Sisältöjulkaisija

Readspeaker

Lasten, nuorten ja perheiden palveluissa pilotoidaan laajennettuja aukioloaikoja

Pirkanmaan hyvinvointialueella pilotoidaan lasten, nuorten ja perheiden palveluissa laajennettuja aukioloaikoja.  Pilotti kestää vuoden 2024 loppuun asti.

Uutinen

Tarkoitus on tarjota perheille mahdollisuus asioida arkena pidennetyin aukioloajoin sekä avata aikoja myös lauantaisin. Syksyllä 2024 avataan ilta-aikoja ja lauantaiaikoja neuvolapalveluissa, lasten ja nuorten mielenterveys- ja päihdepalveluissa, kasvatus- ja perheneuvonnassa, perhetyössä sekä lapsiperheiden ja lastensuojelun sosiaalityössä. Laajennettuja aukioloaikoja on tarjolla näissä palveluissa Tampereella, Nokialla, Ruovedellä, Sastamalassa ja Valkeakoskella. Asiakkaille tarjotaan niin sanotun virka-ajan ulkopuolista aikaa käynnin varaamisen yhteydessä. 

– Haluamme tarjota perheille joustoa erilaisiin elämäntilanteisiin. Toisinaan käyntiaikoja on vaikea sovittaa esimerkiksi vanhemman töiden takia keskellä arkipäivää, kertoo palvelulinjajohtaja Titta Pelttari lasten, nuorten ja perheiden palveluista.  

Henkilöstö on jo saanut palautetta asiakkailta ja sen perusteella laajemmat aukioloajat helpottavat perheiden arkea, koska tapaamisten tai vastaanottoaikojen takia ei tarvitse olla pois omista töistä tai tehdä muita eritysjärjestelyitä. Pilotista saadaan myös tietoa siitä, olisivatko perheet valmiita matkustamaan lähimpänä olevaa palvelua pidemmälle, jos aikataulut sopisivat paremmin perheelle. 

Laajennettujen aukioloaikojen paikkakunnat ja niihin osallistuvat palvelut valikoitiin sekä toimitilojen soveltuvuuden että henkilöstön vapaaehtoisuuden perusteella. 

– Toimitilojen valinnassa katsoimme, että ne soveltuvat meidän palveluihimme. Esimerkiksi lastenneuvolassa tarvitaan tiettyjä tarvikkeita, joita ei välttämättä ole tarjolla kaikissa toimipisteissä. Meidän piti myös miettiä turvallisuus, puhtaanapito sekä se, ettei kukaan joudu työskentelemään yksin. Ketään henkilöstöstämme ei pakotettu osallistumaan pilottiin, vaan siihen on saanut ilmoittautua vapaaehtoisesti, kertoo Pelttari. 

Pilotin päätyttyä tehdään päätöksiä siitä, voidaanko laajennettuja aukioloaikoja järjestää pysyvänä toimintana osassa palveluista. Asiakastyytyväisyyskysely aiheesta toteutetaan myöhemmin tämän vuoden aikana.