Pirkanmaan hyvinvointialueella Luotsin työntekijät huolehtivat tukihenkilöiden-, perheiden ja sijaisperheiden kouluttamisesta ja tuesta. Toiveita kuunnellen voidaan apua tarvitsevalle lapselle saada juuri sopiva luotettava aikuinen tai perhe tärkeäksi osaksi hänen elämäänsä.
– Tarjoamme sellaista verkostoa, jollaista ei ehkä kaikilla ole. Luontainen tukiverkosto voi jäädä toiselle paikkakunnalle, kun muutetaan opiskelujen tai työpaikan perässä. Tukihenkilö tai -perhe on tapa luoda verkostoja yhteiskunnan avulla. Ihmissuhteet voivat kestää vuosia tai vuosikymmeniä ja ne ovat korvaamattomia, kertoo palvelupäällikkö Heli Fogelman.
Helin mukaan yhteiskunnallisesti tämä on merkittävää, koska avun tarvitseminen ei ole kenenkään oma vika.
Heli kertoo, että joskus vain asiat menevät niin, ettei perheessä omat voimavarat riitä.
– Meidän työssämme on kyse aina jonkun elämästä ja sen muuttumisesta. Teemme isoja ratkaisuja ja siksi saa olla aika nöyränä. Olen vaikuttunut siitä, että tässä kokonaisuudessa on isoja asioita ja merkityksellisiä kohtaamisia.
Oikea-aikaisuus on tärkeää, jotta perheet saisivat oikeanlaista apua juuri oikealla hetkellä.
– Oikeaan aikaan tarjotulla avulla voidaan usein ehkäistä laajempaa tuentarvetta. Pienikin apu voi olla vanhemmille jo suuri voimavara arkeen, miettii sosiaalityöntekijä Anna-Mari Junes.
Uskallanko pyytää apua?
–Se, että uskaltaa sanoa tarvitsevansa apua, on jo todella rohkeaa. Siihen on välillä iso kynnys, toteaa sosiaalityöntekijä Katja Kekki.
Avun pyytäminen ei ole aina helppoa. Sen kynnyksen ylitettyään on mahdollista kuitenkin saada apua ja helpotusta arkeen.
– Vanhemman voi olla helpompi pyytää apua lapselle kuin itselleen, pohtii palveluohjaaja Petra Mansukoski.
– Lapsella on oikeus mielekkääseen tekemiseen. Voimme tarjota turvallisia ihmissuhteita ja jonkun, joka veisi vaikka harrastaan tai retkille. Tämä voi parantaa elämänlaatua tilanteessa, jossa perheessä on niukat voimavarat, miettii sosiaalityöntekijä Kati Pynnönen.
Tukihenkilöt mukana arjessa
Tukihenkilöiden kanssa lapset pääsevät kokemaan sellaista, mitä ikätoveritkin saavat kokea. Tukihenkilö ei ratkaise kaikkia ongelmia, mutta se on yksi asia, joka voi kannatella perheen arjessa.
– Lasten toiveet ovat yksinkertaisia, esimerkiksi uiminen tai kirjastokäynti. Kaikki tukihenkilöt haastatellaan koulutuksen yhteydessä. Heidän ja lasten toiveita kuunnellaan tukihenkilösuhteiden muodostamisessa. Jos tukihenkilöltä ja lapselta löytyy yhteisiä mielenkiinnonkohteita, siitä on hyvä lähteä luomaan suhdetta, kertoo Anna-Mari.
Tukihenkilöt sitoutuvat vuodeksi kerrallaan ja tukihenkilösuhde kestää keskimäärin kahdesta kolmeen vuoteen.
– Tukihenkilötoiminta on vapaaehtoisuuteen perustuvaa toimintaa. On paljon ihmisiä, jotka haluavat olla apuna ja mukana toisen ihmisen elämässä, olla toisen tukiverkostona. Voi olla, että vapaaehtoisilla on myös omat verkostonsa kauempana, joten molemmat saavat sisältöä elämäänsä. Kertoo Petra.
Palautteen perusteella yhteinen tekeminen on parasta sekä lasten että tukihenkilöiden mukaan. Jotkut näistä ihmissuhteista kestävät varsinaisen tukisuhteen loputtuakin.
– Päätimme tässä äskettäin lähes kahdeksan vuotta kestäneen tukisuhteen, nuoren tullessa täysi-ikäiseksi. Vuosien kuluessa tukisuhde oli saanut uusia muotoja. Nuori kertoi, että viime aikoina hän on voinut olla vastavuoroisesti apuna eläkkeellä olevalle tukihenkilölle, joka ikänsä puolesta tarvitsi apua arkisissa asioissa. Molemmat olivat sitä mieltä, että vaikka virallinen tukisuhde päättyy, niin ystävyys säilyy jatkossakin, kertoo Anna-Mari.
