Sisältöjulkaisija

Readspeaker

Tays tukisäätiöstä kasvoi koko hyvinvointialueen rinnallakulkija

Tays tukisäätiön toiminta on laajentunut. Yliopistollisen sairaalan tukijana tutuksi tullut säätiö hoitaa jatkossa koko Pirkanmaan hyvinvointialueen rahalahjoituksia. Säätiö tukee lahjoituksilla muun muassa tutkimusta, viihtyisyyttä, osaamista ja hyvinvointia. Syyskuussa julkaistun uuden strategian, visuaalisen ilmeen ja verkkosivujen ytimessä on läheisestä välittäminen.

Uutinen
Kuvassa on maalaus, jossa tytär makailee äidin sylissä.

Tampereen yliopistollisen sairaalan tukisäätiö (Tays tukisäätiö) on ottanut ison harppauksen ja laajentanut toimintansa koko Pirkanmaan hyvinvointialueelle. Käytännössä muutos tarkoittaa sitä, että jatkossa hyvinvointialueelle kohdistetut rahalahjoitukset ohjataan alueen toimintoihin pääosin Tays tukisäätiön kautta.

– Säätiölle tämä tarkoittaa hienoja uusia mahdollisuuksia tehdä hyvää ja tukea lahjoitusvaroin myös uusien kohteiden, kuten esimerkiksi sosiaali- ja pelastuspalveluiden toimintaa, sanoo säätiön asiamies Heikki Oksa

Tukisäätiön uusi strategia sekä toiminnan laajenemisen huomioiva ilme- ja verkkosivu-uudistus on tehty kevään ja kesän aikana.

– Tays tukisäätiön tarkoituksen ydin on hyvän tekeminen ihmisille. Haluamme edistää hyvinvointia ja terveyttä sekä kaventaa terveyseroja. Varainhankintaa ja kumppaniverkostoa täytyy lähivuosina kasvattaa, jotta pystymme aidosti palvelemaan koko aluetta, Oksa sanoo. 

Uusina lahjoituskohteina ikäihmiset ja vammaiset

Säätiö tukee lahjoitusvaroilla tieteellistä tutkimusta, työntekijöiden osaamista ja jaksamista, uusien hoitomuotojen ja -välineiden kehittämistä sekä potilaiden, asiakkaiden ja heidän läheistensä viihtyvyyttä. Tukisäätiö ylläpitää myös mittavaa taidekokoelmaa, jonka teoksia on tähän asti ollut nähtävillä Taysin sairaaloissa. 

Lahjoittaja voi olla kuka tahansa – yritys, yksityinen tai testamenttilahjoittaja. Oksa kertoo, että lahjoituksia on tullut tyypillisesti paljon muun muassa psykiatrialle, syövänhoitoon, lasten ja nuorten sairaalalle sekä yleisesti tieteelliseen tutkimukseen. 

– Nyt uusina lahjoituskohteina ovat ikäihmiset ja vammaiset. Kannustamme lahjoittajia myös avoimiin lahjoituksiin, jolloin pystymme haarukoimaan alueelta tuen tarpeita ja apu menee sinne, missä juuri sillä hetkellä tarve on akuutein 

Hyvinvointialueen varsinaista lakisääteistä toimintaa, kuten henkilöstön palkkaamista tai palvelujen järjestämistä tukisäätiö ei voi rahoittaa. Niistä huolehtiminen kuuluu hyvinvointialueen tehtäviin. 

– Rahoitamme hyvinvointialueen palveluja tukevia asioita, kuten kehittämistä, tutkimusta, koulutusta, viihtyisyyttä ja hyvinvointia. Tieteellisellä tutkimuksella varmistetaan, että hoidot, palvelut ja lääkkeet kehittyvät jatkuvasti. Myös tilojen viihtyisyydellä on suuri merkitys niin henkilökunnan kuin asiakkaiden hyvinvointiin, Oksa sanoo. 

Lue lisää tukisäätiön uudesta strategiasta ja lahjoittamisesta Tays tukisäätiön uusilta verkkosivuilta.

Tays tukisäätiö hallinnoi vain raha- ja testamenttilahjoituksia. Lahjoittaminen-sivulta löydät lisätietoa myös siitä, minne hyvinvointialueelle ohjatut tavaralahjoitukset voi ohjata.

Lisätietoja: Heikki Oksa, asiamies, Tays tukisäätiö, p. 050 571 1205, heikki.oksa@pirha.fi