Sisältöjulkaisija

Readspeaker

Uusi perheintensiiviyksikkö avattu Valkeakoskelle  

Pirkanmaan hyvinvointialue on avannut uuden perheintensiiviyksikön Valkeakoskelle syyskuussa. Tähän asti Pirkanmaalla on ollut yksi perheintensiiviyksikkö Ylöjärvellä. 

Uutinen

Perheintensiiviyksikkö on palvelua, joka auttaa mielenterveysasioissa niin lapsia, nuoria kuin koko perhettäkin. Ajatus on, että jos yhdellä tai useammalla perheenjäsenellä on mielenterveyden kanssa haasteita, tilanne vaikuttaa koko perheeseen. Tällöin koko perhe huomioiden saadaan moniammatillisella avulla autettua perhettä kokonaisuutena. 

Perheitä pyritään auttamaan intensiivisellä työskentelyllä. Perheet tarvitsevat lähetteen palveluun ja suurin osa perheistä ohjautuu palveluun lastensuojelun tai lasten ja nuorten mielenterveyspalveluiden kautta. Uudessä perheintensiiviyksikössä työskentelee kaksi sairaanhoitajaa, psykologi, toimintaterapeutti sekä sosionomi. 

Tuoreimmat ajankohtaiset