Pirkanmaan hyvinvointialueen ikääntyneiden palveluissa on otettu käyttöön viime keväänä voimavaralähtöinen toimintamalli, jossa kinestetiikka on työkaluna. Toimintamallin tavoitteena on vahvistaa asiakaslähtöistä toimintakulttuuria, tukea asiakkaan osallisuutta ja aktiivisuutta sekä lisätä työhyvinvointia.
Kinestetiikan peruskurssit käynnistettiin ikääntyneiden palveluiden toimialueella keväällä 2024 sisäisten kouluttajien avulla. Toimintamallia laajennetaan ja viedään eteenpäin vuonna 2025. Pirkanmaan hyvinvointialueella on kaikkiaan kolme kinestetiikan laatuyksikköä: Anninpirtti, Tammerkosken kotihoito ja yksityinen Tupahoiva.
Anninpirtissä kinestetiikka on ollut osa yksikön arkea jo monta vuotta
Anninpirtissä kinestetiikka on ollut osa yksikön arkea jo vuodesta 2013 lähtien, jolloin suurin osa henkilökunnasta kävi kinestetiikan peruskurssin.
Uusien työntekijöiden perehdyttäminen ja asukkaiden voimavarojen löytäminen on osa jatkuvaa oppimisprosessia. Kaikki uudet työntekijät käyvät kinestetiikan perustason. Asukkaiden ja henkilökunnan lisäksi myös läheiset ovat yhdessä vahvistaneet toimintamallin kehittymistä. Anninpirtti elää asukkaidensa arkea heidän lähtökohdistaan käsin.
Anninpirtissä työskentelevä lähihoitaja, kinestetiikkatutor Marika Rinne on iloinen, että asukkaan pienetkin voimavarat tulevat käyttöön:
- Me haluamme olla läsnä asukkaidemme arjessa ja kannustaa heitä osallistumaan arkeen omien voimavarojensa mukaan. Onnistumiset ja yhdessä tekeminen tuovat arkeen iloa ja hyvää mieltä.
Marikan mielestä arjen parhaita hetkiä ovat muun muassa kahvituokiot saman pöydän ääressä asiakkaiden kanssa yhdessä keskustellen. Pirkanmaan hyvinvointialueen työntekijät ovat rinnalla kulkijoita ja mahdollistavat liikkumiskokemukset ja mielekkään elämän. Kun asukkaat ja henkilöstökin muuttuu matkan varrella, on pidettävä huoli, että asiakkaat kohdataan ja tunnetaan.
Anninpirtissä pidetään säännöllisesti asukaskokouksia, joissa yksikön 28 asukasta saavat äänensä kuuluviin.
- Keskustelemme ajankohtaisista aiheista, mutta myös esimerkiksi siitä, miksi hoitajat eivät tee asukkaiden puolesta asioita. Me motivoimme asukasta yrittämään itse ja vahvistamaan osallistumisella omia voimavarojaan, sanoo Anninpirtin esihenkilö Auli Kanerva. Auli tuntee hyvin oman yksikkönsä asukkaat ja on läsnä asukkaiden arjessa päivittäin.
Anninpirtti päätti lähteä mukaan Suomen Kinestetiikkayhdistyksen auditointiin jälleen tänä vuonna
Suomen Kinestetiikkayhdistys myöntää laatusertifikaatin auditoinnin perusteella. Auditoijan mukaan ”Anninpirtti on asukaslähtöinen ja yhteisöllinen yksikkö, jossa on rauhallinen ja kutsuva ilmapiiri. Kinestetiikka näkyy siellä erityisesti oikeana asenteena.”
Ensimmäisen kerran Anninpirtti sai Kinestetiikkayhdistyksen laatusertifikaatin vuonna 2018. Laatusertifikaatin uusiminen ei ollut täysin itsestään selvää. Marika oli syksyllä vahvasti sitä mieltä, että lähdetään rohkeasti uusimaan sertifikaattia. Auli taas kertoo, että laatusertifikaatin uusimisprosessiin lähteminen vaati rohkaisua, sillä viime vuosien henkilöstömuutokset ja organisaation muuttuminen ovat vaatineet henkilökunnalta paljon.
- Olen erittäin ylpeä siitä, että vuosien työ näkyy edelleen toiminnassamme ja kiitos tästä kuuluu sitoutuneelle sekä osaavalle henkilöstölle. Tutorit Marika Rinne ja Alina Mironyceva ovat tehneet huikeaa työtä suurella sydämellä, Auli kiittelee.
Kinestetiikkakouluttajat Milla Lavikainen ja Outi Karlsson kävivät tsemppaamassa ja ohjaamassa Anninpirtin henkilökuntaa ennen auditointiprosessiin lähtemistä.
Lähihoitaja, kinestetiikkatutor Marika Rinne ja kinestetiikkakouluttaja Milla Lavikainen pitelevät Anninpirtin saamaa laatusertifikaattitodistusta. Kuvan otti Maija Aukee.
- Anninpirtin tunnelma on välitön ja lämmin. Siellä tehdään työtä asukkaan tahtiin ilman kiireen tuntua. Meidän mielestämme laatusertifikaatin hakuprosessiin lähtemiselle ei ollut mitään estettä, päinvastoin. Onnea vielä Anninpirtin väki, toivottavat Milla ja Outi.
Mikä kinestetiikka?
- Voimavaralähtöinen toimintamalli, joka perustuu ihmisen luonnollisten liikemallien ja aistitoimintojen ymmärtämiseen, ihmisen kunnioittavaan kohtaamiseen sekä näiden merkitykseen oppimiselle ja itsehallinnalle.
- Tukee ihmistä hänen perustoiminnoissaan siten, että tämä kokee toimintansa mielekkäänä ja kykenee aktiivisesti osallistumaan toimintoihinsa huolimatta sairaudestaan tai vammaisuudestaan.
- Kinestetiikan laatuyksikkö on Suomen Kinestetiikkayhdistyksen sertifioima hoitotyön yksikkö, joka on osoittanut täyttävänsä yhdistyksen määrittelemät kriteerit ja jonka arjessa kinestetiikka on vahvasti läsnä. Kinestetiikan laatuyksikössä saa laadukasta hoitoa, hoivaa ja kuntoutusta. Laatuyksiköitä on Suomessa tällä hetkellä 14 kappaletta.
- Kinestetiikka on rekisteröity tavaramerkki.
Lähde: Suomen Kinestetiikkayhdistys ry