Mitä nuoret ajattelevat – sen tietää vain kysymällä

Pirkanmaan hyvinvointialueen aluevaltuutetuille järjestettiin kolme tilaisuutta kuulla nuoria ja keskustella heidän kanssaan. Tesomalla nuoria huolestutti kiusaaminen ja rasismi, Ylöjärvellä mielenterveysongelmien ennaltaehkäisy ja päihteet, Parkanossa vaihtuvat kouluterveydenhuollon työntekijät.

Uutinen
Kuvassa neljä henkilöä istuu pöydän ympärillä ja katselee pöydällä olevia kortteja.

Aluevaltuutettu Klaus Myllymäki keskusteli nuoria askarruttavista asioista Parkanon yhtenäiskoulun 9-luokkalaisten Jenna Mäkisen, Sofia Sivulan ja Aaro Koivulan kanssa.

Kohti nuorten hyvinvointialueita -hanke edistää nuorten osallistumista hyvinvointialueilla. Pirkanmaan hyvinvointialueen asiakaskokemuksen ja osallistumisen tiimi ideoi yhteistyössä hankkeen kanssa kolme tapaamista nuorten ja päättäjien välille. Tapaamiset järjestettiin helmi–maaliskuussa 2024. 

Pirkanmaan hyvinvointialueen aluevaltuuston valtuutetut kohtasivat nuoria Tesoman nuorisotilassa, Ylöjärven liikkuvassa nuorisotilassa ja Parkanon yläkoululla. 

Tesomalla aluevaltuutetut tapasivat nuoria Nuorkassa

Ensimmäinen tilaisuuksista järjestettiin Tampereen Tesoman nuorisotila Nuorkassa torstaina 8.2.2024. Aluevaltuutetut Kukka Kunnari ja Erja Pelkonen pelasivat nuorien kanssa yhdessä Huojuvaa tornia, jonka palikoihin oli lisätty erilaisia kysymyksiä ja väittämiä ohjaamaan keskustelua. Keskusteluissa nousi esiin, että nuoret haluaisivat vaikuttaa esimerkiksi kiusaamiseen ja rasismiin.

– Vaikuttaminen asioihin on arjen tekoja ja valintoja. Jokainen voi vaikuttaa omalta osaltaan, kannusti Kukka Kunnari. 

Aluevaltuutetut kiersivät Ylöjärveä Rundi-auton kyydissä

Ylöjärven Olka-nuorisotilan parkkipaikalta lähti 5.3.2024 liikkeelle liikkuva nuorisotila Rundi, joka kiersi ympäri Ylöjärveä kyydissään Pirkanmaan hyvinvointialueen aluevaltuutetut Erja Pelkonen ja Leena Mankkinen. Rundi on Ylöjärven nuorisopalveluiden liikkuvan nuorisotyön käytössä oleva matkailuauto, joka on ollut käytössä vuodesta 2021 alkaen.

Kuvassa kädet pitävät kiinni palikasta, jossa lukee "hyvinvointialueen toiminnasta kerrotaan".

Tesoman ja Ylöjärven nuorisotiloissa pelattiin seurapeli Huojuvaa tornia, jonka palikoihin oli kiinnitetty keskustelua johdattavia väitteitä ja kysymyksiä.

Metsäkylässä autoon nousivat Siiri ja Jessica. He ihmettelivät, kuinka helppoa on ostaa sähkötupakkaa ja nikotiinia netistä. Kysyttäessä, miten päihteiden käyttöä saataisiin vähennettyä, he hihkaisivat: No, nostakaa päihteiden hintoja! Nuoret naiset toivoivat huumeiden käyttäjille käyttöhuoneita ja varojen keskittämistä ennaltaehkäisyyn. Heitä myös huolestutti, kuinka nuorien mielenterveysongelmat pahenevat, kun apua ei ole saatavilla.

– Suomessa on kyllä kauhea pula psykiatreista ja lääkäreistä, myönsi Leena Mankkinen. 

– Lääkäreitä kuormittaa byrokratia, on monenlaista lappua täytettävänä ja se vie aikaa kasvokkaisilta kohtaamisilta, jatkoi Erja Pelkonen ja jäi pohtimaan, voisiko palvelun saantia parantaa vähentämällä lääkärien byrokratian määrää.

Parkanon yhtenäiskoululla aluevaltuutetut tapasivat 9-luokkalaisia

Viimeisessä aluevaltuutettujen ja nuorten kohtaamisessa Parkanon yhtenäiskoululla 26.3.2024 olivat mukana aluevaltuutetut Klaus Myllymäki, Tuula Petäkoski-Hult, Erja Pelkonen sekä varavaltuutettu Janne Ojala. Valtuutetut keskustelivat 9-luokkalaisten kanssa neljällä oppitunnilla. Keskustelu kulki eteenpäin pienryhmissä kysymyskorttien avulla.

– Minulle jäi huoli siitä, että täällä kouluterveydenhuollon ihmiset, kuraattorit ja terveydenhoitajat vaihtuvat usein. Voisimmeko me hyvinvointialueella korjata asiaa jotenkin, jotta he pysyisivät täällä pidempään, mietti Erja Pelkonen tapaamisen jälkeen.

– Nuoret tuntuvat olevan aika tyytyväisiä kuitenkin elämäänsä ja Parkanossa asumiseen. Kesätyöpaikkoja on löytynyt ja harrastusmahdollisuuksia on runsaasti, jatkoi Tuula Petäkoski-Hult.

– Jäin epäilemään, että jääkö meillä kumminkin jotain kuulematta ja avautuvatko he oikeasti meille. Epäilen, että meillä jää näkemättä ja kuulematta niiden nuorten asiat, jotka ovat jo pudonneet tai putoamassa pois sosiaali- ja terveyspalveluista. Isoin huoli mielestäni on, miten saamme nämä nuoret kiinni, pohti Janne Ojala.

Päättäminen oli useimmille nuorille kaukainen asia

Aluevaltuutetut kertoivat, miten aluevaltuustossa päätetään asioista, jotka koskettavat meitä kaikkia, myös nuoria. Alle 18-vuotiaat eivät pääse äänestämään hyvinvointialueen aluevaltuustoon päättäjiä, ja siksi aluevaltuutetut kertoivat, miten he voivat tuoda esille ajatuksiaan. 

– Ottakaa yhteyttä oman alueenne nuorisovaltuutettuun. Voitte vaikuttaa nuoria koskeviin päätöksiin Pirkanmaan hyvinvointialueen nuorisovaltuuston kautta, kertasi Klaus Myllymäki Parkanon yhtenäiskoululla nuorille tunnin loputtua. 

Pirkanmaan hyvinvointialueen nuorisovaltuustossa on edustaja jokaisesta kunnasta. Oman kunnan edustajan voi käydä katsomassa pirha.fi-verkkosivujen vaikuttamistoimielimien sivulta.
 

Tuoreimmat ajankohtaiset