Sisältöjulkaisija

Readspeaker

Erityisryhmien asukkaiden vuokria tarkistetaan ensi vuoden alkupuolella

Pirkanmaan hyvinvointialueelle siirtyi kunnilta erityisryhmien asumispalveluja ja lähes 3000 asukkaiden vuokrasopimusta. Vuokrien tilannetta on nyt tarkasteltu koko Pirkanmaan laajuisesti, ja yhteenvedon perusteella vuokrien määrää ja vuokrasopimusehtoja on tarpeen yhdenmukaistaa. Muutokset koskevat noin 1200 vuokralaista. Yli puolet erityisryhmien vuokrasopimusten vuokranmääräytymisehdoista perustuu ara-lainsäädännön mukaiseen omakustannusvuokraan.

Uutinen

Koostetuista vuokratiedoista selvisi, että vuokrissa on vaihtelua asumiskohteen ja paikkakunnan mukaan eikä kaikkien asukkaiden vuokraa ole sidottu asunnon ja siihen liittyvien asukkaiden käytössä olevien neliöiden määrään. Lisäksi samankin asumiskohteen sisällä asukkailla saattaa olla erisuuruisia vuokria ilman selkeää perustelua. Monella asukkaalla vuokrankorotuksia ei ole tehty vuosiin, vaikka vuokranantajan kustannukset ovat nousseet. Vuokrasopimuksissa vuokrantarkastuksen ehdot ovat vaihtelevat, joissakin sopimuksissa vuokrankorotuksia ei ole mainittu ollenkaan.

Vuokria tarkistetaan niin, että samassa kohteessa asuville tulee sama neliövuokra. Vuokrankorotukset eivät koske kohteita, joista hyvinvointialue on luopumassa tänä vuonna tai ensi vuoden aikana. Vuokria esitetään korotettavaksi enintään 15 prosenttia ja maksimissaan 100 euroa kuukaudessa. Vuokria esitetään korotettavaksi enintään Kelan määrittelemiin enimmäisasumismenoihin. Pääosin asukkaan asumistuki nousee, kun vuokraa korotetaan. Suunniteltujen vuokrankorotuksien on määrä astua voimaan vuoden 2025 alkupuolella.

Erityisryhmien asuntovuokrauksen muutoksia käsitellään kesäkuussa Pirkanmaan hyvinvointialueen vanhusneuvostossa ja vammaisneuvostossa. Sen jälkeen asia etenee asiakkuus- ja laatujaoston päätettäväksi. Kun päätökset on tehty, asukkaisiin ollaan yhteydessä ja uusien vuokrasopimuksien solmiminen aloitetaan.

Vuokrien määrän ja vuokrantarkastusehtojen tarkastamisen tavoitteena on saada asukkaille yhdenvertaiset ehdot.

Tuoreimmat ajankohtaiset