Readspeaker

Nopea perheohjauksella on vaikutuksia perheiden arkeen

Nopea perheohjauksessa tehtiin laatuarviointia, jonka perusteella nopeatempoisella ja tarpeeksi varhaisessa vaiheessa saadulla avulla voi olla iso merkitys lapsiperheiden arkeen. Asiakkaiden arvioinnit vahvistivat jo aikaisempaa tietoa siitä, miten tärkeää on laadukas vuorovaikutus ja arvostava kohtaaminen.

Uutinen
Kuvituskuva vauvasta aikuisen sylissä.

Pirkanmaan hyvinvointialueella tehtiin ajalla 1.4.–31.5. asiakaskysely Nopea perheohjauksen asiakkaille, jossa selvitettiin asiakkaiden arvioita työn laadusta ja muutoksista arjessaan. Kyselyjakson aikana päättyi noin 300 asiakkuutta, joista 30 prosenttia vastasi kyselyyn.

Varhaisen vaiheen palvelulla vaikuttaa asiakkaiden arviointien perusteella olevan vaikutuksia perheiden arkeen. Palveluun pääsyn nopeus nostaa asiakastyytyväisyyttä. Vastaajista 72 prosenttia oli samaa mieltä siitä, että saivat apua riittävän nopeasti.

– Voimme mahdollisesti estää tilanteiden eskaloitumisen, jos ja kun voimme auttaa perheitä ajoissa. Tällöin ongelmat eivät ehdi kerrostua ja mutkistua, vaan arjen sujumista voidaan edesauttaa jo ihan pienilläkin muutoksilla, kertoo projektipäällikkö Kaisa Bragge.

Kokemus palvelun hyödystä näkyy juuri perheiden arjessa. Vastaajista 63 prosenttia koki, että perheohjauksen palvelun jälkeen he pärjäävät paremmin ja 22 prosenttia kertoi pärjäävänsä paljon paremmin omassa tilanteessaan.

– Ne, jotka eivät kokeneet arjessaan mitään konkreettista muutosta, kokivat silti tulleensa kuulluksi, ymmärretyksi ja kunnioitetuksi. Aina ei tarvita konkreettisia muutoksia, vaan arvokasta on jo se, että vanhempi saa vahvistusta omaan tapaansa toimia ja olla vanhempi, miettii Bragge.

Perheohjaus voi auttaa tilanteissa, joissa esimerkiksi perheen vuorovaikutuksessa on haasteita. Vastausten perusteella kokemus perhesuhteista muuttui paremmaksi, kuten myös jaksaminen vanhempana.

– Vastaajat kertoivat, että keskustelu ja omien ajatusten peilaaminen jo auttoi. Tapaamiset saadaan yleensä sovittua hyvinkin nopeasti ja perheille tarjotaan konkreettista apua ja neuvoja. Avun pyytämisessä ei pitäisi olla mitään kynnystä eikä omaa arkeaan pitäisi verrata kenenkään muun arkeen. Avun pyytämiseen riittää se tunne, että tarvitsee apua arkeensa tai neuvoja vanhemmuuteensa, kertoo Bragge.

Apua perheen arkeen voi pyytää Pyydä apua -palvelusta.
Apua ja tukea saat myös Digiperhe-sivustolta.

Tuoreimmat ajankohtaiset

Sisältöjulkaisija