Readspeaker

Palveluneuvonnan uutiskirje 2/2024

Tervetuloa palveluneuvonnan uutiskirjeen pariin! Julkaisemme neljä kertaa vuodessa uutiskirjeen, jossa kerromme toiminnastamme ja sen vaikuttavuudesta.

Uutinen

Luona on toiminut palveluneuvonnan palveluntuottajana nyt vuoden. Haluamme kiittää
asiakkaitamme, yhteistyökumppaneita ja muita sidosryhmiä ystävällisestä vastaanotosta.

Palveluneuvonnassa tapahtui merkittävä muutos kesäkuun alussa, kun monelle tuttu nimi ”Kotitori” jäi historiaan ja uusi nimi ”palveluneuvonta” otettiin käyttöön. Itse toiminta pysyi ennallaan ja palveluneuvontaan voivat olla yhteydessä kaikki pirkanmaalaiset, jotka etsivät tietoa hyvinvointialueen palveluista ja niihin hakeutumisesta. Muutoksen myötä päivitettiin myös palveluneuvonnan nettisivuja ja uudet sivut löytyvät Palveluneuvonta - pirha.fi, käythän tutustumassa!

Saimme ensimmäisen vuoden aikana yhteensä 23 117 yhteydenottoa. Suurin osa
asiakaskontakteista tapahtuu edelleen puhelimitse, mutta esim. yhteydenotot chatin kautta ovat kasvaneet huomattavasti kevätkaudella ja tällä hetkellä jo noin 15 % kontakteista toteutuu chatin välityksellä.

Suurimmat asiakasryhmämme ovat ikääntyneet ja omaiset. Valtaosa asioista saadaan käsiteltyä ensikontaktilla ja hyvinvointialueen palveluihin ohjaaminen on kevätkauden aikana laskenut. Palvelumme NPS (net promoter score) eli palvelun suositteluaste on 56 (asteikko -100 - +100).

Järjestimme juhannuksen alla yhteistyötapaamisen Pirhan alueella toimiville yksityisille sosiaali- ja terveyspalvelujen parissa toimiville palveluntuottajille. Tilaisuudessa kävimme läpi sosiaalipalvelujen tuottajia koskevia keskeisiä aiheita, kuten Soteri-rekisteri ja yksityisten sosiaalipalvelujen arvonlisäverotus. Pääpaino tapaamisessa kuitenkin oli Palveluneuvonnan palveluhakuun kirjautumisessa.

Palveluntuottajien määrä kasvaa koko ajan sähköisessä palveluhaussa, jonka myötä
hyvinvointialueen asukkaiden on aiempaa helpompi löytää tarvitsemaansa palvelua lähialueelta kotona asumisen tueksi. Löydät palveluhaun palveluneuvonnan nettisivuilta.

Palveluajat ja yhteystiedot

Palvelemme arkisin klo 8–16.30 puhelimitse, digi-kanavissa sekä palvelupisteellä. Tarkemmat yhteystiedot löytyvät Palveluneuvonta - pirha.fi

Tervetuloa asioimaan palveluneuvonnassa!

Aurinkoisin kesäterveisin, palveluneuvonnan henkilökunta