– Tukihenkilöt ja tuettavat lapset tarvitsevat myös tunnetta, että on jokin yhteisö, johon voivat kuulua. Olimme yhteisessä tapaamisessa ja oli ihana nähdä, kuinka lapset saivat seuraa toisistaan ja tukihenkilöt saivat keskustella toistensa kanssa. Aikuiset ja lapset kuuluivat samaan porukkaan ja jakoivat yhteisen hetken, kertoo Petra.
Uskallanko pyytää apua?
–Se, että uskaltaa sanoa tarvitsevansa apua, on jo todella rohkeaa. Siihen on välillä iso kynnys, toteaa sosiaalityöntekijä Katja Kekki.
Avun pyytäminen ei ole aina helppoa. Sen kynnyksen ylitettyään on mahdollista kuitenkin saada apua ja helpotusta arkeen.
– Vanhemman voi olla helpompi pyytää apua lapselle kuin itselleen, pohtii palveluohjaaja Petra Mansukoski.
– Lapsella on oikeus mielekkääseen tekemiseen. Voimme tarjota turvallisia ihmissuhteita ja jonkun, joka veisi vaikka harrastaan tai retkille. Tämä voi parantaa elämänlaatua tilanteessa, jossa perheessä on niukat voimavarat, miettii sosiaalityöntekijä Kati Pynnönen.
Tukihenkilöt mukana arjessa
Tukihenkilöiden kanssa lapset pääsevät kokemaan sellaista, mitä ikätoveritkin saavat kokea. Tukihenkilö ei ratkaise kaikkia ongelmia, mutta se on yksi asia, joka voi kannatella perheen arjessa.
–Lasten toiveet ovat yksinkertaisia, esimerkiksi uiminen tai kirjastokäynti. Kaikki tukihenkilöt haastatellaan koulutuksen yhteydessä. Heidän ja lasten toiveita kuunnellaan tukihenkilösuhteiden muodostamisessa. Jos tukihenkilöltä ja lapselta löytyy yhteisiä mielenkiinnonkohteita, siitä on hyvä lähteä luomaan suhdetta, kertoo Anna-Mari.
Tukihenkilöt sitoutuvat vuodeksi kerrallaan ja tukihenkilösuhde kestää keskimäärin kahdesta kolmeen vuoteen.
– Tukihenkilötoiminta on vapaaehtoisuuteen perustuvaa toimintaa. On paljon ihmisiä, jotka haluavat olla apuna ja mukana toisen ihmisen elämässä, olla toisen tukiverkostona. Voi olla, että vapaaehtoisilla on myös omat verkostonsa kauempana, joten molemmat saavat sisältöä elämäänsä. Kertoo Petra.
Palautteen perusteella yhteinen tekeminen on parasta sekä lasten että tukihenkilöiden mukaan. Jotkut näistä ihmissuhteista kestävät varsinaisen tukisuhteen loputtuakin.
– Päätimme tässä äskettäin lähes kahdeksan vuotta kestäneen tukisuhteen, nuoren tullessa täysi-ikäiseksi. Vuosien kuluessa tukisuhde oli saanut uusia muotoja. Nuori kertoi, että viime aikoina hän on voinut olla vastavuoroisesti apuna eläkkeellä olevalle tukihenkilölle, joka ikänsä puolesta tarvitsi apua arkisissa asioissa. Molemmat olivat sitä mieltä, että vaikka virallinen tukisuhde päättyy, niin ystävyys säilyy jatkossakin, kertoo Anna-Mari.
– Tukihenkilöt ja tuettavat lapset tarvitsevat myös tunnetta, että on jokin yhteisö, johon voivat kuulua. Olimme yhteisessä tapaamisessa ja oli ihana nähdä, kuinka lapset saivat seuraa toisistaan ja tukihenkilöt saivat keskustella toistensa kanssa. Aikuiset ja lapset kuuluivat samaan porukkaan ja jakoivat yhteisen hetken, kertoo Petra.
Petra, Anna-Mari ja Katja kannustavat pyytämään apua ajoissa.
Tukiperhe auttaa jaksamaan
– Tukiperheeksi lähtevillä on yleensä sellainen elämäntilanne, johon mahtuu lisää lapsia. Omat lapset ovat vaikka kasvaneet isoiksi ja ehkä muuttaneet pois kotoa, toteaa Katja.
Tukiperheeksi hakeutuvia yhdistää halu auttaa sekä halu saada toiminnasta myös itselleen sisältöä elämään. Tukiperheen ja tuettavan lapsen toiveita kuunnellaan. Perheen pitää pystyä vastaamaan lapsen tarpeisiin ja toisaalta miettiä, millainen lapsi perheeseen sopisi.
