Henkilöstöjaosto käsitteli palkkojen harmonisointisuunnitelmaa ja monituottajuusohjelmaa

Palkkaharmonisointia valmistellaan yhteistyössä henkilöstön edustajien kanssa neuvotellen ja työryhmäkokoonpanoissa. Yhteneväisen palkkausjärjestelmän lisäksi palkan tulee olla harmonisoitu, jolloin saman vaativuustason tehtävissä tehtäväkohtainen palkka on sama hyvinvointialuetasoisesti. Henkilöstöjaosto käsitteli harmonisointisuunnitelmaa Virtain kaupungintalolla pidetyssä kokouksessaan 2.10.

Uutinen

Valtakunnan tasolla neuvotellaan uusista hyvinvointialan, sosiaali- ja terveydenhuollon sekä pelastusalan palkkausjärjestelmistä, joiden tavoitteena on korvata nykyiset työnantajakohtaiset tehtävän vaativuudenarviointiin perustuvat järjestelmät.

Palkkaharmonisointia toteutetaan vaiheittain

Pirkanmaan hyvinvointialueella palkkaharmonisointi on suunniteltu toteutettavan vaiheittain vuosittaisten paikallisten järjestelyerien kohdentamisella. Harmonisointisuunnitelman valmistelussa on tunnistettu kaksi merkittävää riskiä, jotka ovat kustannukset ja aikataulu. Tämän vuoksi palkkaharmonisointia esitetään toteutettavaksi järjestelyerillä mahdollisimman pitkälle vuoden 2025 loppuun, mutta sitä jatketaan tarpeen mukaan siten, että se on valmis viimeistään vuonna 2028.

Yhteistoimintaelimessä asiaa on käsitelty 11.6.2024. Työntekijöitä edustavista järjestöistä JHL ry, JUKO ry, SuPer ry ja Tehy ry ovat jättäneet eriävät lausuntonsa nyt esitettävään harmonisointiaikatauluun.

Henkilöstöjaosto esittää aluehallituksen hyväksyttäväksi Pirkanmaan hyvinvointialueen palkkaharmonisointisuunnitelman ja harmonisoinnin aikataulun siten, että se toteutetaan taloudellisten ja henkilöstöresurssien salliessa mahdollisimman nopeasti, mutta viimeistään vuoden 2028 loppuun mennessä.

Henkilöstöjaosto esittää myös, että harmonisoinnin toteutumista raportoidaan vuosittain talousraportoinnin yhteydessä aluehallitukselle ja harmonisointisuunnitelmaa päivitetään aikataulujen tarkentuessa. Lisäksi harmonisoinnissa huomioidaan myös palkkausjärjestelmän uudistuksen toteutuksen aikataulu.

Monituottajuudelle valmistellaan uutta mallia – pienten tuottajien ja kolmannen sektorin toiminta mahdollistettava

Monituottajuus tarkoittaa Pirkanmaan hyvinvointialueella julkisesti rahoitettujen palveluiden tuottamista yhdessä yksityisen ja kolmannen sektorin kanssa. Tavoitteena on luoda uusi strateginen monituottajuusmalli, joka on hyvin johdettu ja joka toimii tasapainoisesti täydentäen omaa tuotantoa.

Valmisteluun osallistetaan sisäisistä sidosryhmistä mm. palvelutuotanto, konsernipalvelut ja Pirhan viranhaltijajohto sekä päättäjät. Ulkoisista sidosryhmistä mukaan valmisteluun otetaan tuottajakenttä, luottamushenkilöelimet ja vaikuttamistoimielimet, inhouse-yhtiöt sekä asukkaat ja asiakkaat.

Henkilöstöjaosto korostaa henkilöstön asiantuntijuuden tärkeyttä sekä asiakasnäkökulmaa palvelutarpeen määrittämisessä. Lisäksi on tärkeää, että laatu ja sen merkitys näkyy ostopalveluissa vahvemmin. Tarvitaan strategia, joka mahdollistaa pienten tuottajien ja kolmannen sektorin toiminnan. Rekrytoinnin kannalta on tärkeää, että sote-alalla on monipuolisesti työnantajia.

Lisäksi henkilöstöjaosto katsoo, että monituottajuusohjelmalle tulee laatia välitavoitteet. Raportoinnin ja viestinnän parantaminen ohjelman etenemisestä on tärkeää. Monituottajuusohjelmalle tarvitaan riskienhallintastrategia, joka mahdollistaa joustavuuden ja reagoinnin. Oman tuotannon ja ostopalveluiden kustannuksia tulee verrata keskenään, ja tärkeää on edistää kilpailua sekä tukea yrittäjyyttä. IT-järjestelmät ja asiakastiedot tulee integroida monituottajuusmallin edellyttämällä tavalla.

Muut asiat

Henkilöstöjaosto merkitsi tiedoksi henkilöstön kielitaitovaatimuksia koskevan ohjekirjeluonnoksen.

Lisäksi henkilöstöjaosto hyväksyi kokousaikataulun vuodelle 2025. Vuonna 2025 henkilöstöjaoston kokoukset ovat seuraavasti:

5.2.2025 klo 15.00

5.3.2025 klo 15.00

16.4.2025 klo 15.00

21.5.2025 klo 15.00

20.8.2025 klo 15.00

9.9.2025 klo 16.00 (jaostojen yhteinen koulutustilaisuus, jonka jälkeen kokoukset)

29.10.2025 klo 15.00

26.11.2025 klo 15.00

17.12.2025 klo 15.00

Tuoreimmat ajankohtaiset