiheisiin ja jaetaan käytännön vinkkejä.

Uutinen
Kolme hymyilevää naista seisovat rinnakkain ulkona portaikon kaidetta vasten. Taustalla on kesäinen vaahtera.

Pirkanmaan hyvinvointialueen opiskeluhuollon työntekijät Krista Krekola, Marleena Piikkilä ja Jennimari Kaipia toimivat työssään kuraattorina, psykologina ja psykiatrisena sairaanhoitajana, ja ovat myös Nuori360-webinaarisarjan ensimmäisen osan järjestäjät.

Uudelle Nuori360-webinaarisarjalle koetaan tarvetta, sillä nuorten hyvinvointiin liittyvien yhteydenottojen määrät ovat kasvaneet.

 – Webinaarisarjan aloittavaa APUA, yo-kokeet! -webinaaria ollaan vedetty aiemminkin omalla koululla sekä livenä että etänä. Huomasimme, että joka vuosi yhteydenotot opiskeluhuoltoon kasvoivat merkittävästi ennen ylioppilaskokeita, koska kirjoituksiin liittyvä stressi näkyi nuorilla monenlaisina oireina. Tuolloin syntyi idea siitä, että näistä asioista voisi puhua kirjoittajille jo ennaltaehkäisevästi, mutta nyt saimme laajennettua kuulijakuntaa myös oman koulumme ulkopuolelle, Krista Krekola iloitsee.

Nuori360-webinaarit käsittelevät nuorten elämää koskevia aiheita

– Nuorten hyvinvointia pyritään lähestymään webinaarisarjassa kaikista kulmista niin mielenterveyden kuin fyysisen ja sosiaalisen terveyden saralla, Krista kertoo.

Syksyn aikana järjestettävissä maksuttomissa webinaareissa kerrotaan keinoista helpottaa ylioppilaskirjoituksiin liittyvää stressiä, sosiaalisten tilanteiden pelkoa ja nuorten kokemaa yksinäisyyttä.

– Vaikka Apua, yo-kokeet! -webinaarissa käsitellään stressiä ja stressinhallintaa ylioppilaskokeiden kautta, sen opit ovat sovellettavissa myös muuhun opiskeluun ja opiskelijan elämään, Krista täsmentää.

Kristan mukaan webinaarien ajat pyrittiin valitsemaan niin, etteivät ne osu kouluaikaan. Nuorten on näin ollen mahdollista seurata noin tunnin mittaisia webinaareja reaaliaikaisesti Microsoft Teams -yhteydellä koulupäivän jälkeen.

Syksyn aikana järjestetään kolme Nuori360-webinaaria

Tiistai 27.8. klo 16.30-17.30 APUA, yo-kokeet!
Hei sinä ylioppilaskirjoituksiin valmistautuva nuori! Stressaako kirjoitukset? Tuntuuko, että jännitys haittaa opiskelua ja arkea? Onko sinulla vaikeuksia keskittyä? Tule kuulolle, kun opiskeluhuollon työntekijät Krista, Marleena ja Jennimari keskustelevat ylioppilaskirjoituksiin liittyvästä stressistä sekä keinoista sen helpottamiseksi.

Tiistai 24.9. klo 16.30-17.30 Sosiaalinen jännittäminen
Hei nuori tai nuori aikuinen! Ahdistaako sosiaaliset tilanteet? Vältteletkö erilaisia tilanteita ja kanssakäymistä vieraiden ihmisten kanssa? Vaikuttaako jännittäminen esimerkiksi ihmissuhteiden solmimiseen, opiskeluun tai työhön hakeutumiseen? Märehditkö sosiaalisia tilanteita jälkeenpäin ja ajatteletko näihin liittyvien seurauksien olevan haitallisia? Jos vastasit kyllä, et ole ainoa.
Sosiaalisten tilanteiden pelko on todella yleistä, vaikka se harvoin näkyy päällepäin. Sen kanssa on kuitenkin mahdollista oppia elämään. Tule kuuntelemaan, kun Kotipesä -hankkeen työntekijä Aino Körhämö ja kokemusasiantuntija Sirpa laine keskustelevat siitä, mistä sosiaalisessa jännittämisessä on kyse ja mitä sille voi tehdä.

Torstaina 7.11 klo 18–19 Nuori360-webinaari aiheena Yksinäisyys
Tämän webinaarin tiedot tarkentuvat syksyn aikana.

Webinaarit ovat maksuttomia ja ne eivät vaadi ilmoittautumista. Webinaarisarjan osien osallistumislinkit päivitetään viimeistään päivää ennen tapahtumaa Pirkanmaan hyvinvointialueen Pirha.fi:n Digiperhe-sivuston Nuorten tapahtumat -sivulle

Jaa tietoa ja kannusta osallistumaan

Krekola kannustaa jakamaan tietoa Nuori360-webinaareista omalle nuorelle ja nuorten suosimissa somekanavissa. Webinaarien aiheiksi valitaan sellaisia, jotka nuoria aidosti kiinnostavat, ja jotka nousevat heidän omista tarpeistaan.

Webinaarisarjalle on suunniteltu jatkoa myös keväälle 2025. Ajatuksissa on, että aiheina voisivat olla liikunta, ravitsemus, suun terveys ja syömishäiriöt.

Marleena, Krista ja Jennimari lähettävät terveisensä webinaarisarjaan osallistumista harkitsevalle nuorelle:
– Älä jää asiasi kanssa yksin, tule rohkeasti kuulolle! Kannustamme kaikkia webinaariaiheista kiinnostuneita nuoria tutustumaan Digiperhe-sivustolla esiteltyihin webinaarisisältöihin.

Sivustoon kannattaa tutustua myös, jos omassa elämässä mietityttää jokin muu arjen ja mielen hyvinvointiin liittyvä asia. Tällaisia saattavat olla esimerkiksi ihmissuhteet, seksuaalisuus, kehon ja mielen hyvinvointi, koulu ja työ tai sosiaalinen media.

Pirha.fi:n Digiperhe-sivusto on suunnattu pirkanmaalaisille nuorille ja lapsiperheille. Sivustolta saa tietoa ja tukea nuorille ja perheille silloin, kun sitä tarvitaan. Digiperhe-sivustolle on koottu lähi- ja digipalveluita, keskusteluapua, vertaistukea, hyvinvointiohjelmia sekä tapahtumia. Lisäksi tarjolla on tietoa nuorten ja lapsiperheiden erilaisiin elämäntilanteisiin. Sivustoa täydennetään jatkuvasti uusilla sisällöillä.

Suomen kestävän kasvun ohjelman (RRP) Pirkanmaan HOPPU-hanke on rahoitettu Euroopan unionin kertaluonteisesta elpymisvälineestä (Next Generation EU). Suomen kestävän kasvun ohjelmalla tuetaan ekologisesti, sosiaalisesti ja taloudellisesti kestävää kasvua.

Hoitoon pikaisesti Pirkanmaalla uusilla toimintamalleilla (Hoppu) -hanke