Suomen Akatemian rahoitushaut avataan keväällä – hakuinfowebinaari 11. helmikuuta

Suomen Akatemia avaa huhtikuussa 2025 kaksi temaattista rahoitushakua kliinisen tutkimuksen sekä hyvinvointialueiden tutkimus- ja kehitystoiminnan ja yhteistyön vahvistamiseksi. Hakuinfowebinaari järjestetään 11.2.2025 kello 15–16.20.

Uutinen

Kliinisen tutkimuksen haussa pyritään vahvistamaan kliinistä tutkimusta ja tuottamaan uutta tutkimustietoa sosiaali- ja terveydenhuoltoon, sairauksien hoitoon, diagnostiikkaan, ennalta ehkäisyyn tai kaupalliseen toimintaan.

Rahoitusta voivat hakea vain kahden tai useamman ryhmän muodostamat tutkijakonsortiot. Konsortion johtajan suorituspaikan tulee olla hyvinvointialue (mukaan lukien Helsingin kaupunki ja HUS-yhtymä). Hyvinvointialue sisältää muun muassa hyvinvointialueen ylläpitämät sairaalat, mukaan lukien yliopistollisen sairaalan.

Konsortioiden muiden osahankkeiden suorituspaikkana voi olla mikä tahansa tutkimusorganisaatio, ja konsortioihin kannustetaan ottamaan mukaan tutkijoita eri tutkimusorganisaatioista. Yhdelle konsortiolle voidaan myöntää rahoitusta enintään miljoona euroa neljälle vuodelle, ja koko haulle on varattu yhteensä kymmenen miljoona euroa. Rahoituskausi alkaa 1.1.2026.

Hyvinvointialueiden T&K-toiminnan ja -yhteistyön vahvistamisen haun tavoitteena on vahvistaa sosiaali- ja terveydenhuollon yhteistyöalueiden ja alueiden muiden tutkimustoimijoiden välistä yhteistyötä.

Rahoituksen tavoitteena on edistää hyvinvointialueiden tutkimus- ja kehitystoimintaa ja vahvistaa sitä koskevaa yhteistyötä uudistetuissa sosiaali- ja terveydenhuollon palvelujärjestelmän rakenteissa.

Rahoitusta hakee yliopistollista sairaalaa ylläpitävä hyvinvointialue tai HUS-yhtymä. Hakemukset ovat organisaatioiden muodostamia konsortiohakemuksia, joissa on vähintään kolme osapuolta. Konsortion osapuolina tulee olla yliopistollista sairaalaa ylläpitävän hyvinvointialueen lisäksi vähintään yksi toinen hyvinvointialue sekä vähintään yksi seuraavista: yliopisto, ammattikorkeakoulu tai valtion tutkimuslaitos.

Näiden lisäksi konsortiota voi vahvistaa tekemällä yhteistyötä alueen muiden toimijoiden, kuten esimerkiksi järjestöjen, kuntien ja yritysten kanssa. Yhdelle konsortiolle voidaan myöntää enintään 800 000 euroa kolmelle vuodelle, ja koko haulle on varattu yhteensä kahdeksan miljoonaa euroa. Rahoitus on käytettävä sataprosenttisesti tutkimus- ja kehitystoimintaan. Rahoituskausi alkaa 1.1.2026.

Hakujen tarkemmat tiedot kerrotaan maaliskuussa 2025 julkaistavissa hakuilmoituksissa ja webinaarissa helmikuussa 2025.

Lisätiedot:

Yhteydenotot ensisijaisesti Akatemian helpdeskin kautta: www.aka.fi/kysy
- kliinisen tutkimuksen haku: Hakuneuvonta, ei-temaattiset haut
- hyvinvointialueen T&K-toiminnan ja -yhteistyön vahvistamisen haku: Hakuneuvonta, temaattiset haut

Tuoreimmat ajankohtaiset