Sisältöjulkaisija

Readspeaker

Oikea diagnoosi on turvallisuuden tae myös muistisairaudessa

Syyskuun 17. päivänä järjestettävänä asiakas- ja potilasturvallisuuspäivänä nostamme esille muistisairauksien oikea-aikaista diagnosointia ja sen merkitystä hoidon onnistumiselle. Muistihuolen herätessä yhteydenotto terveydenhuoltoon ei ole koskaan turhaa.

Uutinen

Ota yhteys sosiaali- ja terveysasemallesi selvittelyä varten, jos huomaat esimerkiksi seuraavia merkkejä:

  • arkisten asioiden hoitaminen kotona tai kodin ulkopuolella ei onnistu kuten ennen
  • sinun on varmistettava samoja asioita useasti
  • läheisesi huolestuu muististasi
  • eksyt aiemmin tutussa ympäristössä
  • tavarasi hukkuvat jatkuvasti

Muistisairauden varhainen tunnistaminen on tärkeää, jotta lääkityksestä saadaan paras hyöty, muistisairauden eteneminen hidastuu ja toimintakyky säilyy pidempään hyvänä.

Muistisairauksien ehkäisyn, tunnistamisen, diagnostiikan ja hoidon kokonaisuus on koostettu Pirkanmaan hyvinvointialueella muistisairaan palveluketjuksi. Palveluketju syntyi eri ammattilaisista koostuvan työryhmän voimin, jonka puheenjohtajana toimi ylilääkäri Sanni Hellgren.

– Varhainen tunnistaminen sekä oikean hoidon, palvelujen ja tiedon tarjoaminen oikeaan aikaan ei ole näissä sairauksissa mitenkään helppoa. Se on kuitenkin mahdollista useiden ammattilaisten yhteistyöllä, Hellgren toteaa.

Voit tutustua muistisairaan palveluketjuun verkkosivullamme: Muistisairaan palveluketju - Hoito- ja palveluketjut - pirha.fi

Lisätietoja muistisairauksista saat myös seuraavilta verkkosivuilta:

Asiakas- ja potilasturvallisuuden nostoja vuosittain

Kansainvälistä asiakas- ja potilasturvallisuuspäivää vietetään vuosittain 17. syyskuuta. Teemapäivänä nostamme esiin asiakas- ja potilasturvallisuuteen vaikuttavia asioita vuosittain valitun teeman mukaisesti. Vuonna 2024 päivän kansalliseksi sloganiksi nostettiin ”Oikea diagnoosi on turvallisuuden tae”. Pirkanmaan hyvinvointialueella teema kohdistettiin erityisesti muistisairauksien diagnooseihin, sillä varhaisella diagnostiikalla sekä yksilöllisellä hoidolla voimme hidastaa muistioireiden etenemistä, ylläpitää toimintakykyä ja helpottaa sairauden mukanaan tuomia oireita. Teemapäivän kunniaksi myös Tays Keskussairaalan F-rakennuksen Teiskontien puoleinen julkisivu valaistaan oranssilla teemavärillä.

Tuoreimmat ajankohtaiset

Sisältöjulkaisija