Sisältöjulkaisija

Readspeaker

Tampereen korkeakouluyhteisön ja hyvinvointialueen puitesopimus vahvistaa vankkaa yhteistyötä

Pirkanmaan hyvinvointialue, Tampereen korkeakoulusäätiö rs ja Tampereen ammattikorkeakoulu Oy ovat solmineet puitesopimuksen, jossa sovitaan yhteisen tutkimus-, kehittämis-, innovaatio- ja osaamistoiminnan (TKIO) periaatteista.

Uutinen

Yhteistyö TKIO-toiminnassa on ollut vahvaa jo ennestään tamperelaisen korkeakouluyhteisön ja Pirkanmaan hyvinvointialueen muodostaneiden toimijoiden kesken, ja se on kohdistunut laajaan tutkimus- ja kehittämishankeyhteistyöahön sekä koulutusyhteistyöhön. Jo nyt hyvin toimivia yhteistyön tapoja tullaan laajentamaan myös perusterveydenhuoltoon ja sosiaalialalle.

- Tarvitsemme tutkimusta ja kehitystoimintaa, jotta voimme palvella asiakkaitamme paremmin. TKIO-toiminnoissa korkeakouluyhteisö on ollut aina keskeinen kumppanimme, mitä nyt solmittava sopimus entisestään vahvistaa, kertoo tutkimus- ja kehitysjohtaja Kati Kristiansson Pirkanmaan hyvinvointialueelta.

Valtakunnallisesti etujoukoissa

Pirkanmaan hyvinvointialueen ja Tampereen korkeakouluyhteisön tavoitteena on rakentaa kansallisesti johtava ja kansainvälisesti verkostoitunut TKIO-keskittymä, joka edistää kansalaisten hyvinvointia ja terveyttä sekä turvallisuutta alueellisesti. Nyt solmittavan sopimuksen tavoitteena on myös synnyttää konkreettisia tapoja tukea hyvinvointialueen vastuulla olevia palveluita.

- Hyvinvointialue ja korkeakouluyhteisö tekevät hyvin laaja-alaista yhteistyötä, jota ohjaa puitesopimuksen lisäksi viime vuonna laadittu yhteistyöohjelma toimenpiteineen. Sana hyvin käynnistyneestä toiminnasta on kiirinyt jo muillekin hyvinvointialueille, kertoo Kati Kristiansson.

Tutkimustulokset käyttöön monitieteisesti

Sopimus on merkityksellinen myös korkeakouluyhteisölle. Yhteistyö tiivistyy entisestään, ja korkeakoulujen tekemä tutkimus ja opetus linkittyvät yhä tiiviimmin käytännön työhön hyvinvointialueella.

- Pirkanmaan hyvinvointialue on meille tärkeä kumppani. Nyt solmittava sopimus mahdollistaa sen, että eri tieteenalojen tutkimustulokset menevät suoraviivaisemmin käyttöön hyödyttämään yhteiskuntaa, kertoo Tampereen yliopiston rehtori Keijo Hämäläinen.

- Opetusyhteistyön avulla on edistetty opintoihin liittyviä harjoitteluita ja työelämäjaksoja, opinnäytetöiden tekemistä, mahdollistettu vierailuluentoja ja vierailuja sote-yksiköihin sekä järjestetty yhteisiä seminaareja. Uuden sopimuksen myötä pääsemme tiivistämään yhteistyötä vieläkin monialaisemmin, kertoo Tampereen ammattikorkeakoulun va. rehtori, toimitusjohtaja Mikko Naukkarinen.

Sopimuksen allekirjoittavat Pirkanmaan hyvinvointialueen konsernipalvelujohtaja Juhani Sand, Tampereen yliopiston rehtori Keijo Hämäläinen sekä Tampereen ammattikorkeakoulun va. rehtori Mikko Naukkarinen.

Lue lisää Pirkanmaan hyvinvointialueen ja Tampereen korkeakouluyhteisön välisestä TKIO-yhteistyöstä 

Tuoreimmat ajankohtaiset