– Tukiperhetoiminnalla ei ratkaista kaikkia ongelmia, mutta se on hyvin konkreettinen keino tukea vanhemman jaksamista. Palautetta on saatu, että oikea-aikaisena muun tuen kanssa, tukiperhe on ollut käänteentekevä asia elämässä. Se voi on henkireikä, joka auttaa vaikean ajan yli, jatkaa Katja.
Pituudeltaan tukiperhesuhteet ovat keskimäärin kolmesta neljään vuoteen. Koska tukiperhettä odottaa erilaisia lapsia, tarvitaan heille erilaisia perheitä tukiperheiksi.
– Lapsi pääsee osalliseksi ehkä sellaisesta, mihin ei muuten pääsisi. Tavallinen arkinen tekeminen riittää, eikä tukiperheen tarvitse toimia tapahtumatoimistona. On tärkeää, että lapsi pääsee myös rauhoittumaan turvallisessa ympäristössä, toteaa Katja.
Tukiperheet tarvitsevat myös tukea ja ohjausta, joten on tärkeää, että he tavoittavat työntekijän tarvittaessa nopeasti.
– Iloitsen palautteesta, jossa kerrottiin, että tukiperheet eivät ole olleet yksin, vaan ovat saaneet meiltä riittävästi tukea matkan varrella, kertoo Katja.
Sijaisperheenä toimiminen vaatii sitoutumista
Sijaisperheitä on erilaisista lähtökohdista. Osa sijaisperheistä on läheissijaisperheitä eli heitä, joiden läheinen lapsi tarvitsee sijaisperheen eikä he olisi lähteneet toimintaan muuten. Toisessa ääripäässä ovat päätoimiset perhehoitajat. Joillekin lapsettomuus on syy alkaa sijaisperheeksi. Sijaisperheille tarjotaan työnohjausta ja mentorointia, jotta työn tekemiseen saisi riittävästi tukea.
– Sijaisperhevalmennukseen tulevista aika moni tuntee ennestään jonkun sijaisperheen. Sijaisvanhemman tehtävä on aika ristiriitainen, koska perheenä elämisen lisäksi lapsen maailmaan kuuluvat lähtöperhe sekä viranomaiset, kertoo Kati.
Toisinaan sijaislapsen menettäminen on huolena, ja joillekin se on este alkaa sijaisperheeksi.
– Tämä on yleinen huolenaihe sijaisperhevalmennuksessa ja kyllä lasten kotiutumisia tapahtuu toisinaan eli on se olemassa oleva vaihtoehto. Huostaanotto on aina toistaiseksi voimassa oleva, kertoo Kati.
– Meitä kiinnostaa, kuinka sitoutunut perhe lapseen. Ongelma on se, ettei sijoitus kestä, jos perheessä tapahtuu jotain muutoksia. Sijaisperheen pitää ajatella, että lapsi on heillä, vaikka tulisi jotain haasteita. Ja usein arjessa sitten pelko lapsen menettämisestä hälvenee, jatkaa Kati.
Sijaisperhetoiminta on muuttunut ammatillisemmaksi ja vaativammaksi. Yhteydenpitoa lapsen omaan verkostoon on paljon. Tarvitaan kykyä hoitaa toisen lasta, pitää hänet osana omaa perhettä ja pitää mielessä lähtöperhe, jossa lapsi käy säännöllisesti.
– Perhehoitoon sijoitettavilla lapsilla näkyy toisinaan, että hänen vanhemmillaan on omia kokemuksia kaltoinkohtelusta tai historiaa sijaishoidossa. Vähäosaisuus näkyy lasten perheissä, jotka päätyvät pitkäaikaiseen sijoitukseen. Sijaisperheessä asuminen voi siis lisätä myös lapsen osallisuutta ja mahdollisuutta yhteiskunnassa, miettii Kati.
Ammattilaisen näkökulmasta onnistuneet perhetilanteet ovat niitä, jotka jäävät mieleen. Lapsen etu on aina tärkein ja se, että lapsella on turvallinen koti.
Kati kertoo, että hän saa työssään nähdä pitkiä siivuja ihmisten elämästä.
– Seurasin aikanaan ensimmäistä kertaa sijaisperhevalmennusta ja siellä oleva perhe on edelleen sijaisperheenä. Perheeseen meni pieni lapsi, joka täytti juuri 18-vuotta ja sijaisperhe on edelleen hänen perheensä. Tämä lapsi sai kodin ja vanhemmat.
Kati muistuttaa, että lapsen etu on aina tärkein ja se, että lapsella on turvallinen koti. Katin kanssa kuvassa Anna-Mari ja Heli.
Teksti: Elli Aho