Sisältöjulkaisija

Readspeaker

Aluehallitus päätti lähettää liikkuvien palvelujen ja lähiasemaverkoston laajalle keskustelukierrokselle

Pirkanmaan hyvinvointialueen aluehallitus päätti lähettää äänestyksen jälkeen lähiasemia ja liikkuvia palveluja koskevan suunnitelman laajalle keskustelu- ja kuulemiskierrokselle. Samalla käynnistetään asukaskysely, johon pirkanmaalaiset voivat vastata verkossa tai sosiaali- ja terveysasemilla. Kysely on avoinna 22.7. asti.

Uutinen

Edellisessä kokouksessa asia jäi pöydälle. Suunnitelmassa käsitellään niiden 12 toimipisteen tulevaisuutta, joista ei ole vielä päätetty. Osa toimipisteistä on tarkoitus säilyttää ja osa lakkauttaa, ja joillakin paikkakunnilla tarjottaisiin liikkuvia palveluja. Pohjaesitys lähetetään jaostoille, valiokunnille ja vaikuttamistoimielimiin. Asukaskyselyn lisäksi järjestetään asukastilaisuudet 19.8. Ruovedellä ja 26.8. Lempäälässä. Lähiasemien ja liikkuvien palvelujen kokonaisuus tulee aluehallituksen päätettäväksi syksyn aikana. Sitä ennen asia on lähetekeskustelussa aluevaltuustossa 23. syyskuuta.

Aluehallitus päätti myös käynnistää Pirkanmaan hyvinvointialueella koko henkilöstöä koskevat yhteistoimintaneuvottelut. Yhteistoimintaneuvottelujen tavoitteena on keventää sisäistä hallintoa, ja ensisijaisesti vähennykset aiotaan kohdistaa johto-, esihenkilö- ja asiantuntijatehtävissä toimiviin. Yhteistoimintaneuvottelut alkavat elokuussa, ja ne voivat johtaa arviolta 80 henkilötyövuoden vähenemiseen. Tämän hetkinen arvio lisäsopeutuksen tarpeesta on noin 20 miljoonaa euroa. Luku tarkentuu elokuuhun mennessä toisen osavuosikatsauksen perusteella.

Aluehallitus linjasi tulevien rakennusinvestointien hankkeen eli Taysin uudistamisohjelman organisointia. Projektin johtoryhmään kuuluvat jäseninä konserni- ja toimitilajaoston puheenjohtajat. Lisäksi muodostetaan poliittisen ja virkavalmistelun yhteensovittamisen ryhmä, jonka jäseninä ovat johtavat luottamushenkilöt sekä hankejohtaja, hyvinvointialuejohtaja ja konsernipalvelujohtaja. Hankkeelle perustetaan hankejohtajan virka kuuden vuoden määräajaksi. Hankejohtajan virka avataan julkiseen hakuun.

Potilastietojärjestelmäksi valitun, CGI:n toimittaman OMNI360-järjestelmän käyttöönotosta päätettiin solmia projektisopimus Istekki oy:n kanssa. Hankinnan kokonaiskustannusten arvioidaan olevan 70 miljoonaa euroa ensimmäisen neljän vuoden aikana. Lisäksi päätettiin käynnistää hyvinvointialueen yhteisen suun terveydenhuollon potilastietojärjestelmän hankinnan valmistelu.

Tuoreimmat ajankohtaiset