Sisältöjulkaisija

Readspeaker

Aina potilasta ei voi parantaa, mutta rinnalla voi kulkea

50-vuotias Johanna Kortelahti kohtaa erikoislääkärin työssään muun muassa saattohoitopotilaita. Silloin kun mitään ei ole enää tehtävissä, on Johanna silti tukena – niin omaisille kuin potilaallekin. 

Artikkeli
Johanna viettää vapaa-aikansa mieluusti metsäreiteillä.

Johanna viettää vapaa-aikansa mieluusti metsäreiteillä.

Johanna työskentelee Pirhan lähipalvelusairaalassa Lempäälän akuuttiosastolla yleislääketieteen ja geriatrian erikoislääkärinä. Lisäksi hän toimii lääkärinä Lempäälän kotisairaalassa.

Akuuttiosastolla hoidetaan yleislääketieteen ja geriatrian potilaita laaja-alaisesti. Työskentely osastolla on Johannan mukaan moniammatillista tiimityötä.

– Hyvät vuorovaikutustaidot ovat välttämättömiä. Potilaiden tilanteista ja hoidosta keskustellaan jatkuvasti esimerkiksi omaisten, hoitajien, sosiaalityöntekijöiden, fysioterapeuttien, toimintaterapeuttien ja erikoissairaanhoidon kanssa, Johanna kertoo.

Työaamuina Johanna perehtyy ensin uusien potilaiden papereihin ja osastolla olevien potilaiden akuuttitilanteisiin. Aamupäivisin hän kiertää osastolla yhdessä vastuuhoitajien kanssa, iltapäivisin tutkii potilaita ja tekee toimenpiteitä potilaille. Lisäksi hän osallistuu hoitoneuvotteluihin ja tekee kotiutuspapereita sekä lausuntoja.

Toisinaan työ voi turhauttaa, mutta Johanna ymmärtää, ettei itse voi vaikuttaa kaikkeen – esimerkiksi järjestää ikäihmiselle ympärivuorokautisen hoidon paikkaa, jotta tämä pääsisi akuuttiosastolta pois. Hoitoaikojen lyhentäminen onkin haaste, johon organisaatiossa aktiivisesti etsitään ratkaisukeinoja.

Tärkeintä on ihminen

Johanna tapaa työssään paljon saattohoitopotilaita. Vaikka elämänsä loppuvaiheilla olevan ihmisen kohtaaminen voi tuntua ulkopuolisesta vaikealta, Johanna näkee valoisan puolen. 

– Työssäni pystyn auttamaan. Vaikka en pystyisi parantamaan, pystyn lohduttamaan ja kulkemaan rinnalla, hän sanoo. 

Parasta hänen työssään onkin ihmiset, eli hyvät työkaverit ja kivat potilaat. Johannan mielestä on etu, että hän on työskennellyt Lempäälässä pitkään, ensin väestövastuulääkärinä ja myöhemmin osastolla. 

– Tunnen potilaat ja pitkät hoitosuhteet ovat mielestäni antoisia. Pyrin ottamaan huomioon koko perheen tilanteen ja saankin potilailta ja heidän läheisiltään kiitosta, Johanna kertoo ilahtuneena. 

Koulutus tuo keinoja vaikeiden asioiden hoitoon

Johannan halu auttaa näkyy myös hänen opiskeluinnossaan sekä kouluttamistaidoissaan. Opiskelu ei suinkaan loppunut, kun hän valmistui lääkäriksi Kuopiossa tai erikoistui Tampereella. Nykyisen roolinsa lisäksi Johanna nimittäin toimii yleislääketieteen ja geriatrian kouluttajana. 

– Olen aina tykännyt opiskella. Lisäkoulutukset ovat tuoneet keinoja vaikeiden asioiden hoitoon osastolla. Lähipalvelusairaalassa pystyn käyttämään kaikkea oppimaani hyödyksi. Ohjaan myös mielelläni lääketieteen kandidaatteja, ulkomaalaisia amanuensseja ja erikoistuvia lääkäreitä heidän työssään, hän sanoo. 

Niin tärkeää kuin työ onkin, vapaa-ajalla kuuluu myös nollautua. Johanna tekee sen lähtemällä ulos. 

– Parhaiten palaudun metsässä. Tykkään pyöräillä ja retkeillä sekä uida luonnon vesissä ympäri vuoden, hän kertoo. 

Kiinnostaako sinuakin kehittyä lääkärinä Pirhan lähisairaaloissa? Hae meille töihin ja pääse osaksi huippuammattilaisten ja huipputyyppien työyhteisöä! Hae mieleistäsi työpaikkaa suoraan Kuntarekryssä.

Teksti: Sara-Sofia Hostikka

Tuoreimmat ajankohtaiset

Sisältöjulkaisija