Tukiperhe on vapaaehtoinen lapsiperhe, pariskunta tai yksin asuva aikuinen, joka ottaa lapsen luokseen yhtenä viikonloppuna kuukaudessa. Tämä sosiaalitoimen tukimuoto tuo lapsen elämään lisää turvallisia aikuisia ja antaa lapsen vanhemmille tilaisuuden levätä. Tukiperheitä haetaan lapsille, joilla on asiakkuus joko lastensuojelussa tai lapsiperheiden sosiaalityössä.
– Tukiperhe on todella odotettu ja toivottu sosiaalipalvelu ja vapaaehtoisista tukiperheistä on koko Suomessa suuri pula. Innostuimme yhdessä miettimään keinoja, jotta saisimme sanaa kiertämään ja tukiperhetoiminnan tunnettavuutta lisättyä, kertoo sosiaalityöntekijä Katja Kekki Pirkanmaan hyvinvointialueelta.
Hyvinvointialueet tarjoavat tukiperheille ennakkovalmennuksen, jatkokoulutusta, vertaistukea ja työntekijöiden tuen koko toiminnan ajan. Tukiperheenä toimiminen on konkreettinen tapa auttaa oman alueen lapsia ja perheitä. Samalla tukiperhe saa itselleen uusia kokemuksia, iloa ja merkitystä elämään, kun pääsee tutustumaan uuteen ihmiseen.
Sosiaalipalveluiden järjestämisvastuun siirtyminen hyvinvointialueille on tuonut mukanaan sen, että ennen kunnissa erikseen järjestetty tukiperhetoiminta on nyt keskitetty hyvinvointialueilla yhteen yksikköön, joka vastaa tukiperheiden rekrytoinnista, valmentamisesta ja heidän tukemisestaan sekä tukiperheen löytämisestä lapsille.
– Koska lapselle pyritään löytämään tukiperhe aina mahdollisimman läheltä hänen kotiaan, eivät hyvinvointialueet kilpaile tukiperheistä keskenään. Meillä on toiveena saada mahdollisimman yhtenäiset käytännöt tukiperhetoimintaan ympäri Suomen, toteaa Kekki.
Olisiko sinulla viikonlopun verran kuukaudessa aikaa tukilapselle? Seuraavat tukiperhekoulutuset Pirkanmaalla järjestetään 6.3. ja 13.3.2025.