Hyvinvointialueen tavoitteena on kattaa hyvinvointialueen alijäämät ja saada talous tasapainoon rahoituslain vaatimassa ajassa eli vuoden 2026 loppuun mennessä. Tiukasta rahoitusraamista huolimatta pirkanmaalaisten lakisääteisten palvelujen laatu ja saatavuus turvataan.
Talousarvioon äänestettiin kuitenkin myös muun muassa tavoite kiireettömään hoitoon pääsyyn 14 vuorokauden sisällä, vaikka hoitotakuuta on lainsäädännössä pidennetty.
Aluevaltuustossa lisättiin tekstimuutoksia talousarviokirjaan äänestysten jälkeen myös vaikuttavuuden tavoitetasosta, hyvinvointialuetasoisen neuvolapsykologitoiminnan seuraamisesta, ikäihmisten päivätoiminnan organisoinnista lähi- ja etäpalveluina kuntien ja järjestöjen kanssa, palvelun saajan toimintakyvyn huomioimisesta kevyemmissä palvelumuodoissa, ikäihmisten palvelujen tarpeen riittävyyden seuraamisesta, Lähitori-konseptin kehittämisestä sekä asiakasmaksukorotusten tuomasta kertymästä ja maksamatta jääneistä asiakasmaksuista. Talousarviokirjaan muutettiin äänestyksen jälkeen myös, että palkkaharmonisointi toteutettaisiin mahdollisimman pian.
Lisäksi aluevaltuusto hyväksyi toivomusponnen työehtosopimuksen noudattamisesta ja henkilöstön palkanmaksun ongelmien korjaamisesta sekä ponnen, jonka mukaan lakisääteiset palvelut on turvattava eikä asiakas- ja potilasturvallisuutta saa vaarantaa. Valtuusto edellytti myös yksimielisesti hyväksytyssä ponnessa, että hyvinvointialue tekee kuntien kanssa aktiivista ja aloitteellista yhteistyötä ikäihmisten hyvinvoinnin ja terveyden edistämisessä ja toimintakyvyn ylläpitämisessä.
Aluevaltuusto hyväksyi myös vastaukset aluevaltuutettujen talousarvioaloitteisiin lukuun ottamatta Keskustan tekemää omaishoidon tuen neuvottelukunnan perustamisaloitetta, joka palautettiin yksimielisesti uudelleen valmisteltavaksi.
Asiakasmaksut nousevat
Aluevaltuusto hyväksyi äänestysten jälkeen aluehallituksen esittämät korotukset ensi vuoden asiakasmaksuihin. Perusterveydenhuollon maksut nousevat keskimäärin 22,5 prosenttia ja erikoissairaanhoidon maksut 45 prosenttia. Asetukseen perustuvia enimmäiskorotuksia vastaava summa on jo vähennetty hyvinvointialueelle tulevasta valtion rahoituksesta. Asiakasmaksukatto säilyy tämän vuoden tasolla.
Tarkastuslautakunnan jäseneksi Ilkka Sasin tilalle valittiin Reza Abdali (kok).
Lisäksi aluevaltuutettu Iiris Suomelalle myönnettiin ero aluevaltuustosta.