Palvelut tutuiksi

Mitä palveluja Pirkanmaan hyvinvointialue tarjoaa? Asiantuntijamme taustoittavat ja valottavat palvelujamme.


Ihmisen ainutlaatuisuus ei muutu iän myötä

Ihmisen ainutlaatuisuus ei muutu iän myötä, ei myöskään ikääntyneiden asumispalveluissa. Ihmisen henkilökohtaiset tarpeet tai toiveet siitä, miten hänet tulisi kohdata, eivät muutu. Kaiken toiminnan lähtökohtana on, että iäkäs ihminen kohdataan ihmisenä ja että hänen toiveitaan ja tarpeitaan kuullaan.

Hoitaja pitää ikääntyneen kädestä kiinni.

Ikääntyneen asumispalvelut

Iäkkään asumisessa on tavoitteena, että ikääntynyt pystyy asumaan omassa kodissaan niin pitkään kuin se on mahdollista ja turvallista.

Pirkanmaan hyvinvointialueen ikäihmisten palveluissa järjestämme yhteisöllistä asumista niille iäkkäille, jotka eivät selviydy omassa kodissaan runsaankaan kotiin vietävän palvelun avulla. Yhteisöllisen asumisen tavoitteena on mahdollistaa hyvä elämä iäkkäälle toimintakyvyn rajoituksista huolimatta. Myös yöaikaiset palvelut on mahdollista turvata yksilöllisen tarpeen mukaisesti. Yhteisöllisessä asumisessa asuminen suunnitellaan yhdessä iäkkään kanssa hänen muuttuviin tarpeisiinsa. Kiinnitämme huomiota esteettömyyteen, arjen sujumiseen sekä avun ja palveluiden saamiseen. Yhteisöllinen asuminen tarjoaa iäkkäälle apua lisäksi yksinäisyyteen, turvattomuuteen ja arjen toimiin.

Ympärivuorokautisessa palveluasumisessa tarjoamme kodinomaista asumista ja hoivaa ympäri vuorokauden. Palvelu kohdistuu osalle iäkkäistä silloin, kun asuminen tavallisessa asunnossa tai yhteisöllisessä asumisessa ei ole mahdollista enää kotiin vietävän palvelun turvinkaan. Usein kyseessä on iäkäs, jonka muistisairaus on pitkällä.

Koti rakentuu muistoista ja elämän eri vaiheista

Koti ympärivuorokautisessa palveluasumisessa yhtä lailla merkitsee iäkkäälle kokemuksia ja muistoja elämänkulun eri vaiheista. Se rakentuu muistoista, tärkeistä tavaroista, valokuvista, lähiympäristöstä ja läheisistä. Lisäksi koti ympärivuorokautisessa palveluasumisessa rakentuu sosiaalisista kohtaamisista, toimijuudesta, osallisuudesta ja yhteisöllisyydestä. Se on turvapaikka, jossa iäkäs saa olla juuri sellainen kuin hän haluaa. 

Iäkkään omat mieltymykset saavat kuulua ja näkyä hänen elämässään myös ympärivuorokautisessa asumisessa, kuten pukeutumisessa ja päivärytmissä. Huolehdimme myös ikääntyneiden kulttuuristen oikeuksien toteutumisesta. Sitä teemme monin eri tavoin, kuten osana henkilöstömme perustyötä, kulttuuriohjaajamme toimesta, taiteilijan työpanoksena ja monialaisena yhteistyönä vapaaehtoisten ja kolmannen sektorin toimijoiden kanssa.

Luova tekeminen vahvistaa aitoa yhteyttä toiseen ihmiseen.

Asumisen palveluissa tehdään työtä suurella sydämellä

Asumisen palveluissa iäkkään elämää ja osallisuutta tukee hänen tarpeistaan lähtevä ja tavoitteellinen moniammatillinen henkilöstömme. Meitä yhdistää ilo ja intohimo työtämme kohtaan. Teemme yhdessä vankalla osaamisella ja suurella sydämellä työtämme jokaisen iäkkään vuoksi. Asumisen palveluissa paras työyhteisö syntyykin juuri meistä – erilaisista osaajista.



Aiemmat blogiartikkelit