Sisältöjulkaisija

Readspeaker

Aluehallitus hyväksyi yt-neuvottelujen tuloksen – Pohjois-Pirkanmaalle valmistellaan palvelutuotannon vaihtoehtoja

Aluehallitus hyväksyi lokakuussa päättyneiden yhteistoimintaneuvottelujen tuloksen. Hallitus päätti irtisanoa Kolmostien Terveyden hankintasopimuksen ja hyväksyi muutetun päätösesityksen Pohjois-Pirkanmaan vaihtoehtoisten palvelutuotantomallien valmistelusta. Aluehallitus valitsi myös tuottajat ikäihmisten ympärivuorokautisiin asumispalveluihin kilpailutuksen perusteella.

Uutinen

Aluehallitus hyväksyi 21. lokakuuta päättyneiden yhteistoimintaneuvottelujen tuloksen. Neuvottelut koskivat erityisesti johtamis-, esihenkilö- ja asiantuntijatasojen vähentämistä. Neuvottelujen tavoitteena on ollut vähentää hyvinvointialueen menoja 12 miljoonalla eurolla. Neuvottelujen tuloksena hyvinvointialueelta vähennetään 80 henkilötyövuotta. Lisäksi irtisanomisperusteiset muutokset koskevat noin 150 henkilöä.

Pohjois-Pirkanmaalle vaihtoehtoisia malleja

Hallitus päätti maanantaina irtisanoa Kolmostien Terveyden hankintasopimuksen, jonka ovat alun perin solmineet Parkanon kaupunki ja Pihlajalinna-ryhmittymä. Jatkossa Pohjois-Pirkanmaan alueen sosiaali- ja terveyspalvelujen järjestämistä ja tuottamista tarkastellaan yhtenä kokonaisuutena. Pohjois-Pirkanmaa käsittää Parkanon, Kihniön, Virtain, Ruoveden, Mänttä-Vilppulan ja Juupajoen kuntien muodostaman alueen, jolla asuu noin 30 000 asukasta.

Aluehallitus hyväksyi yksimielisesti osittain muutetun päätösehdotuksen, jonka mukaan viranhaltijat valmistelevat aluehallitukselle joulukuussa käsiteltäväksi kolme vaihtoehtoista mallia alueen palvelutuotannon uudistamiseksi.

Ikäihmisten asumispalveluista hankintapäätös

Hallitus valitsi kilpailutuksen pohjalta ikäihmisten ympärivuorokautisen palveluasumisen tuottajat. Tarjousten vertailuperusteena käytettiin halvinta hintaa, koska laatukriteerit olivat osa vähimmäisvaatimuksia. Sopimuskausi alkaa aikaisintaan ensi vuoden alussa.

Kaikki tarjouspyynnön mukaiset, soveltuvuusvaatimukset ja palvelua koskevat ehdottomat vähimmäisvaatimukset täyttävät tarjoajat valittiin palveluntuottajiksi. Suoranhankinnan ja palvelusetelien avulla nykyisten asiakkaiden ei tarvitse muuttaa kilpailutuksen vuoksi uuteen asumisyksikköön.

Nekalan pelastusasemalle tontti

Hyvinvointialue ostaa Nekalan pelastusaseman käyttöön tulevan tontin Tampereen kaupungilta 762 750 eurolla. Rakennuslupaa tontille voidaan hakea vasta sen jälkeen, kun tontti on hyvinvointialueen hallinnassa. Aseman on tarkoitus valmistua vuoden 2026 kesällä.

Aluehallitus käynnisti urakoitsijakilpailutuksen Taysin uudistamisohjelman loppuvaiheen hankkeeseen. Kyseessä on yhteistoiminnallinen projektinjohtourakka ja urakoitsija kilpailutetaan neuvottelumenettelyllä.

Tämän viikon kokouksessa hyväksyttiin myös lasten ja nuorten psykiatrian ja mielenterveys- ja päihdepalvelujen selvitys. Myös muut aluehallituksen asiat hyväksyttiin esityksen mukaan.

Tuoreimmat ajankohtaiset